Oulussa järjestetään presidentti Martti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkinnon kunniaksi kansalaisjuhla. Muuta sitten asiasta ei juuri suostuta kertomaan. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kyösti Oikarinen (kesk.) yllätti viime perjantain Kalevassa, että Oulunsalon lentokenttä tai vähintäänkin jokin suuri koulu voitaisiin nimetä Ahtisaaren mukaan.
Lentokenttäajatuksen kanssa oululaiset eivät ole yksin liikkeellä. Vantaan Sanomissa esitettiin jo 12. joulukuuta Helsinki-Vantaan lentokentän nimeämistä Ahtisaaren mukaan.
Saadaanko Ahtisaaren nimen käytöstä valtakunnallinen kisa?
Ilmailulaitos Finavia on valtion liikelaitos, joka toimii liikenne- ja viestintäministeri Anu Vehviläisen (kesk.) alaisuudessa. Sama Vehviläinen on ohittamassa Oulua kilpailussa valtion väyläviraston sijoituspaikasta.
Toisaalta Vantaalla nimistöasioista vastaava Tuula Määttänen on jo ärähtänyt, ettei kielitoimiston nimioppaassa suosita paikkojen nimeämistä elossa olevien henkilöiden mukaan. Ohje kuulemma perustuu YK:n suositukseen muistonimistä.
Vantaalla ohjeesta on jo poikettu, kun 1999 Martinlaaksossa nimettiin aukio Mika Häkkisen mukaan. Oulussa on tehty vastaavasti, sillä kauppatorin nurkalta löytyy Ahtisaari-aukio.
Presidentti Ronald Reagan sai jo elinaikanaan nimensä Washingtonin lentokentälle USA:ssa, joten Martti Ahtisaari Airport Oulussa tai Helsinki-Vantaalla ei olisi ennen kuulematon juttu.
Oulu aivan vaiti
Kaupungin suhdetoimintapäällikkö Anneli Korhonen myöntää, että Oulussa on suunnitelma kansalaisjuhlasta Ahtisaaren Nobel-palkinnon kunniaksi. "Tässä vaiheessa ei ole kuitenkaan enempää kommentoitavaa." Korhonen ei edes paljasta, ovatko juhlat keväällä vai kesällä.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuija Pohjola (sd.) on yhtä arvoituksellinen. "Tässä vaiheessa ei ole mitään kerrottavaa." Hän myöntää, että Ahtisaaren nimiin on tullut useita ideoita, vaikka Kastellin monitoimitalon nimeäminen Ahtisaaren kouluksi ei olekaan tullut vielä virallisesti esiin.
Joka tapauksessa kaupunginvaltuuston tehtyä marraskuussa päätöksen Kastellin monitoimitalosta valtuuston lämpiössä nakattiin heti ajatus monitoimitalon nimestä "Martti Ahtisaari big school". Nimi on viittaus, että presidentin työura lähti nousuun juuri opettajan tehtävistä Oulun Kastellissa.
Näkyvä maamerkki
Oulun lentoaseman päällikkö Pekka Mäntynen sanoo Kalevan sunnuntaisen pääkirjoituksen, jossa esitettiin Oulun lentokentän nimeämistä Ahtisaaren mukaan, vetäneen hiljaiseksi ja mietteliääksi. "Aivan aluksi on todettava, että presidentti Ahtisaaren elämäntyön palkitseminen Nobelilla on aivan upea saavutus."
"Lentoaseman nimeäminen Ahtisaaren mukaan sopisi todella upeasti. Oulu-Ahtisaari lentoasema olisi hieno avaus Suomelta. Oulun kenttä pääsisi kansainvälisten kenttien joukkoon heti", Mäntynen uskoo.
"Montako miljoonaa tai montako kymmentä miljoonaa matkustajaa Ouluun pitäisi saada vuosittain, jotta lentoaseman saama huomioarvo nousisi vastaavalla tavalla tunnettujen kenttien joukkoon?" Mäntynen pohtii.
Mäntynen huomauttaa, ettei Finaviassa ole keskusteltu lentokenttien nimistä. "Tämä on vähintäänkin konsernijohdon asia, ei yksittäinen lentoaseman päällikkö näitä ratko."
Eläkkeellä oleva Oulun lennonjohtaja ja ilmailuasiantuntija Pietari Vanhala muistelee, että aikoinaan Helsinki-Vantaan kentän nimeksi esitettiin UKK-lentoasemaa. "Tuolloin ajatusta pidettiin perin vanhanaikaisena ellei peräti stalinistisena henkilöpalvontana."