Helsinki Sitran johtoon kesällä siirtyvä Esko Aho varoittaa Suomea vaarantamasta suhteita Yhdysvaltoihin. Hänen mielestään Suomen edut Yhdysvaltojen suunnalla ovat niin merkittäviä, että suomalaisten pitää kaikin keinoin ja kaikilla tasoilla pysyttäytyä visusti erossa antiamerikkalaisesta fundamentalismista.
Aho punnitsee Suomen ja Yhdysvaltojen suhteita Elinkeinoelämän valtuuskunnalle kirjoittamassa kirjasessa Tuttu mutta tuntematon - avaimia Yhdysvaltain ymmärtämiseen (Taloustieto Oy). Hän käyttää tekstissä hyödyksi kokemuksiaan ajalta, jolloin hän vietti vuoden Harvardin yliopistossa.
Suomella on Ahon näkemyksen mukaan kaksi erityistä syytä seurata tarkalla silmällä transatlanttisen suhteen kehitystä: taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen.
Aho korostaa, että taloudellisesti Suomi on Yhdysvalloista suoraan ja varsinkin välillisesti hyvin riippuvainen. Suomen kansantuotteesta syntyy globaalitalouden kautta suurempi osuus kuin juuri minkään muun unionin jäsenmaan.
- Se, miten globaalit markkinat kehittyvät, riippuu nyt ja pitkälle tulevaisuudessa Yhdysvalloista, hän kirjoittaa.
Suomen turvallisuusetujen kannalta asetelma on Ahon mielestä selkiintynyt. Suomen suhteesta Natoon hän kirjoittaa samaan tapaan kuin mitä hän pohdiskeli julkisuudessa jo aiemmin tänä vuonna.
- Jos transatlanttinen yhteistyö palautuu ja jos se johtaa laajaan turvallisuusetujen yhteiseen hoitamiseen Pohjois-Amerikan ja Euroopan kesken, en näe mitään syytä, miksi Suomi jäisi sotilasliiton ulkopuolelle.
Suhteet rakennettava
uudelta pohjalta
Ahon pohdintojen keskeinen johtopäätös on, että transatlanttisessa yhteistyössä ei kannata haikailla vanhojen hyvien aikojen paluuta. Hän korostaa, että Euroopan ja Yhdysvaltojen keskinäinen suhde täytyy rakentaa uudelta pohjalta, ja siinä pitää ottaa huomioon sekä niitä yhdistävät että erottavat kulttuuriset tekijät.
Ahon näkemyksen mukaan transatlanttisten suhteiden parantaminen voi onnistua vain siltä pohjalta, että Atlantin molemmin puolin tunnistetaan ja tunnustetaan Euroopan ja Yhdysvaltojen "yhteiskunnallisen DNA:n" erilaisuus sekä siitä johtuvat poikkeavuudet tavoitteissa, keinovalikoimassa ja retoriikassa.
Aho kirjoittaa, että Yhdysvaltojen ja Euroopan uuden sillan rakentamisessa yhteistyön ankkuriksi pitäisi ottaa ensinnäkin alue, jolla edut ja päämäärät ovat aidosti yhteisiä eli talous. Toiseksi turvallisuuspolitiikassa on vahvistettava ainoaa transatlanttista organisaatiota eli Natoa.
Ahon kolmantena teesinä on, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen pitäisi luoda yhteinen politiikka suhteessa islamilaiseen maailmaan. Sillä voitaisiin hänen mielestään padota tehokkaasti terrorismia. Samalla voitaisiin auttaa islamilaisia maita ratkaisemaan suurinta ongelmaansa eli omaehtoista syrjäytymistä modernin tieteen, teknologian ja ja kulttuurin kehityksestä.
Neljäntenä yhteistyön ankkurina on, että sekä Euroopan että Yhdysvaltojen tulisi keskittää voimansa omien sisäisten taloudellisten ja sosiaalisten ongelmiensa ratkaisemiseen. Siinä pitäisi hyödyntää toisten malleista saatuja kokemuksia.