Sitran yliasiamies ja keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho hämmästelee meneillään olevaa vaalikampanjointia. Hän kertoo seuranneensa eduskuntavaalien asetelmia vuoden 1970 vaaleista lähtien. Koskaan aiemmin tunnelma ei hänen mielestään ole ollut yhtä laimea kuin nyt.
Aho kirjoittaa sunnuntain lehdissä, että tulevien eduskuntavaalien asetelman piti kaiken järjen mukaan olla äänestäjän kannalta poikkeuksellisen herkullinen. Politiikan asialista pursuaa hänen mielestään ongelmia ja haasteita, joiden luulisi innostavan niin valittavia kuin valitsijoitakin.
"Tähänastinen suoritus on paha pettymys. Suuret asiakysymykset ovat jääneet politiikan pintakuohun jalkoihin. Edes hallituskysymys ei jaksa kiinnostaa. Vaalipäivän läheisyyden huomaa vain kalenterista", hän arvostelee.
Ahonkin mielestä on selvää, että vahva noususuhdanne vaikuttaa ilmapiiriin. Kansan suurella enemmistöllä menee hyvin, eikä välittömiä paineita suuriin muutoksiin ole. Osittain laimeaa tunnelmaa selittää hänen mielestään myös vuosikymmeniä kestänyt vieraantuminen politiikasta. Pienenevä vähemmistö haluaa itse päästä areenalle ja osallistua varsinaiseen vaalityöhön. Suuri enemmistö tyytyy sivustaseuraajan rooliin.
"Jotain mätää"
Aho kirjoittaa, että selityksiä vaalitaistelun hengettömyyteen löytyy sekä oloista että poliittisesta järjestelmästä itsestään. Silti hänen mielestään on jotain mätää myös tavassa, jolla vaalikeskustelua käydään. Televisiossa kaikki kanavat noudattavat vanhoja kaavoja: toimittajat kysyvät, puolueet ja poliitikot vastaavat.
"Ketä houkuttelisi nyrkkeilykehä, jossa ottelijat pääsevät tuomarin tiukassa ohjauksessa vuoronperään esittelemään lyöntivalikoimaansa ja väistöliikkeitään, mutta varsinaiset kamppailut jäisivät kokematta", hän vertaa.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) esittämillä puoluejohtajien vapailla puheosuuksilla tilanne tuskin Ahon mielestä kohenisi. Parempi keino olisi rakentaa ohjelmat niin, että puolueet ja puoluejohtajat pääsevät kunnolla haastamaan toisensa.
Aholla oli piikki myös toimittajien suuntaan. Hän kirjoittaa, että ollaanpa poliitikkojen suhteesta tavalliseen kansaan mitä mieltä tahansa, heidän kykynsä tunnistaa ihmisten mielenkiinnon kohteita on kaikissa olosuhteissa parempi kuin toimittajakunnan.