Kuka muistaa vielä 1980-luvun lopun hullut ajat? Silloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Sitten loppuivat juhlat Kapernaumissa. Maailmantalous ajautui taantumaan ja Suomi syvempään lamaan kuin kertaakaan itsenäisyytensä aikana.
Viime vuosikymmenen alun lama käynnistyi säästöpankeista. Skop:ssa otettiin jättimäisiä riskejä, vaikkei kukaan tuolloin edes tiennyt optioista mitään. Tuon ajan kauniit ja rohkeat aiheuttivat veronmaksajille kymmenien miljardien markkojen vahingon.
Kymmenessä vuodessa ei ole opittu mitään. Sonera on tämän ajan säästöpankki, ahneuden, suuruudenhulluuden ja virheinvestointien monumentti. Suomi maksoi uudelleen sotakorvaukset, mutta nyt saksalaisille.
Kyseessä on Suomen taloushistorian suurin skandaali. Eikä omistaja voinut mitään!
Soneran kanssa vähänkin tekemisissä olleet ovat aina polttaneet näppinsä. Ensiksi pääjohtaja Pekka Vennamo sai mennä ja veti mukanaan silloisen liikenneministerin Matti Auran. Kun Kaj-Erik Relander, Soneran Juhani Riikonen, lähti maailmanvalloitukseen, hän velkaannutti yhtiön niin pahoin, että ilman veronmaksajia yritys olisi kupsahtanut. Ja tietenkin hän yritti rahastaa ennätysoptiot.
Olli-Pekka Heinosta ei pelastanut edes yhtiön hallituksen vaihdos ja Relanderin lähtö. Hänen oli poistuttava politiikasta. Nyt oikeuskansleri selvittää ensi tilassa, ovatko valtioneuvoston jäsenet ottaneet kantaa Soneran umts-kauppoihin ja tukeneet niitä. Perusteellista selvitystä on edellyttänyt myös pääministeri Paavo Lipponen.
Jos oikein huonosti käy, hallituksen avainministerit löytävät itsensä valtakunnanoikeudesta.
Soneran paljastuskirja netissä on kuumaa luettavaa. Jo on kumma, ellei sen väitteitä selvitetä. Kirjan mukaan Sonera ajautui oman edun tavoittelijoiden kynsiin. Jonkun on tutkittava, pitävätkö väitteet Relanderin omaksi edukseen tekemistä tilisiirroista paikkansa. Oikeuskanslerihan ei tällaisia asioita tutki, vaan ainoastaan ministereiden tietämistä ja tekemisiä.
Näin jälkikäteen voi vain ihmetellä, miten valtio omistajana ja liikenneministeriö ja -ministeri valtion edustajina ovat voineet sallia moisen rellestelyn. Kaksi kertaa liikevaihdon suuruinen velka on sellainen suonenisku, etteivät yksityisen yrityksen omistajat sellaista sallisi. Mutta valtio salli.
Halutessaan valtio omistajana olisi voinut käyttää valtaansa. Muuta on turha väittää. Mutta se ei vaatinut, että hallitus panee suitset toimitusjohtajalle. Nettikirjan mukaan Relander käytti Heinosta ja poliitikkoja taitavasti hyväkseen. Mutta sitoiko hän keskeiset ministerit päätösten takuumieheksi? Tätä oikeuskansleri nyt tutkii.
Poliitikkojen viime päivien Sonera-puheet ovat olleet melkoista jälkiviisastelua. Eduskunnassa ei taida olla montakaan kansanedustajaa, joka olisi ollut valmis yksityistämään Soneran. Jos oli, niin ei ainakaan ääntä pitänyt. Nyt kyllä kadutaan ja kirotaan, kun tyrittiin hyvä tilaisuus.
Soneran yksityistämisen vastustaminen tuli maksamaan veronmaksajille 200 miljardia markkaa. Tämän summan valtio olisi netonnut osakkeilla, jos olisi myynyt ne silloin, kun kurssit olivat huipussaan. Summalla olisi kuitattu puolet valtionvelasta ja kevennetty vuosittaista korkorasitusta kymmenellä miljardilla markalla eli 1,68 miljardilla eurolla.
Laskelma on tietenkin teoreettinen. Tuskin markkinat olisivat nielleet koko valtion omistusta yhdellä kertaa. Ainakin osakkeiden hinta olisi laskenut.
Osasyy valtion kompasteluun oli myös menneen maailman talouspolitiikalla. Erkki Tuomioja heilutti innokkaimmin lippua "kruununjalokiven" säilyttämisen puolesta. Muut vasemmistodemarit ja keskustan edustajat tulivat kärppinä perässä.
Nyt poliitikot ovat keksineet, miten valtion omistajapolitiikan kriisit ratkaistaan: palautetaan kansanedustajien miehittämät hallintoneuvostot takaisin.
Noin se ratkeaa suurempikin pulma samalla kun oma tilipussi karttuu kokouspalkkioista.