Yleinen mielipide suurpedoista on jakaantunut kahtia, ja esimerkiksi susien suojelemisesta käydään vilkasta keskustelua.
Petojen säilyminen on kuitenkin tärkeää toimivan ekosysteemin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta.
"Jos yhtälöstä otetaan yksi tekijä pois, ei tulos ole enää sama", kiteyttää saksalainen tutkija Julia Schregel. Hän tekee Oulun yliopistossa väitöskirjaa ahmoista ja supikoirista.
Tieteen tunnustama fakta on, että pedot ovat tärkeä osa ekosysteemiä. "Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että petojen puuttuminen muuttaa ekosysteemin rakennetta, ja luonnon monimuotoisuus vähenee", kertoo Schregel.
Kun pedot puuttuvat, kasvinsyöjien määrä nousee. Tämä taas laskee kasvien määrää, sillä niitä syöviä eläimiä on niin paljon.
Pedot vaikuttavat olemassaolollaan myös muiden eläinten käyttäytymiseen. "Toiset eläimet pelkäävät petoja. Tämän takia niiden läsnäolo vaikuttaa muiden eläinten esiintymisalueeseen", valottaa Schregel.
Ihminen taas ei voi korvata petojen paikkaa ekosysteemissä. "Ihminen ei saa aikaan samanlaista metsästyspainetta, eikä vaikuta muiden eläinten käyttäytymiseen samalla tavalla."
Ahmat ovat Suomessa uhanalaisia ja niiden suojelu aloitettiin vuonna 1982. Tuolloin ahmojen määrä oli tippunut 50-80 yksilöön. Nyt niitä arvioidaan olevan Suomessa noin 150 yksilöä.
Supikoira sen sijaan on levinnyt meille Venäjältä muutaman yksilön voimin. Se on tulokaspeto, jonka vaikutuksista alkuperäislajistoomme ei vielä tiedetä paljoakaan. Ensimmäiset supikoirat ovat tulleet Suomeen 1930-luvulla ja niiden lukumääräksi arvioidaan 65 000.
Lajien lähihistoriasta löytyy siis samankaltaisuutta. Molemmat ovat käyneet läpi pullonkaulan, toisin sanoen yksilömäärä on aiemmin ollut todella pieni. Ahmojen lukumäärä on noussut hitaasti, kun taas supikoirien määrä on kasvanut rajusti. Miksi lajit ovat reagoineet näin eri tavoin pieneen yksilömäärään?
"Lajien erilaiseen menestykseen on vaikuttanut varmasti niiden erilainen biologia ja käyttäytyminen. Ahma on ujo, ja sillä on pienet pentueet. Supikoira taas on rohkeampi ja synnyttää suurempia määriä poikasia."
Julia Schregel tutkii väitöskirjassaan, kärsivätkö lajit pullonkaulailmiöstä.
"Pullonkaulan seurauksena on usein geneettisen muuntelun väheneminen", Schregel tarkentaa. Muuntelun väheneminen voi puolestaan laskea elinkykyä ja saada eläimet alttiimmiksi sairauksille. Kun yksilöitä on vähän, myös sukusiitoksesta tulee ongelma.
Julia Schregel haluaa selvittää myös, miten levittäytyminen vaikuttaa lajien elinvoimaisuuteen. Koska yksilöitä on hankala seurata luonnossa, voidaan eläinten liikkeitä tutkia geenien avulla.
Jos eri paikoissa esiintyvillä ahmoilla on eri geenimuotoja, voidaan päätellä, ettei populaatioiden välillä tapahdu geenivaihtoa. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät yksilötkään ole liikkuneet eläinryhmien välillä.
Etenkin pienille ja erillään oleville populaatioille geenivaihto on tärkeää ja vaikuttaa positiivisesti lajin elinvoimaisuuteen.
"Kun meillä on enemmän tietoa ahmojen levittäytymisestä ja tilanteen vakavuudesta, voimme suunnitella tehokkaampia suojelutoimenpiteitä tarpeen niin vaatiessa."
Supikoiran osalta tieto levittäytymiskäyttäytymisestä on erityisen tärkeää sen kantamien tautien kannalta. Supikoira levittää esimerkiksi vesikauhua ja loista nimeltä Echinococcus multilocularis.
Loista ei ole vielä havaittu Suomessa, mutta Virossa sitä jo on. Se vaurioittaa ihmisen maksan ja on hoitamattomana hengenvaarallinen.