Energiatalous: Oulun Energia tar­vit­see lisää ener­gia­puu­ta - kysyntä kasvaa lä­hi­seu­dun en­si­har­ven­nus­puul­le

Kolumni: To­rin­ran­nan alue suo­ras­taan huutaa vielä yhtä korkeaa ra­ken­nus­ta

Pääkirjoitus

Ah­das­mie­li­syys valtasi liiton

Suomalaisuuden liitto on kaikessa hiljaisuudessa liukunut perussuomalaisten käsiin. Perinteikäs sivistysjärjestö esittelee itsensä kuin äärinationalistinen Suomen Sisu.

Suomalaisuuden liitto on kaikessa hiljaisuudessa liukunut perussuomalaisten käsiin. Perinteikäs sivistysjärjestö esittelee itsensä kuin äärinationalistinen Suomen Sisu.

Vanhasta ja arvokkaasta Suomalaisuuden liitosta on tullut perussuomalaisten peitejärjestö ja tietyssä mielessä jopa Suomen Sisusta tutun vihapuheen akateemisempi jatke. Suomalaisuuden liitto näyttää muuttuneen lopullisesti muutamassa viime vuodessa yksisilmäiseksi yhden mielen ja yhden kielen toitottajaksi.

Liiton kymmenenjäseninen hallitus on hiljaa hivuttaen miehitetty melko tarkkaan perussuomalaisilla. Puheenjohtajana toimii eurokansanedustaja Sampo Terho.

Verkkosivuillaan Suomalaisuuden liitto esittelee itsensä samoin sanakääntein kuin umpinationalistinen Suomen Sisu, jota johtaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen.

Esittelytekstissään Suomalaisuuden liitto korostaa ylpeyttä kotimaasta, tervettä kansallista itsetuntoa ja suomalaisen kulttuurin edistämistä. Suomen Sisu painottaa ylpeää kiintymystä kotimaahan, kansallismielistä kehitystä ja suomalaisen kulttuurin suojelemista.

Tuon perusteella ei uskoisi, että kyseessä on kaksi eri järjestöä, joista toisen tausta perustuu kansansivistykseen ja toisen lähtökohta on ollut muukalaispelon ja vihan lietsonta.

Suomalaisuuden liitto perustettiin vuonna 1906 vaalimaan suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä kansallishenkeä.

Tuohon aikaan kieli ja kansallisuusajattelu liittyivät sivistyksen ihanteeseen, jota haluttiin levittää ympäri Suomen.
Liiton hallitukset olivat tarkoituksella laajapohjaisia ja erossa puoluepolitikoinnista, sillä suomalaisen kulttuurin asia koettiin kaikkien yhteiseksi.

Liitto oli mukana vaikuttamassa muun muassa sukunimien suomalaistamiseen ja Suomen lipun käyttöä koskeviin säädöksiin. Suomenkielen asemaa liitto kohensi tukemalla kansankirjastoja ja sanomalehtitoimintaa.

Sivistyksen ja kulttuurin laaja-alainen edistäminen alkoi karista liiton toiminnasta 1980-luvun lopulla, kun maalitauluksi otettiin pakkoruotsi. Tällä tavoin suomalaisuus päästiin määrittelemään yksinomaan kielivihan kautta.

Joten ei ihme, että perussuomalaiset ovat vallanneet liiton käsikassarakseen 2010-luvulla.

Perussuomalaiset pääsee ajamaan asioitaan Suomalaisuuden liiton avulla ilman että suuri yleisö välttämättä huomaa, kuka vetelee naruista. Perussuomalaisten retoriikkaan kuuluu moittia ”vanhoja” puolueita, mutta yli satavuotias liitto tuntuu kelpaavan. Ja mikä ettei, viestiin tulee aimo annos uskottavuutta, kun perinteikäs instituutio painottaa samoja ajatuskulkuja.

On kysyttävä, käydäänkö Suomalaisuuden liitossa enää vapaata ja yleistä keskustelua, jolla punnitaan ajatusten painoarvo ja järkevyys? Vai jyrätäänkö siellä sokeasti pakkoruotsia ja muukalaisia vastaan sisarjärjestö Suomen Sisun tukiessa sivustalta?

Kunniakkaan liiton kehityskulku matalaotsaiseksi pukaroijaksi harmittaa. Ahdasmielisyydestä on suomalaisuus kaukana.