Monet Mikael Agricolan vuoden 1551 Psalttariin valitsemat kielikuvat ovat säilyneet tutuimmissa raamatunkohdissa, vaikka esimerkiksi vuonna 1973 aloitetussa raamatunkäännöstyössä tärkeänä ohjenuorana oli kielikuvia eli metaforia poistava ja selittävä teoria.
Tämä selviää Maria Kelan tänään Jyväskylän yliopistossa tarkastettavasta suomen kielen väitöstutkimuksesta.
Kela vertaili väitöskirjaansa metaforien käännösratkaisuja suomalaisissa Vanhan testamentin käännöksissä ja erityisesti Psalmien kirjassa.
Erityistä huomiota Kela kiinnitti Herran siunauksessa käytettyyn ilmaukseen kasvojen kääntäminen, vaikka heprean kielessä puhutaan kasvojen kohottamisesta. Kääntää-verbiä käytti ensimmäisen kerran Agricola vuoden 1544 Rukouskirjassa, ja 1900-luvun suomennokset seurasivat sitä. Sen sijaan vuosien 1642 ja 1776 Bibliat käyttivät verbiä ylentää.
"Kielikuvien säilymisessä on kyse uskonnollisen kielen luonteesta. Herran siunaus liittyy tyypillisesti elämän taitekohtiin ja siinä on valtava tunnelataus. Tätä kaavaa on vaikea muuttaa myöhemmin, koska tietty muoto alkaa elää ihmisten mielissä."
Tutkijalle oli yllätys, että toinen tutkittu ilmaus Jumalan kasvojen edessä on hyvin pitkälle juuri suomalaisen tradition suosima kiteytymä. Ilmaus on Agricolan luoma, mutta sen enempää Agricola kuin vuosien 1642 ja 1776 Raamatutkaan eivät käyttäneet sitä usein. Vuoden 1933 Psalmeissa määrä on viisinkertaistunut.
"Ajattelisin, että siinä vaiheessa Suomessa on ollut jo niin selvä uskonnollisen kielenkäytön perinne, että on ollut jotakin mihin tukeutua, ja sitä on lähdetty viljelemään lisää."
Ilmauksen taustalla ovat heprean kielen prepositiorakenteet, joissa on kantasanana kasvoja tarkoittava perusosa. Nämä ovat käännösprosessissa metaforisoituneet. Kun pitäisi sanoa "Jumalan edessä", sanotaankin "Jumalan kasvojen edessä".
Kun 1970-luvun alussa aloitettiin Raamatun uudet käännöstyöt, vallalla oli Eugene Nidan teoria, joka ei ota huomioon metaforia. Nidan teorian käyttäminen herätti heti alkuunsa kovasti kritiikkiä, sillä sen periaatteet oli laadittu sellaisille kansoille, joissa tehdään ensimmäistä käännöstyötä luku- ja kirjoitustaidottomuusvaiheessa.
"Teoria otettiin meilläkin todella vakavasti, vaikka uskonnollisen kielen ainoa mahdollisuus kertoa asioita on ilmaista ne metaforalla eli kielikuvalla", Kela huomauttaa.
Vastustusta teoria herätti muuallakin, missä uusia dynaamisia raamatunkäännöksiä tehtiin. Varsinaisen myrskyn aiheutti kuitenkin vuonna 1970 ilmestynyt New English Bible. Tämä suomalaisenkin käännöksen esikuva piti pistää uusiksi jo ennen kuin suomalainen käännös ehti valmistua.
"Kirjailijat nousivat vastustamaan käännöstä, koska kielikuvia oli poistettu niin paljon", Kela kuvailee.
Lopulta Agricolan kieli säilyi liturgisesti keskeisissä raamatunkohdissa miltei muuttumattomana.
Maria Kelalle väitöskirjan aihe valikoitui jo graduvaiheessa, kun vuoden 1992 raamatunkäännös oli valmistumassa.
"Tartuin silloin käännösehdotukseen, eikä se aihe ole jättänyt. Tämä onkin varmaan loppuelämän projekti", hän arvelee.
Kela vertasi raamatunsuomennoksia ensisijaisesti hepreankieliseen alkutekstiin, mutta myös englannin-, saksan-, ruotsin-, norjan-, viron-, ranskan- ja latinankielisiin käännöksiin.
Koska heprean kielen aseman selvittäminen tuotti tutkimustyölle omat hankaluutensa, on työ ollut haasteellista, mutta palkitsevaa.
"Raamattusuomen tutkimusta ei ole kovin paljon tehty, eikä meillä ole teolingvistiikkaa", Kela huomauttaa.
Maria Kela väittelee tänään Jyväskylän yliopistossa aiheesta Jumalan kasvot suomeksi. Metaforisaatio ja erään uskonnollisen ilmauksen synty.