Oulu
"Kuulin askelia viime yönä. Näyttelytilassa joku käveli." Taidemaalari ja graafikko Merja Aletta Ranttila (s. 1961, Inari) oli ollut edellisyön tekstiilitaiteilija Seija Ranttilan (s. 1965, Inari) kanssa oululaisessa Art Halvaressa, vanhassa maalaistalossa, jonka isäntä oli aikoinaan olympiapainija Yrjö Saarela.
"Jospa se oli Yrjö Saarela tai joku hänen rengeistään, joiden työvaatimuksiin kuului painitaito isännän harjoitusvastustajana," muut arvailivat.
Merja Aletta Ranttila huudahti: "Herra Jumala, ne on ne woodoo-henget, jotka ovat tulleet Afrikasta näyttelyn teosten mukana."
Virikkeitä Villa Karosta
Saamelaiset taiteilijasisarukset avasivat lauantaina yhteisnäyttelynsä tuossa vanhassa talossa.
Viime syksynä he olivat kuukauden stipendiaatteina Beninissä, Afrikan Guineanlahden pohjukassa, entisellä Orjarannikolla.
Siellä toimii Grand-Popossa suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo, taiteilijastipendiaattien ja kulttuurintutkijoiden tukikohta.
Merja Aletta ja Seija Ranttila lähtivät Villa Karoon hakemaan uusia virikkeitä työskentelyynsä. Heitä oli vastassa oli meri, voimallinen tuuli ja maa, joka sykki rytmikkäästi, kun meri vyöryi rantaan sekä ulkokuoreltaan harmaa kyläyhteisö sisältään täynnä värejä, tummia ihmisiä ja kylänvahteja, valtavia betonisia toteemiveistoksia.
Galleria Art Halvaren näyttelyn saamelainen nimi Biekkat tarkoittaa sekin tuulia. Sisarukset eivät eristäytyneet Villa Karoon, he vaelsivat rannalla sekä osallistuivat kyläläisten arkeen ja juhlaan, woodoo-riittejä myöten.
Merja Alettan Ranttilan hahmossa on vieläkin afrikkalaisuutta, muhkea palmikkotukka ja viittamainen puku. "Eikä näyttelyssä ole yhtään entisenkaltaista, vauhdikasta linografiikkaa," hän sanoo ponnekkaasti.
Maanosan värejä
Ranttilan mielestä keltainen väri kuului ehdottomasti Villa Karossa syntyneisiin afrikkalaisiin maalauksiin. Siveltimen voimallisista kierteistä hahmottuu kylänvahti, saameksi Fakta, intensiivinen tanssi, rituaali käärmeineen ja lapsiaan kantava äiti.
Pienemmät maalaukset kertovat nekin saameksi tarinaa lähdöstä ja paluusta, avoimista ja suljetuista ovista, maisemista Beninissä ja Inarissa sekä oman mielen syövereistä.
Rakennusjäte Villa Karon pihalta on päätynyt pieniksi installaatioiksi osoittamaan vanhaa paikallista muototajua ja raudankäsittelytaitoa.
Seija Ranttilan käsinmaalatut tekstiilit saivat värinsä turkoosista merestä, tien ja maiseman ruskeasta ja okrasta sekä laskevan auringon syvästä punasta.
Kuvioiden suorat linjat ja yhtenevät kaaret kuvaavat nekin maisemaa sekä myös paikallisten tekstiilien kuviomaailmaa. Esimerkiksi tekstiili saamelaiselta nimeltään Geaidnu on suomeksi kylätie ja aihe beniniläisen kylän muodoista.
Tekstiilissä Sofia Seija Ranttila kuvaa ilmeikkäästi tekstiiliveistoksena tanssivaa naista. Taiteilijan maalausten intensiiviset väripinnat puolestaan heijastavat meren ja maan värejä.
Takaisin on mieli
Merja Aletta ja Seija Ranttilan mielestä kuukausi oli liian lyhyt aika tutustua uuteen kulttuuriin.
"Juuri kun alkoi oppia, piti lähteä." He suunnittelevatkin uutta matkaa: "Nyt tiedämme, mitä sieltä pitää etsiä."
Ovensuussa eteisessä Merja Aletta Ranttilan raa´an sininen ja punainen, kaksi hätäistä ekspressiota ja Seija Ranttilan pieni, kaavamainen mustavalkoinen maalaus kertovat, mitä heidän töissään oli ennen matkaa Afrikkaan.
Biekkat - Merja Aletta Ranttilan maalauksia sekä Seija Ranttilan maalauksia ja tekstiilejä Galleria Art Halvaressa Oulun Saarelassa 18.5. saakka.