Darfurissa tapahtuu kammottavia asioita. Kansainvälinen yhteisö on jämähtänyt paheksumisvaiheeseen, sillä jälleen kerran öljyrahoilla on suurempi mahti kuin diplomatialla. Tässä pelissä ovat toistaiseksi vain rosvot voitolla.
Ne onnekkaat, joilla on joulupyhien aikaan ollut tilaisuus pelata Afrikan tähteä, eivät ole voineet välttää kulkemasta Darfurin kautta -- tai Dar-Furin, kuten paikka pelilaudalla nimetään. Se sijaitsee reitillä suoraan Kairosta alaspäin, ja se on koko pelin suurin risteysasema. Siellä voi valita kuuden eri suunnan välillä. Voi lähteä suoraan kohti Kapkaupunkia, voi palailla Saharan rosvoja varoen takaisin Tangeriin, voi jäädä kokeilemaan onneaan Afrikan keskiosiin.
Dar-Furin kohdalla Saharan ruskea väri on laudalla jo vaihtunut sademetsän vihreään vaikka ei pitäisi, mutta oikeastaan koko paikka on kuvattu pelissä väärin. Sen pitäisi sijaita lähempänä sitä kohtaa, jossa nyt on Ain Galaka, autiomaan pussinperä pelin läntisten ja itäisten reittien välillä. Ain Galaka on pelin niitä paikkoja, joissa kaikkein harvimmin käydään.
Se kuvaus sopii myös nykypäivän Darfuriin, joka todellakaan ei ole mikään Afrikan solmukohta. Se on paikka, josta ei löydy Afrikan tähteä eikä edes topaaseja, ja jossa kaikki liikkumaan pystyvät pelaajat ovat itse muuttuneet rosvoiksi. Kaikki ne, jotka eivät pysty liikkumaan, on ryöstetty jo moneen kertaan -- vaikka heillä alunperinkin oli vain tyhjiä pelimerkkejä.
On vaikea kuvitella Suomen ja suomalaisten kannalta etäisempää paikkaa kuin on Darfur, tuo Tshadin ja Sudanin rajamailla sijaitseva alue monenkin jumalan selän takana. Ei kunnon kulkuyhteyksiä, ei suuria kaupunkeja, ei oikein mitään linkkejä ulkopuoliseen maailmaan. Meikäläisille, kuten useimpien muidenkin maiden asukkaille, kaikki on niin vierasta kuin vain olla saattaa.
Joulunpyhien jälkeen sopii silti muistaa se yhteys, joka on olemassa. Ihmisiä sielläkin asuu, ja toiset ihmiset tekevät heille asioita, joita ei saisi tehdä. Sellaista kutsutaan kansanmurhaksi.
Viime viikkojen aikana sekasorto on vyörynyt Sudanin puolelta Tshadiin ja Keski-Afrikan tasavaltaan. Sellaista aletaan kutsua alueelliseksi sodaksi. Näin sitä käytiin eräässä tshadilaisessa kylässä Al-Jazeera -uutistoimiston viimeviikkoisen kuvauksen mukaan: 15 siviiliä tapettiin, samoin viisi sudanilaista pakolaista ja kahdeksan hallituksen sotilasta, joilta oli kaivettu silmät päästä ulos. Yksi poltettiin elävältä ja toisen kädet katkottiin olkapäistä. Kaksi kylää poltettiin osittain.
Yleensä kuvaan kuuluvat myös joukkoraiskaukset.
Tällainen on jatkunut joitakin vuosia, ja se on koskettanut noin Ranskan kokoista aluetta. Pari miljoonaa ihmistä on pois kodeistaan, neljä miljoonaa ihmistä ei selviä ilman humanitaarista apua, 200 000 on jo kuollut. Erilaiset sotilaalliset joukkiot mellastavat ympäriinsä, ja seassa Sudanin hallitus pudottelee pommeja lentokoneistaan.
Jälleen kerran on piinallista ymmärtää, kuinka vaikea tällaista on estää.
Ei niin, etteikö yritystä olisi. Joissakin suomalaisissakin lehdissä on saatu nähdä kansainvälisiä koko sivun vetoomuksia Darfurin tilanteen vuoksi. Kokouksia ja puheita pidetään vähän joka suunnalla, ja niissä Suomellakin on osansa.
Joulukuun alkupuolella YK:n ihmisoikeusneuvosto järjesti Suomen pyynnöstä erityisistunnon Darfurin tilanteesta, ja sen myötä saatiin neuvoston aiempaa löysää päätöslauselmaa tiukemmaksi. Päätettiin lähettää "korkean tason arviointiryhmä" Darfuriin.
YK:n turvallisuusneuvosto terävöitti omaa kieltään joulukuun puolivälin jälkeen, ja aivan joulun alla ulkoministeri Erkki Tuomioja kävi vielä New Yorkissa YK:n päämajassa keskustelemassa Darfurin kriisistä. Matkassa oli mukana myös EU:n Sudanin-erityisedustaja Pekka Haavisto. Muutenkin kielenkäyttö kiristyy. Niin kutsuttu diplomaattinen koneisto käy kierroksilla Darfurin myötä. Mutta paikan päällä olot vain pahenevat.
Keinojahan kyllä olisi. Tarvitaan lisää Afrikan unionin ja YK:n rauhanturvaajia. Tarvitaan valvottu lentokieltoalue. Tarvitaan Sudanin hallituksen painostamista, sen boikotointia ja rahahanojen katkaisua.
On vain niin, että Sudan on öljyvaltio, jonka öljystä Kiina ostaa isoimman osan. Kiina tahtoo polttoaineensa, ja sillä on YK:ssa veto-oikeus. Kansainvälisen yhteisön puheet ovat jyrkkiä mutta todellinen paine Sudania kohtaan kovin pieni. Ja jotta kaikki ei olisi liian yksinkertaista, koko Sudanin valtio on hajoamassa, kun kapinallinen etelä tarttuu taas aseisiin. Öljyä on sielläkin, joten aseita voi hyvin ostaa.
Näin on päästy loppujen lopuksi öljyyn. Tässä tapauksessa Kiina on se pankkiiri, joka rahoittaa Sudanin hallituksen roistoja, jotka taas rahoittavat Darfurin alueen sekalaisista aseellisista laumoista pahimpia.
Niin, Afrikan tähteä ei Darfurista löydy, mutta lautapelin myötä voi ymmärtää jotain Afrikan talouden yhä toimivasta logiikasta. Tullaan etsimään rikkauksia, häivytään niiden kanssa kilpaa pois ja jätetään matkan varrella omaisuuksia rosvoille.
Sen jälkeen pidetään pelilaudan ulkopuolella palaveria ja paheksutaan tapahtuvia vääryyksiä.
***
Vielä tämä viikko, ja sitten se on loppu. Porin kauan toiminut lyhytaaltoasema vaikenee Yleisradion säästöissä. Tilalle tarjotaan satelliitti-, mobiili- ja internetjakelua. Toivottavasti ne riittävät, eikä maailmalle jää kovin monta suomalaista turhaan kääntelemään rahisevan radionsa nappuloita etsiessään kaukaisen kotimaansa ääntä.