Afganistan ei ole enää sota, jonka Barack Obama peri edeltäjältään. Tästä eteenpäin kyseessä on nimenomaan Obaman sota. Maan vakiintumista on turha odottaa aikoihin.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saa parin viikon päästä Nobelin rauhanpalkinnon. Sitä odotellessa hän teki pitkään valmistellun linjauksensa Afganistanin tilanteesta. Obama päätti lähettää maahan 30?000 sotilasta lisää. Se tarkoittaa, että lähiaikoina amerikkalaissotilaiden määrä Afganistanissa ylittää sadan tuhannen rajan.
Irakissa heitä oli korkeimmillaan 160?000. Yhtä suuresta operaatiosta ei siis ole kyse, suuresta kuitenkin. Neuvostosotilaiden määrä Afganistanissa oli 1980-luvulla korkeimmillaan samalla tasolla kuin amerikkalaisten määrä jatkossa.
Obaman puheen ydinsisältönä oli sotilaiden määrän nostamisen ohella vetäytymisaikataulun hahmottelu. Joukkojen kotiutuksen on määrä alkaa 18 kuukauden kuluttua. Siihen mennessä vastuuta on hänen mukaansa voitu riittävästi siirtää afganistanilaisille itselleen.
Ken elää, se näkee. Irakissa vastaava menettely näyttää toimineen. Sotilaiden määrän lisäys ja toimintatapojen muutos ovat aidosti parantaneet maan turvallisuutta ja vastuu maasta on taas siirtymässä irakilaisille itselleen.
Mutta Irak on Afganistaniin verrattuna toimiva valtio, jonka väestö on koulutettua. Afganistan on täysin rikki revitty ja vuosikymmenet sodassa elänyt hajanainen yhteiskunta, joka valtiona yksinkertaisesti ei toimi.
Nato-vetoiset kansainväliset joukot ovat olleet maassa vuodesta 2001. Sinä aikana ne eivät ole kyenneet vakiinnuttamaan maata. Talebanin ote on päinvastoin jälleen viime vuodet vahvistunut.
Afganistanin vakiintumisen ehtona voi pitää asiaa, jonka varassa Suomikin aikanaan itsensä nosti: kansansivistys. Ilman koulutustason nousua mitään toivoa paremmasta ei ole. Mutta sellaista temppua ei 18 kuukaudessa tehdä, ei etenkään, kun maan laillinen hallitus on läpeensä korruptoitunut ja kehno.
Jos kansainväliset joukot lähtevät kokonaan, Afganistan kaatuu hetkessä jälleen talebanien käsiin. Se olisi täysin tuhoisaa sekä naisten asemalle erikseen että siviiliväestölle yleensä. Terrorismin lisääntyminen olisi sekin varmaa. Siksi maassa on pysyttävä.
Obaman todelliset vaihtoehdot olivat vähissä. Nykymenolla ei mistään tule valmista mutta joukkoja lisäämällä jotain voidaan saavuttaa. Lopullisesta sotilaallisesta voitosta ei kukaan edes puhu, olojen kohentaminen on mahdollista. Samalla Yhdysvallat on pyytänyt liittolaisiaan lähettämään lisää joukkoja. Naton kautta pyyntö on tullut Suomellekin, joka on mukana Nato-vetoisessa operaatiossa. Jonkin verran Nato-maat ovat luvanneet lisäresursseja, mutta suurta intoa ei missään ole.
Suomen nyt noin 120 sotilasta eivät kokonaisuuteen vaikuta sitä eikä tätä. Suomen on silti tarpeen olla Afganistanissa mukana, pitämässä omalta pieneltä osaltaan maata pystyssä. Kyseessä on nimenomaan siviilikriisinhallinta. Siinä resurssien lisääminen on mahdollista mutta ei välttämätöntä: Suomen nykyinen rooli on luonteva ja maa tekee päätökset omista lähtökohdistaan eikä Yhdysvaltain presidentin linjapuheen mukaan.
Hallitus ja presidentti pohtivat pyyntöä ensi viikolla oloissa, joita eivät sävytä niinkään Afganistanin kuin Suomen sisäisen päätöksenteon ongelmat. Mikä linjaus sitten onkin, toivottavasti kuitenkin ajantasainen tieto suomalaisjoukkojen sopimusten pituudesta muistetaan tällä erää kertoa myös tasavallan presidentille.