Ac­cen­tu­re aloit­taa taas yt-neu­vot­te­lut

Yhtiön mukaan neuvotteluissa on esillä myös Oulun toimintojen tulevaisuus.

Konsulttiyhtiö Accenture aloittaa kaikkia Suomen toimintojaan koskevat yt-neuvottelut.

Yhtiön mukaan yt-neuvottelujen seurauksena vähennetään enintään 330 henkilöä. Accenturella on Suomessa 1800 työntekijää.

Accenturen Suomen toimitusjohtaja Frank Korsström perustelee yt-neuvotteluja sillä, että yhtiön asiakkaiden tarpeet ovat Suomessa muuttuneet.

”Tilanne aiheuttaa meille tarpeen tasapainottaa henkilöstöresurssejamme, mistä syystä olemme käynnistämässä yt-neuvottelut koskien kaikkia toimintojamme Suomessa. Keskustelemme neuvotteluissa työntekijöiden edustajien kanssa mahdollisuuksista henkilöiden uudelleenkouluttamiseen, siirtoihin ja lomautuksiin mahdollisten irtisanomisten vaihtoehtoina”, Korsström sanoo.

Jo aiemmin on tiedetty, että Nokian tarve symbian-tuotekehitykselle on vähentynyt nopeasti.

Accenture kertoi yt-neuvottelujen aloittamisesta keskiviikkona iltapäivällä. Neuvottelut aloitetaan 5. marraskuuta.

Ilmoita asiavirheestä