Yhdysvaltain konservatiivikristityt elävät parhaillaan sukupolvenvaihdosta joka on tuomassa myös uusia painotuksia liikkeen poliittisiin vaatimuksiin. Kun edesmenneen Jerry Falwellin ja 1930 syntyneen Pat Robertsonin ikäpolvi villitsi kuulijansa saarnaamalla korkean moraalin puolesta ja tasa-arvoa vastaan, heidän seuraajansa ovat nostaneet uusien megakirkkojen alttareille aivan uusia aiheita.
Kalifornialaisen Rick Warrenin ja chicagolaisen Bill Hybelsin saarnoissa ei enää keskitytä yksin perinteisten perhearvojen ylistykseen vaan nämä uuden polven jättisuosion saavuttaneet saarnaajat ovat alkaneet herätellä kansakunnan omaatuntoa puhumalla köyhyyden, aidsin ja Darfurin katastrofin tapaisista aiheista.
Nykyhallituksen ja konservatiivikristittyjen välistä juopaa on kasvattanut nuoremman polven saarnaajien ryhmittyminen puhumaan myös ympäristön säilyttämisen puolesta. He ovat muun muassa julkisesti vaatineet Bushia taipumaan Kioton sopimuksen taakse. Yhdysvaltain teollisuuden kilpailuasemaan vedoten Bush on toistuvasti torjunut nämä vaatimukset.
Vaikka uusi sukupolvi on tuonut uusia äänenpainoja, mikään ei ole hievauttanut konservatiivikristittyjen poliittisen aktivoitumisen liikkelle pannutta kiistaa, aborttia. Se pysyy edelleenkin kristillisen oikeiston poliittisen asialistan ykkösenä.
Yhdenkään presidenttiehdokkaan, joka ei julkisesti sitoudu vastustamaan aborttia, on edelleenkään turha toivoa tukea äärioikealta.