Suomi on saanut uuden ja somaliyhteisö ensimmäisen suomeksi kirjoittavan kirjailijan. Somalin suomeksi kirjoittamaa kirjaa ehdittiin odotella jo parikymmentä vuotta. Nura Farahin esikoisteos Aavikon tyttäret ilmestyi viime viikolla.
13-vuotiaana Suomeen pakolaisena tullut kirjailija on malliesimerkki onnistuneesta integraatiosta, jossa osaavat ja taitavat yksilöt sukupuolesta riippumatta ottavat paikkansa ja etenevät suomalaisillekin tutussa yhteiskunnallisessa luokkaretkessä.
Farah on tehnyt saman, minkä lukemattomat muutkin vaatimattomista oloista ponnistaneet ennen häntä. Siksi häneen on helppo samastua. Yhteiskunta voi olla vain ylpeä ja tyytyväinen Farahin saavutuksista.
Alkuvaikeuksien jälkeen Farah on solahtanut järjestelmään hyvin. Hän on ottanut paikkansa ja päässyt elämässä eteenpäin. Suomalainen yhteiskunta on antanut mahdollisuuden, joka olisi ollut vain vaivoin toteutettavissa sisällissodan repimässä hierarkkisessa klaaniyhteiskunnassa.
Työpaikkansa varatyösuojeluvaltuutettuna toimiva Farah on hankkinut hyvän ammatin ja sosiaaliset verkostot. Lisäksi hän osallistuu puoluepolitiikkaan ja on ylpeä juuristaan. Farah toimii epäilemättä tavoiteltavana esikuvana muille somalialaisille. Valitettavasti osa somaleista on sopeutunut Suomeen varsin huonosti. Myös klaanien väliset jännitteet ovat seuranneet mukana ja se haittaa kotiutumista.
Tarinan innoittava opetus on siinä, että tilaisuudet kannattaa hyödyntää, eikä katkeruus vie asioita eteenpäin. Aavikon tyttärelle on varmasti luvassa jatkoa. Maahanmuuttajien omat panokset kirjallisuudessa auttavat molemminpuolisen ymmärryksen kasvattamiseen.