Pakkanen hellittää hieman otettaan jouluksi. Ennusteiden mukaan Oulun seudulla on jouluna noin 15-20 pakkasastetta. Lauhin päivä on todennäköisesti jouluaatto.
Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen kertoo, että kireät pakkaset ovat toistaiseksi ohi myös Lapissa.
Jouluaattona myös suuressa osassa Lappia pakkanen jää -20 asteen lauhemmalle puolelle.
Kainuuseen ja Koillismaalle Ilmatieteenlaitos antaa sen sijaan pakkasvaroituksen. Se tarkoittaa, että pakkanen saattaa pysytellä useita päiviä -25 asteen kylmemmällä puolella. Lapissa pakkasvaroituksen raja on -30 astetta.
Tapaninpäivän osalta ennusteet ovat vielä epävarmat. "Aiemmin näytti, että tapaninpäivänä alkaisi lauhtua. Voi kuitenkin olla, että silloin pakkanen jälleen kiristyy", Tuovinen sanoo.
Keskiarvoa kylmempi
Kuluva joulukuu on ollut keskimääräistä kylmempi koko maassa, vaikka lopullista lämpötilojen keskiarvoa ei vielä tiedetäkään.
Viime päivien kaltaiset kovat pakkaset eivät ole täysin poikkeuksellisia joulukuussa, vaikka vuoden kireimmät pakkaset koetaankin yleensä tammi-helmikuussa.