Oulun Toppilan möljällä esitellään tänä kesänä uusi kesäteatterigenre: nakukesäteatteri.
Agapetuksen romaanista dramatisoidussa näytelmässä ei arkailla riisua miehiä ilkosilleen. Housut lähtevät pois melkein heti eikä sukukalleuksia pyritäkään piilottelemaan kovin kerkeästi.
Kyllähän se hätkäyttää, kun kaksi salskeata Oulun kaupunginteatterin näyttelijää ilmestyy Toppilansalmesta ilman rihman kiertämää. Ei tiedä minne silmänsä pistäisi.
Naiset ovat pidättyväisempiä - paitsi Tyyne-piika, joka juuri houkuttelee tämän venekunnan maihin räväyttämällä auki puseronsa etumuksen.
Ronskius on ohjaaja Mikko Kivisen ja työryhmän valinta. Agapetuksen antama nimi on otettu ihan kirjaimellisesti: nyt ollaan Aatamin puvussa.. ja vähän Eevankin.
Alastomuus on tehokeino, joka varmasti jakaa yleisön mielipiteet. Ilkialaston ihminen on sen verran eksoottinen näky muualla kuin kotioloissa, että hänen läsnäolonsa syö huomiota näyttämötoiminnalta.
Esitys viljelee sanontaa: "Kauheeta kattoo!" Ei se nyt niin kauheata ole, mutta onhan se melko suorasukaista heppujen heilua näyttämöllä muina miehinä munasillaan lähes kaksi tuntia.
Konstaapelin (Pentti Korhonen) suuhun on laitettu keventävät kommentit ilkosillaan hillumisesta pitkin pitäjää. Eli esitys kommentoi sisällään tätä ilmiötä.
Mikko Leskelä (proviisori Aarne Himanen), Janne Raudaskoski (luutnantti Paavo Kehkonen) ja Mikko Korsulainen (vankikarkuri Kalle Vikström) vetävät alastomat osansa kuitenkin luontevasti. Ammattilainen on ammattilainen ilkosillaankin.
Silti jäi tunne, että alastomuus on vetonaula, johon jäätiin nalkkiin. Ehkä Agapetus koettiin muuten liian ohueksi haasteeksi.
Kivinen on sovittanut ja pilkkonut Agapetuksen tekstin pieniksi paloiksi, joita ympäröi ja täydentää 50-60-lukulainen iskelmäkavalkadi. Lauluja on mukana tosi paljon, kaikkiaan parikymmentä - aivan liikaa.
Katsoja joutuu haravoimaan Agapetuksen draamaa kokoon kappaleista kuten Lemminkäisen äiti poikaansa Tuonelan joesta.
Suurimman osan sooloista laulavat esityksen pimut, Laila Kinnus -klooni Heli Haapalainen ja Vieno Kekkosmainen Isa-Eerika Lehto. Aiolos-kuoro jää enimmäkseen sivurooliin, vaikka sitä ja sen taitoja olisi ehdottomasti kannattanut käyttää näyttävämmin Toppilan valtavan laajalla näyttämöllä.
Yksi parhaista ryhmäkohtauksista nähdään Pikku pikku bikinissä, jossa kuoro marssii uimaräpylät jalassa latinomalliin lantiota keikutelleen näyttämön poikki; koreografia Marko Keräsen!
Meri Oulun työryhmästä on riisuttu tanssiryhmä kokonaan pois. Näyttelijät näyttävät aika orvoilta monta kymmentä metriä leveällä estradilla. Siinä sitä tarvitaan karismaa, että löytyy kontakti jättimäisessä katsomossa nököttäviin katsojiin.
Lavastaja Pentti Valkeasuo on koettanut sivurakennuksilla rajata leveän näyttämön intensiivisemmäksi, mutta jättänyt hiekkaisen keskiosan lähes koskematta.
Näyttelijät pelastavat mitä pelastettavissa on. Esimerkiksi Jorma Koho tekee asemapäällikkö Viirimäestä ehjän ja kiinnostavan henkilön sen suurempia elämöimättä. Eikä ole moitteen sijaa muissakaan rooleissa ja vartaloissa - anteeksi, ihmiskohtaloissa.
Meri Oulun kesäteatteri: Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin. Käsikirjoitus Agapetus. Ohjaus ja sovitus Mikko Kivinen. Musiikin johto ja sovitus Kari Veisterä. Lavastus Pentti Valkeasuo. Puvut Kaisa Kemikoski. Koreo-
grafia Marko Keränen. Ensi-ilta 28.6. Toppilan möljällä. Esityksiä 9.7. saakka.
