Oululaisten tiernapoikien alkujuuret ovat niinkin syvällä kuin 500-luvulla. Joulun tapahtumia esitettiin teatterin tapaan Bysantin kirkoissa jo keisari Justinianuksen aikana.
Tuolta ajalta tunnetaan teksti Neitsyt Marian ylistys, jossa joulun tapahtumat olivat mukana.
"Kuvaelman Joosef oli sukua vanhan kreikkalaisen sketsi- ja markkinateatterin mimus-hahmoille, jotka olivat realistisia ja kansanomaisia. Mukana oli selvästi myös komiikkaa", arvioi FT Pentti Paavolainen.
Justinianus oli teatterin puoltaja. Hän avioitui sirkuksen karhunkesyttäjän tyttären, tanssijatar Theodoran kanssa.
"Paavi Gregorius Suuren aika 500-luvulla loi pohjan latinankieliselle liturgialle ja gregoriaaniselle kirkkolaululle, jotka antoivat kehykset kirkollisen draaman kehitykselle", kiteyttää Lilja Kinnunen-Riipinen.
Elävät efektit
Kumpi oli ensin: seimiasetelma vai joulukuvaelma? Seimiasetelmaan otettiin jo varhain mukaan eläviä eläimiä: aaseja ja härkiä. Tällä tavalla seimet heräsivät eloon.
"Aasi ja härkä olivat olleet Jeesuksen seuralaisia jo seimien edeltäjissä, katakombien freskoissa", valaisee Oulun tuomiokapitulin hiippakuntasihteeri Pekka Asikainen. "Aasi on pakanoiden ja härkä juutalaisten symboli."
"Katoliset papit käsittivät nopeasti, mikä valta dramaattisilla aineksilla oli ihmismieliin. Suuret kirkkojuhlat, erittäinkin joulujumalanpalvelus, antoivat erityisen aiheen liturgisiin draamoihin", kirjoittaa Karl Mantzius.
Innostuksen ja uusien efektien myötä seimiä uhkasi ylikansoitus.
"Seimen keskeisin henkilö on tietenkin Santo Bambino eli Jeesus-lapsi. Marian ja Joosefin lisäksi seimeen saattoi kuulua jopa 20 eri henkilöä", kertoo Asikainen.
Espanjasta tunnetaan Kolmen kuninkaan näytelmä 1100-1300-luvuilta ja keskiajan Euroopasta kuvaelma Herodes ja tietäjät. Siihen sisältyi myös Betlehemin lastenmurha.
Näytelmiä syntyi Vanhan ja Uuden testamentin tarinoista, jotka kiihdyttivät mielikuvitusta ja tarjosivat tehokkaita dramaattisia tilanteita.
Kulkue ja kuvaelma
Keskiajalla joulukertomus esitettiin itsenäisenä, päivän mittaisena joulunäytelmänä.
Saksalainen Gilla Brückner osoittaa, että kuvaelma näyteltiin erillisinä kohtauksina eri puolilla katolista kirkkoa. Katsojat siis vaelsivat paikasta toiseen. Profeettojen väittely näyteltiin kirkon länsiosassa ja seimen tapahtumat pääalttarilla.
Tällaiset mysteerinäytelmät olivat osa pyhää palvelusta. Mysteeri tuleekin latinan sanasta ministerium, palvelus.
"Joulupäivän esityksen keskeinen aihe oli paimenten kumarrus. Suosituiksi tulivat myös Betlehemin lastenmurha ja roolihenkilöistä Herodes", luettelee Kinnunen-Riipinen. "Kolmas jouluaihe oli loppiaiseen liittyvä Kolmen kuninkaan eli tähden kumarrus, joka on säilynyt meillä tiernapojissa."
Myöhemmin loppiaiseen sijoittui kolmen kuninkaan eli itämaan tietäjien sekä tähden kantajien kulkue ristialttarille. Nyt liikutaan jo aivan Herodeksen, Muriaanein kuninkaan, Mänkin ja Knihtin kantapäillä.
Maallistuminen
Kun esitykset kasvoivat ja "villiintyivät", ne siirrettiin kirkkojen ulkopuolelle, kaduille ja toreille. Latina vaihtui kansankieliksi.
Kirkko ei sulattanut sitä, että vakavaan liturgiseen teemaan alkoi sekaantua koomisia aineksia. Kansaa kiehtoivat Kristuksen kärsimykset, Herodeksen irvokas käytös sekä Paholaisen ilveily ja vehkeilyt.
"Tiernat ja seimet kulkeutuivat Suomeen samoja reittejä: Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta", sanoo Pekka Asikainen.
Varhaisin maininta Ruotsin tähtipojista on vuodelta 1808. Pohjoismaissa tähtinäytelmä kehittyi koululaisten eli teinien yksinoikeudeksi.
Lähteet: Pentti Paavolainen:
Eurooppalaisen teatterin historiaa (Teak 1993/1994), Lilja Kinnunen-Riipinen: Kirkkoteatterin kiirastuli (Suomen Lähetysseura 2000),
Karl Mantzius: Näyttämötaiteen historia I (Suomen Työväen Näyttämöiden Liitto 1923) ja Gilla Brückner: Weihnachten wie früher
(Thorbecke 2006).