Turun tuomiokirkon penkit ovat täynnä ihmisiä, ja vaikka istumaan mahtuu runsaat tuhat henkeä, seinustoilla seisoo vielä reippaasti yli parisataa kuulijaa. Enemmänkin olisi tullut, mutta muutama kääntyi ovelta pois kuullessaan tarjolla olevan enää seisomapaikkoja.
Moni on halunnut saapua ekumeeniseen jumalanpalvelukseen, joka on valtakunnallinen Aasian katastrofin uhrien muistotilaisuus. Alun perin loppiaisjumalanpalveluksen piti juhlistaa Kirkko 850 vuotta Suomessa -juhlavuoden alkua, mutta tapaninpäivän Aasian luonnonkatastrofi muutti suunnitelmat.
Vaikka tilaisuus edelleen avaa juhlavuoden, muistojumalanpalvelukseksi muuttuneesta tapahtumasta karsittiin värikkyys, ja ohjelma muutettiin suruun sopivaksi saarnaa, virsiä, rukouksia ja vanhan testamentin tekstiä myöten.
Kirkon etuosan kutsuvieraspenkit ovat täyttyneet yksi toisensa jälkeen. Eturivissä istuvat muun muassa tasavallan presidentti Tarja Halonen, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ja pääministeri Matti Vanhanen puolisoineen.
Kutsuvieraita on paikalla kolmisensataa, joukossa valtiovallan, yliopistojen, oikeuslaitosten, järjestöjen, kirkkojen, aluehallinnon ja kaupungin edustajia. Suuri osa kutsuvieraista oli ilmoittautunut tilaisuuteen jo ennen sen luonteen muuttumista, ainoastaan valtioneuvoston edustajien määrä moninkertaistui. Nyt paikalla ovat neljää lukuunottamatta kaikki ministerit.
Ekumeenisuuden rooli korostuu
Urut heräävät, ja ensimmäinen virsi leijuu kirkkosaliin. Kirkon pääovelta etenee ristikulkue kohti alttaria. Tunnelma on vakava, jollain tavoin jopa askeettinen, ei kuitenkaan painostava vaan ennemminkin rauhoittava. Siihen on pyrittykin: kirkko haluaa elää ihmisten rinnalla surussa, mutta antaa samalla toivoa. Silti kirkon edustajatkin ovat viime päivinä olleet mykkiä katastrofin valtavuuden edessä.
"Minä sanoin: Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon. Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni. Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan", kirkkosalin edestä kajahtava ensimmäinen lukukappale kokoaa ajatuksen. Kappale luetaan ruotsiksi.
Jumalanpalveluksessa kuullaan ruotsin ja suomen lisäksi englantia ja saamea, mikä korostaa tapahtuman ekumeenista luonnetta. Ekumeenisuus kuului olennaisena ajatuksena jo alkuperäiseen suunnitelmaan, nyt yhteisöllisyyden teema sopii mukaan entistäkin paremmin.
Ilman täyttää taas virsi, siinä taivaan tähti johdattaa itämaan tietäjiä Jeesuksen luo.
Sama virsi johdattaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän päiväkerho- ja iltapäiväkerhotyön lasten kynttiläkulkueen alttarille. Ensimmäisenä astelee tähti, pieni vaaleahiuksinen tyttö valkoiset kukkaset kädessään. Perässä enkelilapsia kynttilöitä pidellen. Joukon viimeisenä pieni enkelipoika ohjaajan käsipuolessa.
Alkuperäisessä suunnitelmassa Juho Nieminen olisi ollut kameli tai karhu, mutta näytelmällisen iloinen ja värikäs loppiaiskulkue muutettiin sekin pikaisella aikataululla toivon kulkueeksi. Mukana olevat sateenkaaren värit symboloivat ihmisen suhdetta Jumalaan, enkelit tuovat toivoa ja siunausta.
Kulkue seisahtuu alttarin eteen ja asettaa kukkaset ja kynttilät pöydälle, siniset, keltaiset ja punaiset kankaat lasketaan pöydän juureen.
Paarma peräänkuulutti lähimmäisyyttä
"Itkulla on aikansa, surun aika jatkuu pidempään ja monet vastaamattomat kysymykset eivät ehkä jätä meitä koskaan tämän elämän aikana. Ensimmäisen lohdun voi antaa se, että surevalla on vierellään toinen, jonka kanssa voi jakaa sen, mikä täyttää mielen", arkkipiispa Jukka Paarma toteaa saarnassaan.
"Nyt jos koskaan tarvitaan lähimmäisyyttä. Se, jolla on vaikeata tarvitsee rinnalleen toisen, jolla ei ehkä ole sanoja, mutta käsi, johon tarttua ja olka johon nojata. Tällainen lähimmäinen voi ja kykenee olemaan meistä jokainen. Kirkonkin tehtävänä on surra surevien kanssa", Paarma puhuu.
Alttarin edessä lattialla seisoo yksinäinen iso kynttilä, muistokynttilä. Sen sytyttämisen vuoro on saarnan jälkeen.
Tuli tarttuu sydänlankaan, ja liekki lepattaa epävarmasti seuraavan sellosoolon aikana. Taustalla enkelilapset nousevat hiljaa penkeistään ja kävelevät etualalle odottamaan.
Kirkonjohtajien tervehdykset ja siunauksen toimittaneet arkkipiispa Paarma, arkkipiispa Leo, seurakunnan johtaja Taisto Toivola ja piispa Josef Wrobel poistuvat alttarilta.
Päätösmusiikki alkaa soida, ja risti lähtee johtamaan saattuetta kohti ovea. Heti ristin perässä astelee yksi enkeleistä pitäen arkkipiispa Paarmaa kädestä, jäljessä tulevat loput lapset muiden jumalanpalveluksen toteuttamiseen osallistuneiden kanssa. Kirkkokansa seuraa perässä.
Ovella odottavat vielä enkelisiipiset lapset, jotka ojentavat jokaiselle kirkosta poistujalle itse tekemänsä siunauskortin. Kortin taakse on kirjoitettu lapsen käsialalla raamatun ote. Siinä enkelit asetetaan siunaamaan ihmisiä.
