Aasian tsunami näyttää jäävän pieneksi. Tyynenmeren varoituskeskuksen mukaan Indonesiaa kohti etenee vajaan 20 sentin aalto.
Thaimaa antoi aiemmin tsunamivaroituksen alueilleen, muun muassa Phuketiin.
Thaimaan viranomaiset arvioivat, että Phuketiin voi tulla noin kaksimetrinen aalto. Intian itärannikolla oli varauduttu jopa kuusimetriseen aaltoon. Myös koko Sri Lankaan annettiin tsunamivaroitus.
Varoitus annettiin, kun merellä Indonesian edustalla tapahtui 8,7 magnitudin järistys. Voimakkuudeksi arvioitiin ensin 8,9 magnitudia.
Bangkokin Suomen suurlähetystö kertoo Facebookissa, että tsunami saattaa saavuttaa Thaimaan rannikon paikallista aikaa kello 19 eli noin kello 15 Suomen aikaa.
Phuketin lentokenttä on suurlähetystön mukaan suljettu ja saapuvat lennot on käännytetty muualle.
Järistysalueilla puhelinlinjat ovat kuormittuneet eivätkä kaikki puhelut pääse läpi.
Järistys aiheutti paniikin muun muassa Acehin alueella, joka kärsi pahoin vuoden 2004 tsunamissa.
Järistys tuntui Singaporessa, Thaimaassa ja Intiassa saakka.
Vuoden 2004 tsunamin aiheuttaneen maanjäristyksen voimakkuus oli 9,1 magnitudia.
Oletko järistysalueella? Ota yhteyttä Kalevan toimitukseen osoitteeseen verkkotoimitus@kaleva.fi tai puhelimitse +358 44 799 5797.