Kaakkois-Aasiassa tapaninpäivänä tapahtunut hyökyaaltokriisi oli myös tiedonkulun kriisi. Tieto ei kulkenut katastrofialueelta Suomeen, kansalaisilta viranomaisille eikä viranomaisilta kansalaisille.
Tiedonkulku oli hidasta, ja valtionhallinnon viestintä oli pääasiassa reaktiivista eli käytännössä jossain määrin aloitekyvytöntä.
Ainoastaan kansalaisten välinen viestintä toimi hyvin. Strategisten päättäjien välinen viestintäkin toimi kohtalaisesti.
Näihin tiedonkulun kannalta melko lohduttomiin yleisiin tuloksiin päädytään Helsingin yliopiston viestinnän laitoksessa tehdyssä tutkimuksessa Tiedonkulku ja viestintä Aasian hyökyaaltokatastrofissa. Tutkimuksessa keskityttiin tiedonkulkuun runsaan puolentoista viikon ajalta katastrofista. Tutkimus julkistettiin keskiviikkona pari tuntia sen jälkeen, kun presidentti Martti Ahtisaaren johtama suuronnettomuuden tutkintalautakunta oli julkaissut oman selontekonsa tapahtuneesta.
Tutkimuksessa selvitettiin yksityiskohtaisesti eri suomalaistoimijoiden viestintää tsunamikriisin yhteydessä. Alkuvaiheessa kriisi kosketti ministeriöistä lähinnä ulkoministeriötä, valtioneuvoston kansliaa ja sisäministeriötä. Ministeriöt suoriutuivat viestintävastuistaan hyvin eri tavalla. Tutkimuksen tulosten mukaan kansalaiset halusivat viranomaisilta ennen kaikkea yhteyttä ja tietoa.
Ulkoministeriö ei juuri kerännyt kiitosta. Sisäministeriön viestintä oli aktiivista, vaikka teknisiä ongelmia olikin. Valtioneuvoston kanslia suoriutui viestinnästä ja tiedotustoiminnasta kohtalaisesti. Kaikilla oli kuitenkin ongelmia tiedonkulussa, sisäisessä viestinnässä sekä oman toiminnan organisoinnissa, vaikka selkeät ohjeet kriisitilanteiden varalta ovatkin olemassa.
Sisäistä viestintää
tarvitaan
Tutkimuksessa toivotaan tapahtuneesta opitun, että ulkoinen tiedotustoiminta ei onnistu ilman sisäistä viestintää, toiminnan ja viestinnän johtamista ja tiedonkulkua eri toimijoiden välillä. Näissä asioissa havaittiin selviä puutteita.
Toisin kuin ennen Aasian kriisin hoito organisoitiin ministeriöiden valmiuspäälliköiden kautta. Silti monet aiempien kriisien viestinnälliset ongelmat toistuivat. Näitä olivat esimerkiksi puhelinkapasiteettiongelmat ja nimilistaongelmat.
Eri sidosryhmät olivat poikkeuksellisen merkittävässä roolissa kriisin hoitamisessa. Ne olivat "kohtauspinta" kansalaisiin etenkin katastrofialueella.
Tutkimuksessa kiitetään verkkoviestintää ja puhelinviestintää kriisin hoidossa. Thairy.net-verkkokeskustelupalstalla oli ensimmäisenä tietoa suomalaisten kohtalosta. Kansalaisten vapaaehtoispalvelu Sukellus.fi tiedotti kadonneista ja löytyneistä kattavasti ja systemaattisesti ennen viranomaisia.
Kansalaisten välinen viestintä ja yhteys toimivat kaiken kaikkiaan parhaiten. Tutkimuksessa tulkitaan, että viranomainen oli tässä viestinnässä enemmän tukea tarvitseva kuin kansalaisten auttaja.
Suosituksia
päättäjille
Tutkimukseen sisältyy 20-kohtainen luettelo suosituksista siitä, miten hyökyaaltokatastrofin tulisi vaikuttaa valtionhallinnon kriisiviestinnän kehitykseen. Suosituksissa kiinnitetään huomiota mm. vastuukysymysten selvittämiseen ja uusin tekniikoiden tuomiin mahdollisuuksiin. Vaikka uudet tekniikat ovatkin tärkeitä, tutkimuksessa kuitenkin muistutetaan, että tutut ja helppokäyttöiset välineet ovat niitä, joita käytetään.
Suosituksessa korostetaan, että katastrofialueelle tulisi lähettää heti myös viestinnästä vastaava ihminen. Muutoinkin viestinnän edustajan tulisi olla paikalla kaikissa keskeisissä kriisinhoitoa käsittelevissä kokouksissa. Harjoituksia tulisi olla lisää, ja viestintä täytyy kytkeä niihin tärkeänä osana.
Tutkimuksessa suositellaan myös, että kriisin aikana ensimmäinen tiedotustilaisuus tulisi järjestää mahdollisimman nopeasti, vaikkei vielä olisikaan paljon tietoa tapahtuneesta. Toisin kuin Aasian kriisissä, viestinnän tulisi pyrkiä olemaan aktiivista eikä reaktiivista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kriisissä pitäisi pystyä tarjoamaan ratkaisu ennen kuin sitä kysytään.
Viimeisenä kohtana on, että kansalaisten tiedontarpeisiin pitää pystyä vastaamaan. Aasian katastrofin ongelmat eivät saa enää toistua. Jos toimintatapa ei toimi ja ongelmat toistuvat, niin silloin toimintatapaa on syytä muuttaa.
