Oulu
Lintulan kentällä seiskaluokkalaiset tytöt urheilevat tarmolla. "Ehtiikö vielä hypätä pituutta", huolehtivat pikajuoksua treenanneet tytöt. Karjasillan koulun yläasteen ja lukion liikunnan lehtori Niina Raappana antaa luvan yhteen kierrokseen, sitten on loppupelin aika.
Amerikkalaista jalkapalloa etäisesti muistuttavassa pelissä kaikki näyttävät olevan innolla mukana. Joukkueet on valittu summittaisesti jaolla kahteen. "Laskitteko maaleja?" tiedustelee opettaja pelin päätyttyä.
Osittain innokkuus heijastaa sitä, että kyseessä on urheiluluokka. "Mutta tavallisillakin luokilla on ryhmiä, joissa kaikki ovat mukana yhtä innokkaasti, ryhmän henki vie mukanaan", kertoo Raappana.
Hän on ollut liikunnanopettajana yhdeksän vuotta. Siinäkin ajassa koululaisten kunnon muuttuminen on näkynyt. "Niin sanottu iso keskimassa on pienentynyt. Erot hyvä- ja huonokuntoisten välillä ovat kasvaneet", lehtori kertoo. "Yhä enemmän on niitä, jotka eivät jaksa juosta 1 500 metriä."
Pallopeleissä heikompikuntoisetkin pysyvät mukana, tasoerot näkyvät lenkkipolulla ja hiihtoladulla.
"Jotkut tuntuvat pelkäävän hengästymistä ja säästelevän hikoilua", pohtii opettaja. Hän arvelee syyksi, ettei omaa kehoa ehkä tunneta eikä kokemuksia rankoista suorituksista ole. Parin kilometrin pyöräily kouluun on toki parempi kuin ei mitään, mutta se ei vielä kohota kuntoa. "Kävelylenkilläkään harva kävelee niin lujaa, että se vaikuttaa kestävyyskuntoon."
Tuloksia mitataan liikuntatunneilla yhä jonkin verran. "Monille niiden mittaaminen on motivoivaa", huomauttaa Raappana.
Innottomia opettaja motivoi joukkuelajeissa sillä, ettei joukkueelle kannata tehdä hallaa olemalla passiivinen, tai sitten hän kehottaa ottamaan kuntoilun kannalta. "Ehkä peleissä liikkuukin kuin huomaamatta, kun on väline mukana."
Tavoitteena yläasteella ja lukiossa on löytää jokaiselle laji, jota tekisi mieli harrastaa.
"Paras palaute omasta työstä on, kun näkee omissa harrastuksissa, pelatessa tai jumpatessa entisiä oppilaitaan", opettaja summaa.