Oulu
Lastensuojelussa on viime aikoina menty taaksepäin.
Näin sanoo Kari Matela, Oulun Nuorten päihde- ja huumeasema Redi 64:n johtava sosiaalityöntekijä. Matela tekee yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa. Hän on myös itse työskennellyt aikaisemmin lastensuojeluyksikössä.
"Vielä 1970- ja 1980 -luvuilla lapsi oli lastensuojelun päähenkilö", hän perustelee.
Nyt lapsi ja lapsen henkilökohtaiset ongelmat eivät olekaan enää keskiössä.
"Puhutaan lapsipolitiikasta, perhepolitiikasta ja perheiden oikeuksista. Esimerkiksi vuonna 1996 laadittiin eduskunnalle lastensuojelusta selonteko. Kuvaavaa on, että senkin nimi muuttui matkalla lapsipoliittiseksi selonteoksi", Matela sanoo.
Lasten ongelmat välittyvät julkisuuteen monen välikäden kautta ja vasta äärimmäisissä tapauksissa. Kun työntekijätkään eivät saa puhua asiakkaistaan, välittyy julkisuuteen harvoin lasten todellinen hätä.
Matelaa ärsyttää esimerkiksi se, kuinka Kiinan lastenkotien "kuolemanhuoneista" tehty dokumentti sai muutama vuosi sitten valtavan huomion Suomessa.
"Kun sitten Suomesta löydettiin kolmevuotias, joka oli sidottu kotiinsa eikä osannut puhua, liikkua tai syödä, asia kuitattiin parin palstan uutisella."
Lastensuojeluväki osaa, mutta ei ehdi
Äärimmäisiä tapauksia sattuu, myös Oulussa. Matela kertoo, kuinka muutama vuosi sitten oululaisesta kodista löydettiin vanhempiensa sinne päiväkausiksi jättämät kaksi lasta. "Sattumalta ajoissa. Ja lapset pelastettiin sairaalahoidossa."
Kaikkia tapauksia ei voi estää, hän tietää. "Mutta jos lastensuojelulla olisi enemmän resursseja, olisi ainakin pienempi mahdollisuus sattua tällaista."
Lastensuojelusta vastaavat työntekijät ovat Matelan mielestä tällä hetkellä puun ja kuoren välissä. Todella pahoissa vaikeuksissa olevat lapset eivät nouse esiin, hän sanoo.
Koulutusta ja osaamista työntekijöillä on. "Mutta jos sosiaalityöntekijällä on 40-50 asiakasta, miten hän ehtisi vierailla perheissä ja perehtyä lasten tilanteisiin?"
Työn tekee Matelan mielestä rankaksi myös se, että tehtäväkenttä on liian laaja. Työn pitäisi olla ennaltaehkäisevää ja viranomaistahoihin täytyisi pitää yhteyksiä. "Asiakirjatyöskentely halvaannuttaa."
Ei lautakuntaa tarvita jalan kipsaamiseenkaan
Viimesijaiseen hoitoon eli sijoitukseen joutuu koko ajan entistä vaikeampia tapauksia. Matela viittaa tutkimukseen, jonka mukaan kolme neljästä lastenkotiin sijoitetusta lapsesta tarvitsee psykiatrista hoitoa.
Ongelmia kärjistää, että avohuollon tukitoimia käytetään liian vähän, hän näkee.
Vika ei ole tiedon puutteessa. Kuntien internet-sivuilta näkee, että kaikilla on ennaltaehkäisevä ote lastensuojelutyössä. Teot vain tahtovat jäädä puheeksi.
"Kunnille on jätetty aivan liikaa harkintamahdollisuuksia. Kunnassa ei esimerkiksi tarvitse olla lastensuojeluun perehtynyttä sosiaalityöntekijää", Kari Matela sanoo.
Avohuollon tukitoimille pitäisikin Matelan mielestä saada sääntö. Jos esimerkiksi lapsen etu edellyttää, että perheen asuminen on saatava kuntoon, pitäisi rahallista tukea voida osoittaa heti, sosiaalituen ulkopuolelta.
Raskassoutuiset lautakuntakäsittelyt hidastavat avun kohdentamista, hän perustelee. Miten hoituisi vaikka lapselta taittunut jalka, jos sen hoito riippuisi lautakunnan kokouksista. "Lapsen etu vaatisi välitöntä, mutta myös jatkuvaa, automaattista, apua."
Lapsen ongelmat ovat aina yksittäisiä ja henkilökohtaisia.
"Niihin eivät ohjelmat auta. Tarvitaan ehdottomuutta."
Lastensuojelua käsittelevän juttusarjan aikaisemmat osat on julkaistu 24. ja 28. marraskuuta.