Päivi Lipponen pitää kirjansa Miten ihmeellinen tapahtui (Otava) tärkeimpänä antina 1960- ja 70- ja 80-lukujen lähihistorian kirjaamista, mitä ei ole kovin paljon ainakaan vielä tehty. Siitä kirjailija on saanut eniten palautettakin.
"Minua viehätti ajatus, että siinä on kansainvälinen, kansallinen ja ruohonjuuritaso. Arjen historian kokemukset liittävät ihmiset suureen kertomukseen, kansallisen tason historiaan", hän kuvaa.
"Parasta kirjassa ovat kertomukset sukupolvista ja elämänmuutoksesta", arvioi lähikriitikko, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) avioparin Kalevalle antamassa yhteishaastattelussa.
Päivi Lipponen toivoo, että itse kukin heräisi miettimään omaa lähihistoriaansa vanhempiensa ja isovanhempiensa kautta. Samaa menetelmää hän sanoo käyttävänsä työssään historian opettajana: esimerkiksi viime sotien historiasta opetus alkaa usein isovanhempien kokemuksista.
Vaikka kirjailija kieltää kirjan olevan hänen omaelämäkertansa, se kertoo hänen lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan sekä tietysti vuosista pääministerin puolisona. Sekaan hän on halunnut ujuttaa näkemyksensä koululaitoksesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta.
Paavo Lipponen sanoo, että ei kovin paljon osallistunut kirjan tekoprosessiin. Aviopari keskusteli niistä kohdista, jotka koskivat molempia. Paavo Lipponen myös luki läpi käsikirjoituksen.
"Huomautinhan minä, että ei saa liikaa luennoida historiasta tai politiikasta. Tosin Päivin matkakertomukset sisältävät paljon paikkojen historiatietoutta, mikä voi kannustaa muitakin saamaan enemmän irti matkoistaan", Paavo Lipponen toteaa.
Naisten ja miesten tila
Päivi Lipponen halusi korostaa Virginia WoolfinOma huone -kirjan ajatusta siitä, että naisten pitää saada ottaa oma tilansa, josta saa voimia äitinä, vaimona ja työntekijänä olemiseen. Perheen ja työn vaatimukset ovat kovia, ja oma elämä saattaa unohtua.
"Miesten kohdalla saattaisi olla aiheellista, että naiset jättäisivät vastaavasti miehelle tilaa", tokaisee Paavo Lipponen.
Lipposten perheessä tuota tilaa on riittävästi, vaikka pääministeriaikanaan Paavo Lipponen joutui olemaan työnsä takia paljon poissa kotoa. Puhemiehenä hän on jonkin verran aikaisempaa useammin kotona esimerkiksi laittamassa lapsia nukkumaan.
Lipposilla luetaan iltasatuina perinteisiä satuja, ja prinsessatarinat ovat nyt suosiossa. Viimeksi luettiin venäläinen versio Tuhkimosta.
Suhde ja julkisuus
Miten ihmeellinen tapahtui on saanut nimensä Päivi ja Paavo Lipposen suhteen alkamisesta ja kehittymisestä, mikä herätti taannoin kohua iltapäivälehdissä. Päivi Lipponen sanoo, että julkisuus yllätti, sillä episodi on vain kahdeksan sivun mittainen osuus kirjasta.
"Minä en pahemmin yllättynyt. Ensin myydään sillä, mikä myy parhaiten ja sitten kiinnostutaan muusta. Näinhän media toimii. Enää kirjan saama vastaanotto ei perustu tähän, vaan koko kirjalle on tullut myönteistä palautetta", Paavo Lipponen sanoo.
Teoksen uskottavuus vaati senkin jakson rehellistä kertomista. Päivi Lipponen sanoo, että avoimuus ja itsekritiikki olivat lähtökohtia, minkä hän uskoo valistuneiden lukijoiden ymmärtävän.
Kulttuuri ja sen tuki
Päivi ja Paavo Lipponen tunnustautuvat kulttuurin suurkuluttajiksi. Teatteria ja oopperaa katsotaan säännöllisesti. Lapsia käytetään usein teatterissa, viimeksi sirkuksessa.
Paavo Lipponen kertoo lisäksi katselevansa mielellään rakennuksia arkkitehtonisessa mielessä missä tahansa matkustelee. Oulusta hän on pannut merkille, että kaupungissa on myös säilynyt vanhoja rakennuksia. Puutalokaupunginosia on useita. Vaikuttavimmat ilmestykset ovat kaupungintalo ja Franzénin puiston ympäristön arvokkaat rakennukset.
"Ne antavat Oululle historiallisen kaupungin tuntua", hän kehuu.
Häittensä yhteydessä Lipposet perustivat Päivi ja Paavo Lipposen rahaston, jolla nuorilta taiteilijoilta ostetaan töitä ja heille myönnetään stipendejä. Päivi Lipposen mielestä taidehankinta kannustaa nuorta taiteilijaa. Siinä vaiheessa taiteilija tarvitsee eniten uskoa, mutta apurahojen piiriin hän ei välttämättä vielä pääse.
Paavo Lipponen korostaa yksityisten taidehankintojen merkitystä nykytilanteessa, kun julkisen taiderahoituksen määrä tuskin kasvaa.
"Meillä on maailman merkittävimpiä pörssiyhtiöitä, joiden johtajina on asiaa tuntevia taiteen harrastajia. Yksityinen puoli saisi sijoittaa kulttuurin edistämiseen paljon nykyistä enemmän niin sanottuja kymmenyksiä. Olen ottanut esille, että voisiko tätä edistää verotuksellisesti, mutta sitä on vastustettu", hän sanoo.