Huostaanottojen määrä kasvaa Suomessa edelleen. Nyt jo joka sadas lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle, kun huostaanoton pitäisi olla ongelmaisen perheen äärimmäinen hoitokeino.
Koska syitä 1990-luvulta saakka lisääntyneisiin huostaanottoihin on useita, ei lääkkeitäkään voi olla vain yhtä. On silti selvää, että ennaltaehkäisevän työn määrää ja laatua olisi lisättävä niin, etteivät lapsen asiat pääsisi kriisiytymään. Toiminta painottuu nyt väärin korjaavaan työhön eli käytännössä lasten sijoittamiseen kodin ulkopuolelle.
Lasten ja nuorten peruspalveluista säästämisen jäljet ovat näkyvissä tämänhetkisessä tilanteessa. Säästöt ovat johtaneet ongelmien kärjistymiseen, mikä lopulta on aiheuttanut ylimääräisiä kuluja. Inhimillinen kärsimys on asia vielä ihan erikseen.
Stakesin raportit ovat ikävää luettavaa: akuutit perhekriisit, päihteet ja perheväkivalta ovat paitsi lisääntyneet myös muuttuneet entistä vakavimmiksi. Kun joka sadas suomalaislapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle, on vihoviimeinen aika katkaista kierre.
Kesällä ongelma ei helpota ensinkään. Mitä kuumempi kesä, sitä varmemmin ja sitä useampi isä ja äiti unohtuvat terassille olutlasin ääreen. Tämä taas aiheuttaa usein kiireellisiä huostaanottoja yhtä aikaa, kun kesäkautena on vaikea saada lomittajia sosiaalityöhön.
Huostaanotot ovat ensisijaisesti isojen kaupunkien ongelmia. Oulussa kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on yli valtakunnallisen keskiarvon. Tämä kuvastaa tyypillisen kasvukunnan kipuja. Kun uusilta asukkailta puuttuvat juuret ja verkostot, aiheuttaa se lisää pahoinvointia. Kasvukeskuksiin muuttavat eivät suinkaan ole kaikki menestyneitä it-yritysten työntekijöitä.
Kuntien peruspalvelujen kohentamiseksi osoitettua valtionosuutta on lisätty viime vuosina. Rahoja ei ohjata loppuun saakka, ja kunnat voivat käyttää ne haluamallaan tavalla.
Oulun kaupungin päätös rakentaa Onnelan lastenkodin yhteyteen perhekuntoutusyksikkö on hyvä aloitus edetä kohti ennaltaehkäisevää työtä. Perhekodissa vanhemmat voivat arvioida omat todelliset kykynsä, taitonsa ja voimansa huolehtia omin päin elämästään.
Vaikka huostaanotto on äärimmäinen keino, on se lapsen kannalta joskus välttämätön. Sosiaalityöntekijät törmäävät aivan liian usein tapauksiin, joissa kuusivuotias huolehtii nuoremmista sisaruksistaan ja joskus jopa vanhemmistaan.
paakirjoitus@kaleva.fi