Marja Tiura siellä, Marja Tiura täällä.
Sanomalehtiä, televisiota ja netin sivustoja seuraava ei ole päässyt karkuun kokoomuksen tamperelaista äänikuningatarta, jonka viikon mittainen kujanjuoksu päättyi torstaina. Tiistaina hän joutui luopumaan eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtajan tehtävästä. Torstaina tuli todennäköisesti poliittisen uran romuttava isku, kun pääministeri Matti Vanhanen lopulta kertoi puuhanneensa tapaamista Tiuran kanssa keskustellakseen tämän loikkauksesta.
Enää ei tarvita todistamaan Arto Merisaloa eikä tämän nauhoituksia - sikäli kuin niitä ylipäätään on olemassa. Tiura oli tehnyt kardinaalivirheen: hän oli pettänyt omansa. Kuka lopulta oli aloitteen takana, on tietona toisarvoinen. Aikeet neuvotella loikkauksesta keskustan puheenjohtajan kanssa riittävät, vaikka itse tapaaminen ei koskaan toteutunutkaan.
Moni saattaa miettiä, mistä moinen meuhkaaminen. Jos joku haluaa vaihtaa puoluetta, niin siitä vaan. Vapaassa maassa ollaan. Kaiken lisäksi Tiura itse väitti viimeksi lauantain Ilta-Sanomissa, ettei ollut koskaan puoluetta vaihtamassa. Mitään ei tapahtunut.
Meuhkaamisen arvoisen Tiuran tapauksesta tekee kolme seikkaa: liikemies Arto Merisalo, Tiuran ja kokoomuksen äänestäjät ja hallituspuolueiden keskinäinen luottamus.
Aloitetaanpa Merisalosta, jota siis kutsutaan liikemieheksi. Hän on toistaiseksi jättänyt taakseen lähinnä savuavia raunioita ja tullut kuuluisaksi toiminnastaan poliitikkoja rahoittaneissa yrityksissä. Merisalolla on takanaan muun muassa konkursseja ja vankilatuomio. Viime syksynä hän oli tutkintavankeudessa epäiltynä velallisen törkeästä epärehellisyydestä.
1990-luvun kasinovuosina miehen kerrotaan kantaneen säkkikaupalla rahaa pankista ja hypetyksen ollessa pahimmillaan viritelleen sikarinsa 500 markan setelillä. Hän on helluntailainen, joka ihailee Mannerheimia.
Raha, nimenomaan vaaliraha, on ilmeisesti ollut se syy, joka on saattanut julkisuuden valokeilassa paistatelleen Tiuran ja Merisalon tekemisiin toistensa kanssa. Tiura luultavasti purki Merisalolle hallitusneuvottelujen aikana turhautumistaan siitä, että ministerinsalkku jää saamatta ja kiukkupäissään vihjasi puolueen vaihtamisesta.
Merisalo puolestaan joko halusi tehdä vaikutuksen keskustaan tai arvioi Tiuran olleen vakavissaan ja otti yhteyttä keskustan puoluesihteeriin Jarmo Korhoseen. Kokoomuksen äänikuningatar kiinnosti keskustajohtoa. Korhonen soitti Helsingin Sanomien mukaan Tiuralle. 15-30 minuutin mittaisen keskustelun aiheena oli loikkaus.
Aloitteellisuuden suhteen Tiura todennäköisesti on teknisesti ottaen oikeassa. Keskusta oli häneen yhteydessä ensin, ellei sitten Merisalolla ollut luultua laajempia valtuuksia toimia Tiuran nimissä.
Miten vain, mutta huolestuttavinta on se, että Merisalon kaltaisen veijarin annetaan toimia näin vahvasti kulisseissa, kun Suomen tuleva hallitus kokoaa ohjelmaansa. Kyllä sitä pitäisi posket punaisina hävetä muidenkin kuin Tiuran.
Toinen meuhkaamisen syy on Tiuran ja samalla kokoomuksen äänestäjät.
17 578 äänestäjää halusi Tiuran eduskuntaan edustamaan kokoomuslaista maailmankuvaa. Määrä on vakuuttava. Ne jotka ovat leimanneet Tiuran pelkäksi idiootiksi, joutuvat kyllä perustelemaan kantansa paremmin. Täydellinen tollo ei kerää tuollaista äänisaalista. Politiikassa, sitä paitsi, hulluuden ja nerouden ero syntyy kansansuosion määrästä.
Tiuran äänisaaliiseen istuvat huonosti ajatukset puolueen vaihtamisesta, puhumattakaan toiveista päästä ministeriksi kilpailevan yhteiskunnallisen näkemyksen edustajana. Vaikka olisi miten turhautunut ja suuttumuksen heikentämän harkinnan tilassa, aatteellisen poliitikon ei pitäisi edes leikillään puhua loikkaamisesta saatikka uhata sillä.
Periaatteeton poliitikko on vieläkin pahempi tapaus kuin kiilusilmäinen fanaatikko.
Kolmas meuhkaamisen syy on hallituspuolueiden keskinäinen luottamus. Ei se nyt ihan reilua ole, että hallitusohjelman väsäämisen aikoihin käydään hiljaisia tunnusteluja toisen puolueen äänimagneetin kaappaamisesta. Ihmetellä sopii sitäkin, ettei pääministeri Matti Vanhanen saanut Tiuran tapauksesta sanotuksi kokoomuksen puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle mitään kolmessa vuodessa.
Tiura maksoi kuluneella viikolla paljosta muustakin kuin harkitsemattomasta haastattelusta Apu-lehdelle. Hän on pitänyt korkeaa profiilia, hakeutunut mielellään julkisuuden valokeilaan, mikä on myös ärsyttänyt monia. Lukuisa joukko nautti hänen romahduksestaan.
Merkillepantavaa on lisäksi se, kuinka vähän julkista tukea omat Tiuralle osoittivat kohun aikana. Hänestä tuli kokoomuksen hylkiö hetkessä, joukkoon sopimaton yksilö.
Äänikuningatar, joka menetti omiensa tuen.