Sotilasmusiikkikillan julkaisemassa Piipari-lehdessä 3/03 kirjoittaa helsinkiläisen Kaartin soittokunnan päällikkö, musiikkimajuri Elias Seppälä. Hän arvioi kriittisesti sotilasmusiikin tulevaisuustyöryhmän tähänastisia linjauksia, joista hiljattain nousi maanlaajuinen poru työryhmän kaavailtua muun muassa Pohjan sotilassoittokunnan lakkauttamista Oulusta ja soittajien siirtämistä Kajaaniin.
Lukijalle selviää sanomattakin, ettei Seppälä ole kyseisen työryhmän jäsen, vaikka hän lienee alansa arvostetuin asiantuntija Suomessa.
Seppälähän on tunnettu myös siitä, että hän sanoo mitä ajattelee, kun armeijassa perinteisesti pärjää paremmin ajattelemalla mitä sanoo.
Seppälän näkemykset ovat kiinnostavia senkin takia, että tulevaisuustyöryhmän jäsenille on pistetty vahingosta viisastuneena suitset suuhun. Vaitiolon vaatiminen on kummallista aikana, jolloin puolustusvoimissakin pyritään mahdollisimman suureen avoimuuteen - ja varsinkin sellaisissa asioissa, jotka soittokuntien tavoin liittyvät puolustusvoimien ja siviilielämän suhteisiin.
"Television pääuutisissa 5. elokuuta ylikapellimestari Harri Saksa ja allekirjoittanut lausuivat kansalle näkemyksiä sotilassoittokuntien esiintymisten painottumisesta. 'Puolustusvoimien keikat hoidetaan ensisijaisesti, ne ovat tärkeimpiä', julisti ylikapellimestari", Seppälä aloittaa kirjoituksensa.
"Itse olin ja olen edelleenkin samaa mieltä. Mutta mikä on puolustusvoimat? Suomessa on yleinen asevelvollisuus ja sen myötä todellinen kansan armeija. Tästä tosiseikasta ajatellen puolustusvoimat ulottuu paljon kasarmien portteja kauemmas, kun taas ylikapellimestari antamallaan kuvalla rajoittaisi instituution kasarmien sisälle. Luulen että tämä pieni näkemysero vallitsee laajemminkin alallamme."
Sotilasmusiikkialan neuvottelupäivillä alan vahvuuksia ja heikkouksia listattaessa heikommaksi lenkiksi todettiin Seppälän mukaan pienet ja soitinjakaumaltaan vääränlaiset kokoonpanot.
Siitä huolimatta "kokoonpanot (myös suuremmat) eivät ole itsetarkoitus, vaan seuraus laajemmasta ajattelusta ja visioinnista; mitä, missä, milloin ja kenelle".
Soittokunnat joutuvat jatkossa etsimään vertailukohtia kasarmien porttien ulkopuolelta ja asettamaan todellisen olemassaolon oikeutuksensa koetteille, koska "kuulijoiden korviin ei ole asennettu kytkintä: sotilasmusiikki/siviilimusiikki".
"Nykyisin usein tuntuu, että löytyy liian monta syytä olla soittamatta, vaikka kansa suorastaan janoaa. Monet erinomaiset tilaisuudet kaatuvat byrokraattien tulkintoihin. Siviiliorkesterit, vaikkakin nauttivat huomattavasti pidemmistä kesälomista, sopivat työaikansa niin, että voivat esiintyä useissa Suomen kesän huomattavaa julkisuutta nauttivissa tapahtumissa... Kaikki esiintymiset ovat palvelussoittoja, mutta toisissa palkan maksaa puolustusministeriö, toisissa taas jokin muu taho."
Kaartin soittokunnan päällikkö pitääkin tulevaisuusyöryhmän tärkeimpänä tehtävänä miettiä sotilasmusiikin suhdetta maanpuolustustahtoon.
"Yleinen asevelvollisuus nojaa haluun puolustaa isänmaatamme, joten voidaanko ja miten sotilasmusiikilla vaikuttaa tämän tahdon säilymiseen korkealla tasolla? Mistä tulevat palvelukseen menevät varusmiehet ja -naiset?" hän kysyy vaikka tietää.
"Vastaus löytyy Suomen kartalta. Tärkeän ikäryhmän muodostavat koululaiset, mutta ehkä kaikkein tärkeimpiä ovat parhaassa työ- ja maanpuolustusiässä olevat reserviläiset. He myös kasvattavat lapsistaan tulevia maanpuolustajia. Jos sotilasmusiikilla tähän kansanosaan kyetään luomaan elämyksiä, soittokunnilla ei ole muita kuin puolustusvoimien keikkoja", Elias Seppälä analysoi.