Eduskuntavaalit henkilöityvät kiihtyvää vauhtia. SDP:n pääministeriehdokasvalinnan jälkeen muutkin puolueet ovat yhtyneet kuoroon oman puheenjohtajansa puolesta. Niin suurista kuin pienistäkin puolueista on hoettu, että heidän johtajansa on samalla seuraavan hallituksen pääministerikandidaatti.
Hassulta tuntuisikin, että puolueissa puheenjohtaja ei kelpaisi pääministeriksi. Keskustan Anneli Jäätteenmäki samoin kuin kokoomuksen Ville Itälä ovat SDP:n puoluevaltuuskunnan päätösten jälkeen joutuneet julkisuudessa vakuuttamaan olevansa pääministeriehdokkaita.
He ovat kuitenkin auttamatta altavastaajan asemassa, vaikka SDP:n puoluevaltuuskunta noudatti vain kesäistä sääntömuutosta, jonka perusteella puolue nimeää pääministeriehdokkaansa.
Poliittinen muisti on kiusallisen lyhyt ja samoja asioita joutuu toistamaan. Tilanteen muuttuessa vanhatkin lausunnot vaikuttavatkin uutisilta. Vaikka Jäätteenmäki julisti jo kesäkuussa tavoittelevansa pääministeriyttä, tivattiin sitä häneltä taas. Keskustan piirissä tosin on ollut havaittavissa haparointia, kun on esitetty arvioita toisenlaisistakin vaihtoehdoista. Jäätteenmäen tehtävä on pistää keikuttajat kuriin.
Itälän tukijoukot puolestaan ovat kertoneet kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella, että pehmo-Villestä on tarkoitus leipoa pääministeri.
Niin tai näin, seuraavat eduskuntavaalit ovat korostetusti pääministerivaalit. Viime kerrallakin pääministerikilpailu saatiin aikaan, mutta tällä kertaa sen vaikutukset ovat tuntuvat. Pääministerin asema on perustuslain uudistuksessa vahvistunut presidentin ohi.
Pääministeri on todellinen superluokan vallankäyttäjä. Meillä sitä ei aina tiedosteta niin selvästi kuin kaksipuoluejärjestelmissä, vaikka hallituskoalitioissa pääministeri ja valtiovarainministeri muodostavat voimakaksikon, jonka rinnalla muut kalpenevat.
Pääministeri ja uusi hallitus valitaan ensimmäistä kertaa uuden perustuslain mukaisesti. Eduskunta valitsee pääministerin ja hallituksen. Presidentin osuus tapahtumassa on muodollinen.
Enää presidentti ei voi ulkoisiin syihin vedoten ohittaa vaalitulosta. Vuoden 1987 porvaripuolueiden kassakaappisopimuksessa presidentti Mauno Koivisto käytti valtaoikeuksiaan tavalla, johon Tarja Halosella ei ole mahdollisuutta.
Eduskuntaryhmien viime keväänä tekemän sopimuksen mukaan vaalien voittaja aloittaa hallitustunnustelut. Ensimmäinen sija tuo vahvan otteen pääministerinsalkkuun, kunhan ohjelmasta sovitaan.
Pääministeripainotteisuuden myötä eduskuntavaalit henkilöityvät. Sitä ne ovat tehneet aina, mutta vastaisuudessa puheenjohtajan persoonan merkitys kasvaa. Puolue nousee tai kaatuu keulahahmonsa mukana. Puheenjohtajan vetovoimaisuuden perusteella kerätään liikkuvia äänestäjiä, jotka mieltävät äänestävänsä pääministeriä, ei välttämättä puoluetta.
Äänestysaktiivisuus on laskenut vaali vaalilta. Poikkeuksen tekevät presidentinvaalit. Ylen TV-uutisten äskettäin tekemä kysely ennakoi äänestysaktiivisuuteen varsinaista romahdusta. Vain 54 prosenttia äänioikeutetuista aikoo äänestää varmasti eduskuntavaaleissa. Laiskimmin uurnalle aikovat Oulun ja Lapin vaalipiirien asukkaat.
Henkilöihin pureutuva vaalitapa voi saada kansanjoukot liikkeelle, varsinkin kun pääpottina on pääministerin salkku. Jatkossa suurten puolueiden puheenjohtajavalinnoissa korostuvat mediaominaisuudet ja kyky toimia julkisuudessa. Pääministerikilpailun käyminen Helsingissä voi vierottaa äänestäjiä. Oulun ja Lapin asukkaiden äänestämättömyysaikomus varoittaa jo siitä.