”Minulla on sellainen käsitys, että norppakanta on elpynyt varsin voimakkaasti ja norppa voi hyvin Saimaalla”, kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) kommentoi ehdotettuja lisärajoituksia saimaannorpan suojelemiseksi marraskuussa.
Pitää kyllä ihmetellä, mistä Kopra on käsityksenä saanut. Aivan ilmeisesti hän ei ollut tutustunut lokakuun lopussa julkaistuun Mia Valtosen väitöskirjaan. Sen mukaan noin 300 yksilön saimaannorppapopulaation perinnöllinen monimuotoisuus on erittäin alhainen ja näyttää alenevan edelleen.
Maa- ja metsätalousministeriön norppatyöryhmän jäsenenä Kopran olisi pitänyt tietää tämä tulos ja monta muutakin tutkimusta, jotka kertovat saimaannorpan ahdingosta.
”En minä sinne kesämökkiä rakentaisi, enkä lähtisi sinne luontoretkelle”, talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) puolestaan kommentoi hiljattain vieraillessaan Hanhikiven maisemissa, ydinvoimalan tontilla.
Vaikka kyseessä oli todennäköisesti tarkoituksellisen vähättelevä heitto, käy mielessä epäilys: onko Pekkarinen oikeasti tutustunut Hanhikiven luontoarvoihin?
Tietääkö hän, mikä on primäärisukkessiometsä ja kuinka harvinaisia sellaiset ovat? Niin harvinaisia, ettei sinne pidä kenenkään mökkiä rakentaa.
Luontoretkelle Pekkarisen kyllä kannattaa Hanhikiven rannoille lähteä, ties vaikka oppisi siellä jotain.
Pekkarisen ylimielinen möläytys vertautuu muutaman vuoden takaiseen silloisen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) lausuntoon: ”Täällä maa- ja metsätalousministeriössä on ihmetelty, mikä tämä Punainen kirja on ja mihin ne väitteet perustuvat”.
Suojelun perusteita kyseenalaistanut Koskinen sai kirjan pian ympäristöministeriöstä.
Viimeistään silloin hänelle selvisi, että kyse on ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen julkaisemasta uhanalaisuusarviosta, jollaisia Suomessa on tehty jo 1980-luvulta lähtien.
Koskisen olisi tietysti pitänyt tämä virkansa puolesta tietää, ja todennäköisesti hän tiesikin, mutta päätti käyttää puheenvuoronsa ärsyttämiseen.
Päättäjientietämättömyys ja välinpitämättömyys tieteen tuloksista hämmästyttävät. Erityisesti luonnontieteiden tulokset vaikuttavat olevan jotain, minkä voi ohittaa mielipiteenä.
Uhanalaisuudelle on luotu kansainväliset määritelmät, joiden perusteella lajien arviointia tehdään. Näitä luokitteluja ei vedetä hatusta.
Kun Koskinen ihmetteli, miksei ”ministeriö saisi ajatella omillakin aivoillaan”, tutkija saattoi oikeutetusti ihmetellä, mille pohjalle päätökset ministeriössä perustuvat, jos tieteellinen tieto ei kelpaa.
Saisiko sosiaali- ja terveysministeri hämmästellen kysyä, ”mikä se tämä käypä hoito on ja mihin sen väitteet perustuvat”.
Eivät kai päättäjillä mene sekaisin biologia tieteenä ja ympäristönsuojeluun tähtäävä politiikka? Jälkimmäinen pohjaa usein ensin mainittuun, mutta sama asia ne eivät ole.
Ympäristöä ja luonnonvarojen hyödyntämistä koskevassa politiikassa eri mieltä oleminen ei tarkoita, että voisi mitätöidä tieteen tulokset rinnastamalla ne mielipiteisiin.
Tulosten kyseenalaistaminen on toki sallittua, mutta silloin on pystyttävä perustelemaan omat väitteensä. Vastapuolen argumenttien kumoaminen ei onnistu epämääräisillä omilla käsityksillä.
Parin viime viikon mittaan moni on kuuluttanut äänestävänsä kevään eduskuntavaaleissa tasa-arvoista avioliittolakia kannattavaa ehdokasta.
Entä jos varmistaisimme, että ehdokas myös seuraa tiedettä ja perehtyy päätettävistä aiheista liittyvään tutkimustietoon ennen päätöksentekoa? Sen ei pitäisi olla liikaa vaadittu.
Kolumni