Muusikko Yrjö Hjelt teki kirjailijavaimonsa Marjut Hjeltin kanssa musiikkisadun Tähtitaivas ja äänien synty sinfoniaorkesterille ja kertojalle Pikku Kakkosen 20-vuotisjuhliin 1997.
Reilut sata vuotta aiemmin oli jo opittu tuntemaan Camille Saint-Saënsin hauska sarja miniatyyrejä otsikolla Eläinten karnevaali.
Esa Heikkilän johtama nuorten sinfoniaorkesteri Vivo oli sijoittanut nämä kaksi teosta samaan tunnin mittaiseen konserttiohjelmaan näyttämään, miten sinfoniaorkesterin soittimin ja konserttimusiikin muodoin pystytään piirtämään eläviä tunnelmia ja satuhahmoja.
Soiviksi käännetyt satukuvat lienevät vahvasti kulttuurisidonnaisia, mutta juoneen istutetut karhut, leijonat, kengurut ja elefantit panevat kuitenkin pienten kuuntelijoiden mielikuvituksen paremmin liikkeelle kuin mitkään muut orkesterioppitunnit. Tällä kertaa soittajat olivat vielä pukeutuneet eläimiksi, joten katsottavaakin riitti.
Hjeltien sävellyksen alku puhutteli myös varttuneempaa kuulijaa: suht' hiljainen maapallo kiertämässä avaruudessa. Sitten ei tullutkaan J. S. Bach, kuten länsimainen kaanon luulee, vaan eläinten, kivien ja kasvien äänet. John Cage -vainaa olisi havainnosta mielissään. Hänellehän jokaisessa risun rapsahduksessa asui musiikki.
Sinfoniaorkesteri Vivo on taitava kokoonpano, josta erinomaisella tavalla kuvastuu musiikkioppilaitoksissa tehtävän perustyön tasokkuus. Eläinten karnevaalin kokonaisuudessa olisi dramaturgisesti ollut tiukentamisen varaa, mutta aina kun soiton makuun päästiin, Vivo näytti musikaaliset kaninkyntensä innolla .