Missä ovat valmentajat, joilla on iso ääni? He, joiden käskevä ääni kantaa ylimmälle penkkiriville saakka. He, jotka kokevat, että räyhäämällä ja pauhaamalla viesti menee paremmin perille kuin diplomatian keinoin sovittelemalla.
SM-liigassa tähän alati pienenevään vähemmistöön kuuluvat enää Hannu Jortikka, Jukka Koivu ja Jukka Rautakorpi sekä pienellä varauksella Mika Saarinen, jonka särmä ilman kovaa ääntä ei riittäisikään kansallisen eliittiin. Sarjaporrasta alempana Juhani Tamminen taatusti tietää, mikä on vaihtoaitiossa suuren äänen ja ison egon merkitys.
Kansainvälisellä tasolla ei enää ole Raimo Summasta, ei liioin Viktor Tihonovia, jotka vaihtoaitiossa muistivat puhua lujaa.
Jääkiekko on astunut pienessä mittakaavassa uuteen aikakauteen. Karjala-turnauksesta puhuttaessa Erkka Westerlundin puheäänen volyymi on niin pieni, ettei siitä tahdo saada mitään selvää. Ruotsin Bengt-Åke Gustafsson kuuluu äänenkäyttäjänä samaan sarjaan. Miesten välinen suuri ero on kuitenkin se, että pelaajana Gustafsson kuului 1980- ja 1990-luvulla maailman eliittiin, vaikka ylipainoinen olikin.
Westerlund ei koskaan niittänyt mainetta pelaajana, vaan on enemmänkin omassa kammiossaan ahertava teoreetikko. Hänen suurin meriittinsä onkin jääkiekkoilun tutkiminen ja tieteen tekeminen. Siinä ohessa hän kantaa huolta valmentajien hyvinvoinnista Suomessa. Voittajien on toki aina helppo hymyillä ja näyttää nauravaa naamaa, mutta Westerlundin mukaan liigan pohjasakan joukkueiden ruorissa on valmentajia, joille ahdinko ja ahdistus ovat arkipäivää.
Entäpä Tshekin Ondrej Weissman. Yhtä hajuton, mauton ja väritön kuin kollegansa Westerlund ja Gustafsson.
Venäjän haalistunutta punakonetta johtaa - ainakin tällä hetkellä - vanhan kunnon Vladimir Jursinov, jonka sanavarasto suomeksi oli valmentajan näkökulmasta varsin suppea.
"Jalat, jalat, jalat", Jursinov muisti paasata TPS:n vaihtoaitiossa runsaat kymmenen vuotta sitten.
Eikä sitten muuta.
Ja kuka tietää, kuinka kauan Jursinov saa heiluttaa itänaapurimme maajoukkueen tahtipuikkoa.
Niin sekava on Venäjän jääkiekkoilun tila. Jälleen kerran.
Ja jälleen kerran pieni Suomi kyykytti suuren mahtavan. Tähänkin on jo totuttu.
Karjala-turnauksen päätöspäivänä Suomi kohtaa alati rakkaan länsinaapurinsa Ruotsin. Kysymys on siitä, kumpi kumppanuksista on Karjalan kuningas - vai vetääkö Tshekki lopulta pisimmän korren. Venäjä on jo mahdollisuutensa menettänyt.
Leijonilla on takanaan kuuden turnausvoiton putki, joka voi helpostikin katketa. Apua voittoputken jatkumiseksi tarvitaan niin idästä kuin Suomi-neidon helmojen sisäpuolelta. Venäjän on riistettävä Tshekiltä vähintään piste, ja Suomen itsensä on kaadettava Ruotsi.
Siis Erkka Westerlundin tulikaste leijonakuninkaana voi kuin voikin päättyä paraatimarssin merkeissä.
JOUKO VUORJOKI
jouko.vuorjoki@kaleva.fi