Tshiuh viuh, viuh! Yksi säätieteenlaitoksen mittareista alkaa piirtää yhtäkkiä tiheää käyrää paperille. Ronkovius nostaa päätään paperista, jolle on raapustanut rivikaupalla numeroita ja kaavoja.
-- Maanjäristys, jaa jaa. Näyttää olevan Kerguelen-saariryhmän länsipuolella. Aika pieni, vain 4,2 Richterin asteikolla. Ei syytä huoleen, professori vakuuttaa hätääntyneenä tepastelevalle Julle-pingviinille.
Professorit palaavat laskentojensa ääreen. Pingviini nykäisee kuitenkin kohta Ronkoviusta hihasta.
-- Se lähellä kotia on, tuo. Suuri jää voi irrota, pala suuri. Vaarallinen on se, Julle hätäilee.
Ronkovius nostaa uudelleen päänsä kaavoistaan ja palaa tietokoneelleen. Lopulta Ronkovius kääntyy takaisin odottavan Jullen ja Lemmetyisen puoleen.
-- Merenalainen järistys, mutta niin kaukana Etelänapamantereen rannikosta, ettei se vaikuta.
Julle ei kuitenkaan vieläkään rauhoitu. Koti-ikävä tuntuu vaivaavan pingviinipoikaa pahasti. Lopulta professori Lemmetyisen hermot pettävät ja hän tokaisee: -- Ei saa itkeä, joulutontut näkevät!
Julle pysähtyy ällistyneenä. -- Tonttu?
-- Joulupukin pikku apulainen, joka vie viestit Pukille siitä, kuinka hyvin lapset käyttäytyvät. Jos ei ole kiltisti, ei saa lahjoja, Lemmetyinen varoittaa.