Kymmenen vuotta sitten kesäloma sattui alkamaan juhannusviikolla. Sen piti päättyä mukavan kesäiseen Tukholman-risteilyyn.
Risteily kyllä toteutui, vaikka juuri tuolla viikolla jos jollakin olisi tehnyt mieli olla töissä. Suomessa piti kuunnella uutisia koko ajan, ja Tukholmassa piti käydä Folkets Husissa lukemassa ruotsalaislehtien vähäisiä Suomi-uutisia.
Sillä viikolla Suomen historian kolmanneksi lyhytaikaisimman pääministerin Anneli Jäätteenmäen (kesk.) tuskainen, lopulta 69 päivää kestänyt taaperrus huipentui ja päättyi noloakin nolompaan loppuun.
Se oli historiallinen viikko.
Näin jälkikäteen ajateltuna Suomen sisäpolitiikan tietynlaisen tervehtymisen voi laskea alkaneeksi tuosta Irakgatesta ja olleen jopa alkusoittoa 2008 alkaneelle vaalirahakohulle.
Jäätteenmäen ja presidentti Tarja Halosen neuvonantajan Martti Mannisen moraaliton ja loppujen lopuksi vain jälkimmäisen osalta myös rikokseksi todettu tapahtumasarja ei olisi paljastunut ilman tiedotusvälineitä.
Ilman mediaa koko skandaali olisi voinut jäädä piiloon ja Jäätteenmäki olisi voinut jatkaa pääministerinä pitkäänkin. Media näytti Irakgatessa hampaansa. Poliitikot saivat opetuksen siitä, etteivät he voi ylittää toiminnassaan tiettyjä moraalisia rajoja.
Opetus ei mennyt kerralla jakeluun. Moraalin ja myös lakien rajoja ylitettiin seuraavan kerran vaalirahakohussa.
Vaalirahakohukin olisi jäänyt puimatta, elleivät tiedotusvälineet olisi tehneet sitä tehtävää, joka niille kuuluu avoimessa yhteiskunnassa.
Irakgatesta on jäänyt elämään sitkeitä legendoja. Yhden mukaan Jäätteenmäki olisi kaatunut vain siksi, että hän oli naispääministeri ja että jos saman olisi tehnyt miespääministeri, häntä ei olisi jätetty nähdyllä tavalla yksin.
Tuo on kyllä täyttä puppua.
Puolueissa ja niiden sisällä oli varmaan tuolloinkin kaikenlaista juonittelua ja laskelmointia. Pääasia on kuitenkin se, että Jäätteenmäki sortui menettelyyn, jota ei olisi hyväksytty mieheltäkään.
Toinen legenda koskee sitä, että Jäätteenmäen edeltäjä Paavo Lipponen (sd.) olisi jollakin tavoin sitonut Suomea Yhdysvaltain rinnalle Irakin sotaan. Tästäkin on liikkunut politikoinnin värittämiä väitteitä, mutta niitä ei ole kyetty näyttämään toteen.
Ja jos Suomi olisi jollakin tavoin sitoutunut Irakin vastaiseen rintamaan, sen olisi pitänyt näkyä jotenkin konkreettisesti sodassa tai sen jälkiselvittelyissä. Näin ei käynyt.
On eri asia, paljastuuko joskus julki tulevista asiapapereista jotakin uutta.
Muistelmapuolella Lipponen varmaan palaa Irakgateen kunhan niihin vuosiin kirjoitustyössään ehtii.
Jäätteenmäki ei ole jostakin syystä kirjoittanut kirjaa noista kunniattomista päivistä. Myöskään Halosesta tehty viimeisin kirja ei tuonut tapahtumiin lisävalaistusta.
Poliittisista katastrofeista voi nousta. Sen Jäätteenmäki on osoittanut. Karille ajaneen pääministerikautensa jälkeen Jäätteenmäki on löytänyt hyvin paikkansa Euroopan parlamentissa.
2010 Jäätteenmäki teki oikean ratkaisun olemalla lähtemättä tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta. Samaten hän teki fiksun ratkaisun 2011 kieltäytymällä kisaamasta puolueensa presidenttiehdokkuudesta. Saa nähdä, onko Jäätteenmäellä paluuta kotimaan politiikkaan myöhemminkään.
Takaisin kesäkuuhun 2003. Unohtumaton on hetki, kun harmaakasvoinen Jäätteenmäki oli eduskunnan puhujapöntössä. Ministerinaitio, jossa ministerit yleensä istuvat ikään kuin pääministerin tukena, oli tyhjä.
”Tässä on kysymys poliittisesta luottamuksesta... Minulta se on nyt mennyt”, Jäätteenmäki sanoi, kun lähtö oli selvä. Niin siinä kävi.