50 vuotta täyt­tä­vä Santeri Kin­nu­nen pe­reh­tyi näy­tel­män vuoksi viit­to­ma­kie­leen: "Tämä on en­sim­mäi­nen kerta, kun Suo­mes­sa kuurot ja kuu­le­vat näyt­te­le­vät yh­des­sä"

Santeri Kinnunen jäi elokuussa vuoden mittaiselle virkavapaalle pitkäaikaisesta työpaikastaan Helsingin Kaupunginteatterista.

Kuva: Antti Aimo-Koivisto

– Kuurojen yhteisö on ollut innoissaan siitä, etteivät kuurot näyttele pelkästään kuuroille, Santeri Kinnunen sanoo.

50-vuotias

Santeri Kinnunen on luonteeltaan ilmeisen kiintyväistä sorttia. Sen Helsingin Etu-Töölössä perheineen asuva näyttelijä on itsekin valmis myöntämään.

– Tuossa taustalla Mehiläisen sairaalassa synnyin. En ole siis pitkälle päässyt, Kinnunen naurahtaa alkuilta-auringon lämmittämällä töölöläisravintolan terassilla.

Samanlaista uskollista kiintymystä hän on osoittanut näyttelijänä. Kolmenkymmenen palvelusvuoden rajapyykki Helsingin Kaupunginteatterissa lähestyy.

– Vuonna 1992 silloinen teatterinjohtaja Raija-Sinikka Rantala kysyi, tulisinko taloon pysyvällä kiinnityksellä. Kyllä se kelpasi, ja oli loppujen lopuksi nuorelta mieheltä fiksu veto ottaa pesti vastaan.

Vuoden virkavapaalla olevan Kinnusen työmatka suuntautuu Helsingin Kaupunginteatterin sijasta Espoon Tapiolaan. Espoon Kaupunginteatterissa saa 19. syyskuuta ensi-iltansa näytelmä Sanaton rakkaus, joka kertoo kuuron naisen ja kuulevan miehen välisen rakkaustarinan.

Sanaton rakkaus tuli 1980-luvun puolivälissä tutuksi elokuvana, kun toisen pääosan esittäjän William Hurtin lähes täyskuuro vastanäyttelijä Marlee Matlin sai suorituksestaan Oscarin.

– Ensimmäiset varsinaiset harjoituksemme olivat elokuun alussa. Kun kanadalainen vastanäyttelijäni Dawn Jani Birley ei vielä viime keväänä ollut käytettävissä, treenasimme kohtauksia, joissa ei ole viittomia, toista pääosaa näyttelevä Kinnunen kertoo.

Sanaton rakkaus on monessa mielessä poikkeuksellinen produktio Kinnusenkin uralla. Hän on perehtynyt kevään ja kesän aikana viittomakieleen. Näytelmä tekee pienimuotoista kotimaista teatterihistoriaa.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa kuurot ja kuulevat näyttelevät yhdessä. Kuurojen yhteisö on ollut innoissaan siitä, etteivät kuurot näyttele pelkästään kuuroille, vaan näytelmässä miksautuu yhteen kaksi kielellisesti erilaista kulttuuria, Kinnunen kertoo.

– Vaikka kuuroilla ja kuulevilla on eri kielet, eivät rakkaus ja ihmisten motiivit muutu miksikään.

Teatteriroolien ohella Kinnunen on kunnostautunut elokuvissa ja televisiossa.

Hän näytteli Yleisradion viime kevättalvella esittämässä M/S Romantic -minisarjassa enoa, jonka on laivaristeilyllä määrä pitää huolta siskonsa pojasta – vaihtelevalla menestyksellä. Enon opastuksella laivan pubit ja taxfree-myymälät tulevat turhankin tutuiksi.

Mustan huumorin ryydittämä M/S Romantic kuvasi suomalaisuutta täsmätarkkuudella ja sai katsojilta haltioituneen palautteen.

– Sarja osoitti, että noinkin voi tv:tä tehdä. Se vaati eritoten kuvausryhmältä jumalattoman satsauksen, taloudellista panostusta ja käsikirjoittajiksi neropatit Tommi Korpelan ja Jani Volasen, jotka uskoivat, että tuollaista tosiaan voi tehdä, Kinnunen kuvailee.

Hieman toisenlainen lähestymistapa oli aikoinaan käytössä MTV3:n 1990-luvun puolivälin Vintiöt-sarjassa.

Kinnusen, Samuli Edelmannin ja muiden näyttelijäkaveriensa sketsisarja teki kunniaa pöhköhuumorille sillä seurauksella, että sen hokemia kuulee Youtube-perintönä viikonloppuarjessa liki neljännesvuosisata myöhemmin.

– Sketsejä tehtiin kädestä suuhun. Käsikirjoitukset syntyivät baarin pöydässä. Etukäteen ajattelimme, että kohdeyleisöä voisivat olla 15–25-vuotiaat, mutta parhaiten Vintiöiden kohellus upposi viisivuotiaisiin, Kinnunen hymyilee.