30 vuotta ka­teis­sa ollut kii­pei­li­jä löytyi Al­peil­la - toinen löytö lyhyen ajan sisään

Sveitsin Alpeilta on löytynyt 30 vuotta sitten kadonneen saksalaiskiipeilijän jäänteet, poliisi kertoi keskiviikkona.

Sveitsin Alpeilta on löytynyt 30 vuotta sitten kadonneen saksalaiskiipeilijän jäänteet, poliisi kertoi keskiviikkona.

Poliisin mukaan jäänteet löytyivät jo viime viikon tiistaina. Kiipeilijät olivat havainneet jäätiköstä pilkistävän käden ja kaksi kenkää lähellä Lagginhornin huippua.

Kehnon kelin vuoksi ruumista ei ollut mahdollista irrottaa jäätiköstä saman tien. Jäänteet noudettiin helikopterin avulla seuraavana päivänä ja ne toimitettiin Berniin tunnistettaviksi.

Testeissä on nyt varmistunut, että kyseessä oli vuonna 1943 syntynyt saksalaiskiipeilijä, joka katosi Alpeilla 11. elokuuta 1987.

Toinen ruumislöytö heinäkuussa

Alpeilta löydettiin muutama viikko sitten myös 75 vuotta kateissa olleen sveitsiläispariskunnan ruumiit. Ruumiit sekä pariskunnan reput, pullo, kirja ja kello löytyivät vuoristosta Etelä-Sveitsistä.

- Kyseessä ovat mies ja nainen, jotka ovat pukeutuneet vaatteisiin edellisen maailmansodan ajalta, kertoi paikallisen hiihtokeskuksen johtaja. Hänen mukaansa kaksikko oli todennäköisesti pudonnut railoon.

Jäässä säilyneiden ruumiiden henkilöys on tarkoitus vahvistaa dna-testein, mutta Le Matin -lehden haastattelema nainen uskoo kaksikon olevan hänen vanhempansa, jotka katosivat elokuussa 1942. Pariskunta oli lähtenyt kylästä paimentamaan karjaansa vuorenrinteelle.

Kadonneita etsittiin tuolloin yli kaksi kuukautta. Heidän orvoiksi jääneet seitsemän lastaan kasvoivat sijaisperheissä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä