Helsinki Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ryöpyttää kovin sanoin omaa puoluettaan kokoomusta viime presidentinvaalien tapahtumista. Hän syyttää, että puoluejohto ei alkujaankaan tukenut häntä vaalissa ja että hän ei menestynyt omien vuoksi. Kyseessä oli hänen mukaansa petos.
Uosukainen muistelee katkeranoloisesti ehdokkuuteensa liittyviä vaiheita maanantaina julkistetussa teoksessa Punainen vaate (Otava). Tämän Uosukaisen haastatteluihin perustuvan kirjan on kirjoittanut Uosukaisen hyvä ystävä toimittaja ja keskustan entinen kansanedustaja Aino Suhola.
Uosukainen ei vieläkään kadu, että hän asettui lopulta ehdokkaaksi. Jonkun oli hänen mielestään otettava vastuu; se oli kuin asevelvollisuus.
Suhola kirjoittaa, että Uosukaisen laatua tai arvoa ei ymmärretty puolueessa. Tai sitten hänen ei tahdottu menestyvän. Uosukainen taas ei tahtonut uskoa kenestäkään muuta kuin hyvää ja irtosi vaalityöhön täysin ja tosissaan.
Uosukainen on erityisen pettynyt neuvonantajiinsa. He saivat hänet epävarmaksi hänen vahvimmilla alueillaan, ja se näkyi televisiossa.
- Täysi persoonan murskaus oli käynnissä. He halusivat muuttaa minua, koska eivät pitäneet minusta, mutta eivät osanneet lukea prosenteista kansanodotusta. Sain parin viikon päästä itsestäni kiinni, mutta vahinko oli jo tapahtunut, vaikka minä en sitä silloin tajunnut. Kansa petkutti minua, kun oli niin hyvin mukana kaikissa tilaisuuksissa, juhlissa ja toreilla, hän sanoo kirjassa.
- Nämä nuoret miehet eivät koskaan ymmärtäneet minun laatuani. Kuvittelin, että se kansansuosio, joka oli pyytämättä tullut, olisi vakuuttanut heidät siitä, mutta he tekivät kyseenalaisiksi minun parhaat ominaisuuteni. Vahvin minussa ei kelvannut.
Se oli
petos
Suholan mukaan Uosukainen ei huomannut, että puheenjohtaja Sauli Niinistö ei ollut täysillä mukana. Muualla puheenjohtajan vaikenemista luettiin.
- Oma syy, miksi en lähtenyt tyrkyttäytymään Jyväskylän puoluekokouksessa ehdokkaaksi, vaikka Sauli panttasi kantaansa. Mutta ei tupata kuin ei tykätä. Sen verran minulla on on pohjalaisen äitini perintöä, että en väkisin mene mihinkään.
Yksi kirjan luvuista on otsikoitu Petos. Suhola kirjoittaa, että se oli petos. "Koko presidentinvaali oli Uosukaista kohtaan petos. Hän pelastaa puolueensa ryhtymällä ehdokkaaksi, asettumalla alttiiksi. Kiitokseksi puoluejohto ei häntä tosissaan tue. Ollaan olevinaan, kun ei tahdota olla. Avoimuuteen vastataan julmuudella."
Uosukaisen mielestä mitään niin irvokasta ei tehty kuin hänen vaalivideonsa.
- Minä kuljin jossakin takana pitkin seiniä kuin oopperan kummitus. Edes oma ääni ei kelvannut.
Suhola kirjoittaa, että nopeimmat ajoivat itseään asemiin todennäköisen toisen ehdokkaan joukkoihin. Puskaradio ei Suholan mukaan pitänyt Riittaa tietoisena.
- Jotakin vaistosin, mutta että se oli menossa niin huonosti... Viimeisenä iltana Häkämiehen Kari oli vaisu, eikä ihme, koska hän oli jo ollut yhteydessä Ahon joukkoihin.
- Kuin mie saatoin jaksaa sen matalan äänimäärän, Uosukainen palaa tammikuun kuudennetoista iltaan. Tuloksena oli 12,8 prosenttia.
- Että minä jäin omien takia. Ja että sen vasta jälkeenpäin tajusin.
Ystävä, vihollinen,
perivihollinen, puoluetoveri
Uosukaisella on kokemuksia omien toimista aiemmiltakin vuosilta. Hän kertoo, miksi hänen ensimmäinen yrityksensä päästä eduskuntaan vuonna 1979 epäonnistui. Hän sanoo olleensa niin sinisilmäinen ja pöljä, kun ei tiennyt, että ystävä ja paha menevät politiikassa niin päin, että ystävä, vihollinen, verivihollinen ja puoluetoveri.
Uosukainen ottaa kirjassa kantaa myös muihin asioihin. Hän esimerkiksi kannattaa voimaperäisesti Imatran, Joutsenon, Lappeenrannan ja Rautjärven yhdistämistä.
- Jos ei tule Saimaankaupunkia, minä luovun siitä talosta, vaikka se on Topin suunnittelema ja niin kamalan rakas, kun kuvailee omaa kotitaloaan.
Kirjassa käsitellään pitkään Uosukaisen rakkautta suomen kieleen ja kirjoihin sekä ennen kaikkea Topiin. Tässä yhteydessä esiin tulee myös Uosukaisen muutama vuosi sitten kirjoittama "kirjekokoelma" Liehuva liekinvarsi. Hän ei edelleenkään ymmärrä, miksi kirja aiheutti niin suuren kohun. Yhtä asiaa hän kuitenkin katuu.
- Kyllä minä kadun, että päästin sen kirjeen niin nopeasti käsistäni. Siihen jäi se revä. Olisi pitänyt kirjoittaa reva.
