Italian pääministeri Silvio Berlusconi on koplannut liiketoimensa ja poliittisen vallan. Kun häntä ei saada oikeuteen, kansainvälinen rummutus on paikallaan.
Liikemies-pääministeri Silvio Berlusconi on saavuttanut moraalisesti kestämättömillä ja oikeudellisesti monesti rikollisilla toimillaan Italian taloudessa ja sisäpolitiikassa niin vahvan aseman, että häntä on vaikea saada näillä näkymin aisoihin omin voimin.
Brittiläinen laatulehti The Economist on lähtenyt antamaan Berlusconin italialaisille vastavoimille tervetullutta vetoapua. Viikkolehti esittää tuoreessa numerossaan Berlusconille 28 epämiellyttävää kysymystä toimista, joilla hän on noussut Italian rikkaimmaksi mieheksi ja myös sisäpolitiikan huipulle.
Lehti esitti Berlusconille julkisen haasteen vastata syytöksiin sen jälkeen kun Berlusconin tukijoiden miehittämän parlamentin enemmistö antoi viime kuussa hänelle ja muille huippupoliitikoille syytesuojan virkakautensa ajaksi.
Rikosepäilyt Berlusconia vastaan ovat niin vankkoja, ettei itseään kunnioittava yhteiskunta voi katsoa niitä sormien läpi. Italiassa on näin kuitenkin käynyt; sääli Italiaa. Kun kerran rikosepäilyjä ei voida puida oikeudessa, julkinen puinti on sitäkin perustellumpaa.
Jos kerran Berlusconi on syytön, mikä estää häntä menemästä oikeuden eteen? Pohatta perustelee syytesuojatarvettaan sillä, ettei hänellä pääministerinä ja EU:n tämänhetkisenä puheenjohtajana ole aikaa istua oikeudessa. Puheenjohtajakaudella kiirettä piisaakin, mutta se helpottaa vuodenvaihteessa.
Berlusconi on ongelma paitsi Italialle myös EU:lle. Berlusconin härski tapa koplata liiketoimensa ja valtion asiat yhteen on sinänsä Italian sisäinen asia, mutta hänen bisneslonkeronsa ulottuvat myös ulkomaille. Sen takia muille ei ole yhdentekevää, mitä hän tekee.
Sitä mukaa kuin EU yhdentyy yhä tiiviimmäksi, sisäisten asioiden kynnys alenee. Jos Italia ei olisi unionin perustajajäsen ja jos se ei kuuluisi suuriin jäsenmaihin, se olisi Berlusconin takia ollut Itävaltaa paljon sopivampi boikottitoimien kohde. Italia kyllä täyttää unionin peruskriteerit, mutta Berlusconi tekee niistä toimillaan pilkkaa.
Kaikkiaan 8 000 sivua todistusaineistoa sisältävä The Economistin todistusaineisto osoittaa Berlusconin liiketoimiaan edistääkseen lahjoneen tuomareita, yhden pääministerin ja toimineen ylipäätään tavalla, joka tekee hänestä lehden sanoin Euroopassa julkeimmin valtaa väärin käyttävän johtajan. Poliittinen valta, sen toimia seuraavat tiedotusvälineet ja tuomiovalta ovat Italiassa yhä enemmän yksissä käsissä.
Mitä pidemmälle tällainen mielivalta menee, sitä hankalampi asia on EU:lle ja sitä lähempänä on hetki, jolloin EU:n on yhä vaikeampi painaa tekoja enää villaisella. Unioni on myös arvoyhteisö, jonka jäsenten voi ja pitää edellyttää täyttävän tietyt kriteerit. Niihin ei voida säätää poliitikon mentäviä porsaanreikiä, ei Berlusconille eikä kellekään muullekaan, ei Italiassa eikä muuallakaan.
Berlusconi on pannut asianajajansa tutkimaan The Economistin avointa kirjettä. Hänen isännöimänsä holding-yhtiö Fininvest on jo uhannut nostaa oikeusjutun lehteä vastaan. Jo ennestään hänellä on vireillä yksi oikeusjuttu lehteä vastaan.
Italialaiset ovat kypsiä valitsemaan omat johtajansa - ja myös äänestämään heidät pois vallasta. Aika tekee varmasti tehtävänsä. Kun valta kasvaa mieli- ja yksinvallaksi ja kun sillä alkaa olla rajat ylittäviä vaikutuksia, muiden on reagoitava. The Economistin teko on hatunnoston arvoinen ja ansaitsee kaiken tuen.