Piti oikein laskea yksin kappalein Suomen hallituksissa Pohjois-Pohjanmaata edustaneet ministerit. Tarkastelujakso oli kuusi vaalikautta eli vuodet 1991–2015, lähes neljännesvuosisata.
Tulos oli äkkiä laskettu. Pohjois-Pohjanmaata on edustanut tuossa ajassa kokonaista viisi ministeriä (Tytti Isohookana-Asunmaa, Liisa Jaakonsaari, Martti Korhonen, Suvi Lindén ja Tapani Tölli).
Näistä viidestäkin vain neljä (Isohookana-Asunmaa, Jaakonsaari, Korhonen ja Lindén) istuivat ministerinä täyden vaalikauden, yksi lisäksi (Lindén) toisella kaudellaan kolme vuotta ja yksi (Tölli) vain vuoden.
En käynyt laskemaan muiden maakuntien ministerisalkkujen määrää, mutta tuskinpa olen väärässä väittäessäni, että Pohjois-Pohjanmaa on ollut tarkastelujaksolla aliedustetuin ministerimaakunta ainakin suhteellisesti ja ehkä myös absoluuttisesti.
Vastuu umpisurkeasta tuloksesta taitaa kuulua eniten Pohjois-Pohjanmaalle itselleen. Jos tässä ei ole kysymys huonosta edunvalvonnasta, ei sitten mistään.
Eniten peiliin saa katsoa Pohjois-Pohjanmaan valtapuolue keskusta. Se on ollut hallitusvastuussa tarkastelujakson kolmella vaalikaudella viidestä. Siinä ajassa eli 12 vuodessa keskustalaisten pohjoispohjalaisten ministeriputki on yhteensä kokonaista viisi vuotta.
Pohjois-Pohjanmaa on keskustan suurin piirijärjestö. Vaalipiirin kansanedustajista keskustan osuus on ollut perinteisesti tuntuva, vuosina 1991–2007 puolet eli yhdeksän 18:sta. Viime vaaleissa määrä putosi kuuteen.
Syytä Pohjois-Pohjanmaan piirin huonosta ministerionnesta on haettu siitä, ettei Pohjois-Pohjanmaan keskustassa ole ollut pitkään aikaan toisiaan päätä pidempää kansanedustajaa tai -edustajia.
Piirin tapa valita edustajaehdokkaita sorsi pitkään Oulua, josta päätään muita pidempi olisi voinut luontevasti löytyä. Järjestelmää muutettiin näihin vaaleihin.
On mahdotonta mitata, mitä kaikkea Pohjois-Pohjanmaan aliedustuksesta hallituksissa on voinut seurata. On joka tapauksessa kiistatonta, että maakunnan Oulu-veturi on viime vuosina hävinnyt esimerkiksi monta sijoituspaikkakisaa. Tästä vastuu kuuluu alueen kaikille puolueille ja edunvalvojille.
Muualla Suomessa oli pitkään vallalla käsitys, että alue pärjää joka tapauksessa Oulun seudun ict:n ja Nokian ansiosta. Kun ongelmat alkoivat, muualla alettiin jo sammutella Oulun valoja.
Tällaiset väärät mielikuvat ovat vaarallisia, ja hyvään edunvalvontaan kuuluu, että niitä oiotaan, olivatpa ne vinossa kumpaan suuntaan tahansa.
Gallupien keskustalle lupaama vaalivoitto tarkoittaa Oulun vaalipiirissä sitä, että puolueen on mahdollista saavuttaa vähintään aiemmat asemansa, jopa vahvistaa niitä. Siitä seuraa, että Pohjois-Pohjanmaan piirillä pitäisi olla melkoisesti sananvaltaa tulevassa ministerinsalkkujaossa. Tuota valtaa pitää käyttää.
Vaalivoiton toteutuessa hallituksen johtoon nousisi Pohjois-Pohjanmaan kasvatti Juha Sipilä. Ministeripörssissä loppu hyvin, kaikki hyvin?
Ei suinkaan. Alueellinen edunvalvonta istuu huonosti pääministerin tehtäviin. Iso siivu hänen ajastaan menee EU-asioihin, vielä enemmän menee hallituksen työn koordinointiin. Ylipäätään pääministerin on vaikea vetää niin sanotusti kotiin päin.
En tarkoita edunvalvonnalla tässä niin sanottua siltarumpupolitiikkaa, vaan isomman kokoluokan asioita, joissa on kysymys Pohjois-Pohjanmaan ja vielä laajemmin Pohjois-Suomen elinvoimasta, ei vaikkapa yksittäisistä tienpätkistä.
Näitä pohjoisen elinvoiman säilymisen kannalta tärkeitä hankkeita on tarkoitus esitellä kootusti 1. huhtikuuta ilmestyvässä Kalevan vaaliliitteessä.
Olisi järkevää, että pohjoisen tavoitteet soviteltaisiin yhteen kärkihankkeiksi, joita sitten ajettaisiin vaalien jälkeen eteenpäin sekä hallitus- että oppositiopuolueiden voimin. Tavoitteita ei pidä olla liikaa eivätkä ne saa olla keskenään ristiriidassa.
Pohjois-Suomen, Oulun vaalipiirin ja Pohjois-Pohjanmaan tulevien kansanedustajien pitää puolueensa ohella edustaa vähintään yhtä paljon aluettaan, olipa sitten oma puolue hallituksessa tai oppositiossa.
Kolumni