Kun vuosi loppuu, on tapana muistella mennyttä vuotta, onhan se paljon helpompaa kuin ennustaa tulevaa. Vuosi 2009 on kuitenkin erikoinen tapaus: sen aikana muisteltiin aiheesta menneitä enemmän kuin muina vuosina keskimäärin. Ja sen mitä itse vuonna 2009 tapahtui, mieluimmin unohtaisi.
2009 tuli kuluneeksi kaksi vuosikymmentä siitä kun sosialistinen dominomaailma alkoi sortua omaan mahdottomuuteensa. Iloisen hautajaisjuhlinnan huipensivat Berliinin muurille heitetyt kevyet mullat. Aihetta 20-vuotisjuhlaan oli viimeiseksi Romaniassa. Viikko havainto-opetusta diktaattori Nicolae Ceausescun Romaniassa talvella 1980-luvun alussa osoitti minulle henkilökohtaisesti, kuinka vielä paljon keskivertoreaalisosialismia syvemmältä romanialaissortin sosialismi oli.
1989 oli hyvällä tavalla hullu vuosi. Uutisvirta oli niin rajua, että isotkin asiat typistyivät pikku-uutisiksi. Unkarin päätös liittyä Natoon oli yhden palstan uutinen. Itse mietin Moskovassa, oliko Neuvostoliiton päätös vetää joukkonsa DDR:stä lainkaan uutinen. Pomo sai vakuutetuksi, että kyllä se oli.
Toinen muistelun aihe on 70 vuotta sitten käyty talvisota. Kun sen tasavuosia vietetään seuraavan kerran, ei ole jäljellä enää monta, joilta kysellä. Talvisodassa oli paljon pelissä Pohjois-Suomessakin: jos Stalinin suunnitelma olisi toteutunut, Suomi olisi saksittu jo kättelyssä Oulun kohdalta kahtia. Ei tarvitse olla suuri strategi ymmärtämään, mitä pohjoisessa olisi sen jälkeen tapahtunut.
Suuri muistelun aihe oli myös Suomen siirtyminen Ruotsin vallan alta Venäjän yhteyteen 1809. Tapahtumalle keksittiin näppärä nimi Merkkivuosi. Jo neutraali nimi kertoo, että on paha sanoa, oliko ero Ruotsista ja liittyminen Venäjään Suomelle hyvästä vai pahasta.
Suomen sotaa ja talvisotaa kannattaa vertailla ilkikurisesti. Venäjän joukot ylittivät rajan helmikuussa 1808 ja olivat kuukauden päästä Turussa. Piispa Jacob Tengström toivotti venäläisten ylipäällikön Fredrik Wilhelm von Buxhoevedenin tervetulleeksi ja sai siitä hyvästä venäläiskunniamerkin. Suomalaiselle herrasväelle sateli mitaleja. Stalinilla oli kutakuinkin sama marssiaikataulu, mutta mitaleja hän ei päässyt jakelemaan.
Talvisodan tausta muistuttaa hämmentävän paljon Suomen sodan taustaa. 1807 sopimuksen tekivät Tilsitissä keisarit Napoleon ja Aleksanteri I, 1939 Moskovassa Hitlerin ja Stalinin ulkoministerit. Molemmissa oli salainen lisäpöytäkirja, ja molemmissa Suomi piirrettiin Venäjän etupiiriin. Salaisen osan toimeenpano alkoi Suomen sodassa puolisen vuotta ja talvisodassa reilut kolme kuukautta sopimuksenteon jälkeen. Jälkimmäisellä kertaa Suomi vain sattui olemaan jo toista mieltä.
Ja vielä yksi, joskin vähän muistettu vuosipäivä, josta Suomen sodan lopputulos itse asiassa sai alkunsa. 1709, tasan 300 vuotta sitten, Venäjä löi Ruotsin Suuren Pohjan sodan ratkaisutaistelussa Pultavassa. Siitä alkoi suurvalta-Ruotsin alamäki, josta seurasi Suomen menettäminen Venäjälle. Voitto Pultavassa varmisti Pietari Suuren johtaman Venäjän jalansijan Itämerellä. Hän rakennutti Pietarin alun perin Ruotsin alueelle. Pietarin perustaminen oli päätös, josta seuraa suora linja talvi- ja jatkosotaan.
Sitten tapahtumiin, jotka mieluimmin unohtaisi. Suomen talous ei ole rauhan aikana pudonnut kertaakaan yhtä lujaa kuin päättyvänä vuonna. Sotia seuraa yleensä roima talouskasvu, mutta rauhan ajan lamasta ei toivuta niin helpolla. Sotakorvaukset nostivat Suomen talouden jaloilleen, ja Korean sota nosti Suomen teollisuustuotantoa kuudenneksen 1951. 1990-luvun lamasta noustiin vientivetoisella strategialla.
Nyt uskottavasta kansallisesta selviytymisstrategiasta ei näy merkkiäkään. Poliitikot puhuvat vaalien alla mieluummin kaikesta muusta kuin lamasta selviytymisestä. Helvettiin on tietysti mukavampi mennä ensimmäisessä luokassa. On helpompi puhua EU-lautasista ja lautakasoista kuin siitä, miten lamasta selvitään. Ja sekin vähä mitä lamasta puhutaan, on enemmänkin normaalia poliittista kinastelua.
Kuumaa aihetta on vielä pystytty kiertelemään, koska 1990-luvun lama kuurni kansakunnan suolissa nykylamaa pahemmin. Sen lonkerot tunkivat useimpiin koteihin pilviä hiponeina asuntolainakorkoina. Nyt korot ovat aisoissa, pankit yhä kunnossa ja työttömyys vasta nousussa.
Vai onko niin, että pahin on vasta edessä? Työttömyyden ilkein vaihe koittaa vasta kun työttömyyspäivärahakaudet alkavat loppua. Piruja ei kannata maalata seinälle, mutta mikään ei muuksi muuta sitä, että laman inhimillisesti raskaimmat seuraukset tuntuvat vasta viiveellä. Ehkäpä lama on jo vuoden 2010 ykköspuheenaihe, semminkään kun ensi vuoteen osuu tätä vuotta vähemmän vanhojen tapahtumien vuosipäiviä.