Puhelin soi: missä olet? Ehkä jossakin Seinäjoen ja Parkanon välillä. En ole varma, sillä heräsin juuri, kun soitit Bachin viulumusiikkia kännykässäni.
Ikkunasta näkyy hämäränharmaita peltoja vai ovatko sittenkin soita, sillä siellä täällä märästä lumesta kohoaa kuolevia kippuramäntyjä kuin aaveita. Hirvikin taisi vilahtaa tuolla metsänreunassa, jos kiinnostaa.
Nyt tunnistan. Tarkemmin sanottuna tämä on sitä aavaa, missä voi keväisin nähdä vilaukselta teerensoitimen junan ikkunasta. Siis 10-15 kilometriä Seinäjoelta etelään. Mutta miksi kysyt, mitä sinä sillä tiedolla teet?
Minähän olen nyt junassa, saavuttamattomissa.
Niin oli ainakin joskus ennen. Junamatka oli sukellus maailmaan, johon ulkopuolinen ei saanut yhteyttä. Ei töitä, ei asioiden järjestelyä, ei lasten riitojen sovittelua.
Kiireiselle ihmiselle junamatka oli hermolepoa. Ei haitannut, vaikka niin sanottu pikajuna puksutti matkaa hissukseen kuinka monta tuntia hyvänsä. Ei haitannut sekään, että joku äänekäs matkustaja oli viihtynyt ravintolavaunussa liian pitkään.
Sellainen kuuluu junaelämään. Kuten sekin, että nukutaan istualtaan, kippurassa kuin koirat, pää puoliksi käytävällä tai peräti lattialla. Junassa puhutaan joutavia satunnaisten kulkijoiden kanssa tai sulkeudutaan omiin ajatuksiin.
Jokin on kuitenkin menossa pilalle. Matkustajat eivät ole enää yhteisö suljetussa tilassa, vaan melkein jokainen pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Juna ei ole enää erämaa peittoalueen ulkopuolella, minkä takaavat Pendolino- ja InterCity-junien vaunuihin sijoitetut kännykkävahvistimet.
Olen matkustanut junalla Suomea ristiin rastiin noin 200 000 kilometriä, se on noin kolme kuukautta elämästä. Autoa olen ajanut kaksinkertaisen määrän kilometrejä, mutta vain, koska junalla ei pääse kaikkialle - kuten sinne erämaahan peittoalueen ulkopuolelle.
Kännykästä huolimatta junailu on edelleen laatuaikaa. Siellä voi istua, lukea, täyttää ristikkoa, syödä eväitä, katsella ulos ja haaveilla.
Jos matkustaja haluaisi kännykän tavoittamattomiin, hänen olisi mentävä lentäen. Lentokoneessa on kuitenkin tukalaa, ja matkojen nopeuskin kotimaassa on ylimainostettua. Oulusta Helsinkiin lentää tunnissa, mutta kun lasketaan matkat lentoasemalle sekä jonottelu ja odottelu, aikaa saattaa mennä kolmekin tuntia.
On siis sama jatkaa junalla. Seuraavana Pännäinen, nästa Bennäs, the next stop Bennäs. Mitäpä jos katkaisisi puhelimen virran, olisiko sitten kaikki niin kuin ennen?
aku.ahlholm@kaleva.fi