Eduskunnan kuppila helmi--maaliskuu 1983: Veikko Vennamo on hakeutunut toimittajien pöytään. Kädet viuhtovat, suu paasaa rötösherroista, eduskunnan kansliatoimikunnasta, Paavo Väyrysen jalasmökistä ja vanhoista puolueista.
Heti perään pidetyissä eduskuntavaaleissa Suomen maaseudun puolue sai rökälevoiton, äänistä 9,7 prosenttia ja paikoista 17. Tuloksen pelkisti valokuva, jossa kunniapuheenjohtaja Veikko Vennamo tuli pimeästä kohti valoa sormet voitonmerkkiä näyttäen.
Helmikuussa 2011 ilmassa on samoja enteitä kuin 28 tai 41 vuotta sitten, ennen vuoden 1970 vaaleja. Kukaan ei tiedä, millainen tulos pölähtää ilmoille sunnuntai-iltana 17. huhtikuuta, mikä on suurin puolue ja mikä on perussuomalaisten todellinen kannatus.
Perussuomalaisten gallupnousu on sotkenut mielipidemittaajien pasmoja. Kerta ei ole ensimmäinen. HS-gallup marraskuussa 1969 näytti SMP:lle 1,8 prosenttia -- tulos seuraavan vuoden maaliskuussa oli 10,6. HS-gallup maaliskuussa 1983 näytti SMP:lle 4,6 prosentin kannatusta -- tulos oli 9,7.
Vaikeuksissa oli myös Yleisradion tietokoneohjelma 1970. Se ennusti vaalivalvojaisissa vielä yli puolenyön SMP:lle kolmea paikkaa. Niitä tuli 18, aivan kuten puoluesihteeri Eino Poutiainen ennusti tv-ruudussa.
Nyt on jo ennen vaaleja varmaa, että poliittiset mannerlaatat liikkuvat, mutta järistyksen voimakkuus selviää vasta vaalipäivänä.
Moinen heittelehdintä on joka tapauksessa tuiki harvinaista Suomessa. Useimpien puolueiden kannatusosuudet liikkuvat hitaasti ja yleensä edestakaisin.
Vaalien 1983 ja 2011 ennakkoasetelmat käyvät monessa yhteen. 1980-luvun alussa oli Noppa-oikeudenkäyntiä, Helsingin metron lahjusjuttua, Valco- ja Salora-skandaalia. Eduskunnassa kohistiin kansanedustajien päivärahoista. Tamminiemen pesänjakajat -pamfletti pudotti poliitikot korkeuksistaan.
Oman lisänsä toi se, että neljännesvuosisadan kestänyt presidentti Urho Kekkosen valtakausi päättyi 1981. Poliittiset paineet purkautuivat Mauno Koiviston valintana 1982, eduskuntavaaleissa 1983 ja loput 1987, jolloin kokoomus pääsi hallitukseen 21 vuoden tauon jälkeen.
Vaalirahaskandaali on tämän ajan rötösherrajuttu. Pyöritys on kestänyt kohta kolme vuotta. Se ei voi olla näkymättä ryvettyneimpien puolueiden, ainakaan ryvettyneimpien poliitikkojen, vaalituloksissa.
Vuosien 1970 ja 1983 protestivaaleihin verrattuna suurin uusi napinan lähde on Euroopan unioni. Jäsenyyden alkuinnostus on haihtunut ja vaihtunut muutamien jäsenmaiden talouskriiseiksi. Toinen uutuus on maahanmuuttokritiikki.
Vuodesta 1970 ja nykytilanteesta löytyy syvempiäkin yhtäläisyyksiä. 40 vuotta sitten väki pakeni maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin, nyt maaltapaon lisäksi maasta pakenee työpaikkoja.
Kaikki mahdollinen, jätevesiasetuksesta Nokian kriisiin, sataa perussuomalaisten laariin. Vuoden 1983 vaalien alla SMP lupasi poistaa työttömyyden kolmessa kuukaudessa. Nyt puolueen ei ole tarvinnut luvata yhtään mitään.
Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että perussuomalaiset saa suuren vaalivoiton. Jo yli kymmenen prosentin tulos olisi sille jättisaavutus. Sellaista ja ehkä vielä paljonkin parempaa tulosta uhkaa eniten se, alkoiko gallupnousu liian aikaisin.
Jättipotti edellyttää myös sitä, ettei puheenjohtaja Timo Soini, tai todennäköisemmin joku puolueen ehdokas, tee ennen vaaleja emämunausta.
Mielipidetiedustelut ovat perussuomalaisten kolmas riski. Ne voivat kyllä tuoda äänestäjiä voittajien puolelle, mutta ne voivat lopulta säikäyttää liikkuvia äänestäjiä takaisin äänestämään niin kuin ennenkin.
Mennyt vuosi, puolitoista on osoittanut, ettei politiikka ole kovinkaan rationaalista. Olen seurannut politiikkaa 1960-luvulta: sinä aikana eduskuntavaalien alla ei ole vellonut kertaakaan niin kuin nyt. Tilanne muistuttaa eniten vuosien 1970 ja 1983 vaalien alustunnelmia, mutta protesti voi olla nyt vieläkin rajumpi.