Vuohipukki toi Ruotsissa lahjat ennen kuin ei ollut tonttua. Mutta sitten syntyi Kalmarissa Jenny Nyström, joka ihastui 17-vuotiaana Viktor Rydbergin sadun tonttuihin.
On Jennyn ja Viktorin syy, että tontuillamme on pitkä parta, punainen myssy ja vihreä tai harmaa nuttu.
Nuori Jenny Nyström luki lehdestä uudelleen ja uudelleen Rydbergin sadun Pikku Simon seikkailut jouluiltana. Se sai hänen mielikuvituksensa lentämään, ja Jenny alkoi piirtää pikkumiehiä, jotka puivat viljaa riihessä ja ohjastavat miniponien näköisiä kärryjä.
Rydbergin tarina ilmestyi Jenny Nyströmin kuvittamana kirjana 1875.
Myöhemmin Nyström kuvitti myös Rydbergin Tonttu-runon, joka on sävelletty lauluksi. Se alkaa sanoilla: "Pakkasyö on, ja leiskuen/ pohja loimuja viskoo./ Kansa kartanon hiljaisen/ yösydänuntaan kiskoo..."
Rydbergin tontut käyttävät polvihousuja, nuttua, hiippalakkia ja nilkkureita. Niillä on pensasmaiset kulmakarvat ja pyöreät lapsenposket.
Tonttujen juuret ovat kansanomaisissa haltijatontuissa. On päätelty, että koska tontuilla ei ole vaimoa tai lapsia, niiden täytyy kuulua menninkäisten heimoon. Tonttujen keskipituus on 60 senttiä.
Oma isä mallina
Joulusta tuli vuoden tärkein juhla 1800-luvun lopulla. Ennen sitä oli tavallista muistaa ystäviä, tuttavia ja liikekumppaneita uudenvuodentervehdyksillä.
Gunnel Forsberg Warringer väittää kirjassaan God Jul med Jenny Nyström (Forum 1996), että kuvataiteilijan piirros vuodelta 1884 leimasi lopullisesti tontut lahjojen tuojiksi.
Kuvassa kolme tonttua ajaa illan hämärissä kelkallaan lahjoja jakamaan.
Aluksi Nyströmin tonttu oli pitkäpartainen, rumanlainen mutta ystävällinen mies. Sitten taiteilijan isä Daniel Nyström tuli tonttujen malliksi, ja tontut muuttuivat vähitellen kauniimmiksi ja kiltimmiksi.
Rikkumaton perheidylli
Satukuvittajat ja -kirjailijat loivat 1900-luvun alkukymmeninä Pohjolaan idyllin, jossa tontut hipsuttelevat pihapiirissä, keittävät puuroa kuusen siimeksessä, puuhastelevat ja hoitavat kotieläimiä talleissa ja navetoissa, ruokkivat metsänelämiä ja huristelevat vyötettyjen sikojen, kellokkaan kissan tai tiu´uilla koristellun vuohipukin vetämällä reellä korit ja kontit pullollaan lahjoja.
Tähtisilmäiset lapset tirkistelevät ja kurkistelevat uteliaina tupien ikkunoista.
Nyströmiä kiinnostivat myös joulunviettotavat. Kodin joulu esiintyy korteissa tunnelmallisena perhejouluna maalla.
Perheet tekevät jouluvalmisteluja: paistavat jouluruokia, valmistavat lahjoja, hakevat kuusen metsästä, koristelevat sitä ja kisailevat ympärillä, käydään joulukirkossa tai ulkoillaan lumimaisemissa.
Nyströmin oma elämä oli hyvin toisenlaista.
"Jenny asui Tukholmassa, loi uraa taiteilijana ja elätti perheensä itsenäisesti, mikä ei ollut itsestäänselvyys 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun naiselle", kertoo projektisuunnittelija Helena Pärssinen Postimuseosta.
"Perheen toimeentulo oli Jennyn harteilla, koska aviomies Daniel Stoopendaal oli sairaalloinen eikä saanut lääketieteen opintojaan päätökseen. Perheen ainoa poika Curt syntyi 1893."
Lennätin ja lentokone
Joulutontun äiti toimi myös uuden ajan airueena. Nyströmin tontut seurasivat liikenne- ja viestintävälineiden kehitystä. Ne kuljettivat paketteja lentokoneella, laskuvarjolla ja avolavakuorma-autolla.
Eräässä kortissa lennättimen neiti istuu naputtelemassa jouluterveisiä.
"Joulukorteilla tavallaan tiedotettiin uusista aatteista ja tekniikan kehityksestä. Se oli nopea ja halpakin tapa, joka tavoitti myös mökinmummot", toteaa Pärssinen.
Kun Suomen lippu haki muotoaan, useat taiteilijat tekivät värikkäitä ehdotuksiaan. Nyström piirsi korttiinsa Suomelle ensin punakeltaisen lipun. Liput ja lippunauhat olivat yleisiä kuusenkoristeita.
Jenny Nyströmin joulu -teemanäyttely Postimuseossa Helsingin asema-aukiolla 5.1.2008 saakka. Avoinna ma-pe klo 9-18, la-su 11-16. Kortit ovat keräilijä Teuvo Termosen kokoelmista.