Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi liittovaltion tilaa 28. tammikuuta 2003 käsitelleessä puheessaan muun muassa seuraavat sanat: "Britannian hallitus on saanut tietää, että Saddam Hussein yritti hankkia äskettäin huomattavia määriä uraania Afrikasta."
Viattoman tuntuiset sanat oli piilotettu keskelle pitkää puhetta, jonka tarkoitus oli muokata mielipiteitä myötäisiksi edessä olleelle Irakin miehitykselle. Tuolloin ei ollut aavistustakaan, mihin tuo sittemmin englanninkielisen versionsa mukaisesti lempinimen "16 sanaa" sisältänyt lause lopulta johtaisi.
Vajaat kolme vuotta myöhemmin sanat ovat johtaneet Bushin hallinnon syvimpään kriisiinsä. On ennenaikaista arvioida, keitä kaikkia hallinnon edustajia, ja kuinka korkealta, nuo sanat voivat vielä tempaista syöveriinsä. Presidentti Bushin nimeä ei ole ainakaan vielä sotkettu mukaan, mutta varapresidentti Dick Cheneyn voi käydä toisin.
Yhdysvaltain presidentit saattavat tehdä maailmanpolitiikassa suuriakin asioita, mutta sisäpolitiikassa he voivat kompastua aluksi mitättömiltä näyttäviin lillukanvarsiin. Richard Nixonin kaatanut Watergate alkoi salakuuntelusta. Bill Clintonin presidenttiys mureni seksileikkeihin Monica Lewinskyn kanssa. George W. Bush ei ole tehnyt maailmanhistoriallisia mainetekoja, mutta toisin kuin moni edeltäjä hän pysyi pitkään puhtaana sisäpoliittisista skandaaleista. Kunnes tuli niin sanottu Plamegate.
Koska koko tarina veisi monta lehden sivua, pitää tiivistää. Hallinto sai Italiasta epämääräisiä tietoja, että Saddam olisi ostanut uraania Nigeristä. Keskustiedustelupalvelu CIA lähetti Joseph Wilsonin paikalle penkomaan asiaa. Se osoittautui perättömäksi, ja Wilson raportoi havaintonsa. Kotona häntä ei vain haluttu uskoa. Irakin sotaretkelle piti saada syy, ja sitä etsi innokkaimmin varapresidentti Cheneyn esikunta.
Wilson ei suostunut pitämään suutaan kiinni ja kertoi tietonsa julki. Ei aikaakaan, kun tiedotusvälineissä alettiin kertoa, että Wilsonin puoliso Valerie Plame oli CIA:n palkkalistoilla. Nimen vuodattaminen julki haiskahti kostolta ja Wilsonin maineen mustaamiselta.
On rikos paljastaa CIA:n työntekijän henkilöys. Skandaalissa on kysymys siitä, kuka vuoti Plamen nimen julkisuuteen. Jutun erikoissyyttäjä Patrick Fitzgerald nosti viime viikolla Cheneyn kansliapäällikköä Lewis Libbya vastaan syytteet muun muassa väärästä valasta ja oikeuden työn vaikeuttamisesta. Libby ei saanut, ainakaan vielä, syytettä Plamen nimen vuotamisesta. Libby voi saada jopa 30 vuotta vankeutta.
On hyvä kysymys, mitä merkitystä tällä juristerialla on Yhdysvaltain ulkopuolella Ulkomaailma voi vain seurata touhua katseella. Tilanne on toinen, jos skandaali muuttaa Yhdysvaltain Irak-politiikkaa ja jos supervallan valta alkaa sen takia rapistua.
Tapaus osoittaa taas kerran, kuinka lyhyt matka on ainoan supervallan sisäpolitiikasta sen ulkopolitiikkaan. Muu maailma ei voi juuri vaikuttaa Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan, mutta joutuu monesti maksamaan siitä lankeavia laskuja. Suomikin on saanut niistä osansa. SDP saattoi jäädä kakkoseksi vuoden 2003 eduskuntavaaleissa pääministeri Paavo Lipposen Bushin kanssa käymien Irak-keskustelujen takia. Anneli Jäätteenmäki jäi pätkäpääministeriksi Suomen Irakgaten takia. Irak on sotkenut sisäpoliittisia kuvioita ympäri Eurooppaa.
Suurin merkitys Bushin yhdellä lauseella on Yhdysvalloille itselleen. Supervallan johto valehteli omille kansalaisilleen uskottelemalla, että Irakiin piti hyökätä, koska Saddamilla oli ydinase.
Hyökkäys Irakiin oli kyllä kansainvälisen oikeuden, mutta ei Yhdysvaltain lainsäädännön vastainen. Kun sodan syy paljastui valheeksi ja sitä alettiin peitellä kepulikonstein, omat koirat purivat. Irakin sota ei saane koskaan tuomiota kansainväliseltä tuomioistuimelta, mutta Columbian piirikunnan alueoikeus voi sen antaa. Käräjätupa uhkaa tässä vaiheessa vain Libbya, mutta asiallisesti tuomiolla on koko Bushin hallinnon politiikka.
Plamegate liippaa läheltä myös amerikkalaisia tiedotusvälineitä. Ainakin kolme tunnettua toimittajaa todisti valaehtoisesti juttua tutkineelle liittovaltion poliisille FBI:lle ja suurelle valamiehistölle, etteivät he kertoneet Libbylle Plamen CIA-taustasta kuten tämä on väittänyt. Tiedotusvälineet tinkivät Plamegatessa poikkeuksellisesti lähdesuojastaan. Esimerkiksi vankilassa vähän aikaa istunut New York Timesin toimittaja suostui todistamaan, kun Libby oli vapauttanut hänet sitoumuksesta olla paljastamatta tätä tietolähteekseen.
Jutun avainkysymys on vastausta vailla. Kuka kertoi Plamen nimen sen ensimmäiseksi julkaisseelle konservatiivikolumnisti Robert Novakille? Tämä ei ole suostunut kertomaan, onko häntä kuultu todistajana. Fitzgeraldin syytekirjelmä puhuu arvoituksellisesti Valkoisen talon virkamies A:sta, joka oli kertonut Libbylle puhuneensa Novakin kanssa asiasta. Kuka on virkamies A?
Jos virkamies A on Bushin lähin neuvonantaja ja varakansliapäällikkö Karl Rove, skandaali kolkuttaa jo presidentin ovella. Kovaotteisen Roven uralta löytyy paljon vastaavanlaisia epämääräisiä vuotoskandaaleja, mutta hän ei ole jäänyt niistä kiinni. Hyvä kysymys on sekin, valitsiko hallinto Libbyn muita päänahkoja pelastavaksi syntipukiksi. Erikoissyyttäjä Fitzgerald tietää enemmän, mutta ei vielä kerro.