Europarlamentin vaalit lähestyvät huimaa vauhtia, mutta ehdokkaiden löytäminen näyttää olevan kiven takana. Suurin osa entisistä mepeistä on ilmoittanut lopettavansa, ja uudet toivot empivät tai ilmoittavat, etteivät ota virkaa vastaan, vaikka tulisivat valituksi. Tuota voisi epäillä pelin politiikaksi, jos ilmoittaja ei olisi Timo Soini, joka inhoaa pelin politiikkaa sydämensä kyllyydestä.
Oikeastaan nihkeys europarlamenttia kohtaan on ymmärrettävää. Ei se hääviä hommaa ole.
Ennen vaaleja pitää tehdä tolkuttomasti kallista kampanjatyötä, ja silti valinta on sata kertaa epätodennäköisempää kuin kunnanvaltuustoon. Kansa napisee siitä, jos meppi reissaa Suomen ja Brysselin väliä turistiluokassa bisnesluokan hinnalla ja saa erotuksen itselleen hieman epämukavan matkustuksen korvauksena. Palkkakin on laskusuunnassa, ja vallasta ei ole tietoakaan, vaikka mepit itse kaiken aikaa toisin väittävätkin itseään lohduttaakseen.
Bryssel ja Strasbourg kaupunkeina kuuluvat Euroopan tylsimpiin ja työtoverit molottavat kuka mitäkin hepreaa. Arvostus ei ole kaksinen, sillä tavaksi on tullut lähettää europarlamenttiin ne, jotka ovat kotimaassa mokanneet. Täällä Suomessa vielä tollommat etenevät herrahisseissään vain sen takia, että sattuvat olemaan paikalla.
Nyt siis suunnilleen ainoat ehdokkaat, joista ihmiset ovat joskus edes jotain kuulleet, ovat takavuosien kehonrakentaja Kike Elomaa ja entinen uimari Jani Sievinen. Muut on ilmeisesti otettu arpomalla puhelinluettelosta. Ne joilla on joitakin poliittisia meriittejä - edes mokia - ilmoittavat viikosta toiseen "harkitsevansa". Aivan ilmeisesti he toivovat, että ennen vaaleja vielä sattuisi jokin onnenpotku, esimerkiksi nuori vaimo, lottovoitto tai hyvä eläkevirka joka pelastaisi Brysseliltä.
Mutta täytyyhän tästä maasta sentään löytyä muutamia urhoollisia, jotka voidaan lähettää europarlamenttiin ilman pakkopaitaa ja poliisisaattuetta. EU on ystävällisesti jopa helpottanut etsimisen urakkaa pudottamalla suomalaisedustajien määrän 14:stä 13:een. Sehän on saman verran kuin vakioveikkauksessa on kohteita, ja niihin saadaan oikeat ruksit joka viikko. Kyllä kai saman täytyy onnistua europarlamentissa kerran neljässä vuodessa.
Onneksi meille on muodostunut kohtuullinen julkkisvarasto, josta voidaan hädän hetkellä kaivaa ehdokkaita mihin tahansa. Heidät on nähty televisiossa, joten he ovat päteviä. Esimerkiksi idolsvoittaja Koop Arponen on sukujuuriltaan hyvinkin eurooppalainen, vaikkei niin häävi laulaja olekaan. Yhteistyökykyinenkin hän lienee, sillä hänen etunimensä on sivistyskielillä lyhenne ko-operatiivisuudesta, yhteistoiminnasta. Samaan sarjaan kuuluvat myös maajussien morsiamet ja sinkkuäitien sulhaset, tähtien kanssa tanssijat ja meidän isä joka on parempi kuin teidän isä - ja mitä niitä onkaan.
Pakettiratkaisu saataisiin lähettämällä europarlamenttiin koko Big Brother -joukkue. Heitähän kai oli jotakuinkin sopiva määrä, ja heidän lähettämisensä olisi pelkästään eduksi isänmaalle.