"Asun 50 metrin päässä Gazan alueen rajalta, jonka merkkinä on nyt korkea muuri, joka estää palestiinalaisten konekivääriammunnat. Muuri ei kuitenkaan estä Qassam-raketteja "vierailemasta meillä", toteaa Fini Paz katkeran ironisena. Hänellä on takanaan 40 vuotta maanviljelijänä.
"Kun jätimme Siinain, halusimme jatkaa elämää yhdessä maanviljelijöinä. Valitsimme tämän paikan, joka silloin oli vain hiekkadyynien meri. Gazan raja ei häirinnyt meitä, päinvastoin, toivoimme voivamme olla siltana Israelin ja palestiinalaisten välillä luomalla yhteisen terminaalin maanviljelystuotteille. Suunnittelimme rajalle terveyskeskusta, joka olisi palvellut myös gazalaisia", kertoo Nahum Josefi unelmoiva katse silmissään.
Viljelijät asuvat Netiv Ha´asaran moshavissa (osuustoimintakylä), joka perustettiin 1982 Israelin ja Egyptin rauhansopimuksen yhteydessä, israelilaisten tyhjentäessä siirtokuntansa Siinain niemimaalla. Elämä on kuin painajaista. Viimeisten seitsemän vuoden ajan palestiinalaiset ovat muistuttaneet olemassaolostaan rakettien ja tykistöammusten avulla.
Netiv Ha´asara on kukoistava moshav, joka tuottaa viljaa ja kukkia vientiin. Kauniiden talojen kylässä on 250 asukasta.
Kylän puheenjohtaja Rivka Sad kertoo, että kyläläiset yrittävät elää niin normaalisti kuin mahdollista, mutta se ei ole helppoa. Yli 500 raketeista on osunut moshaviin. Välistä ne osuvat rakennuksiin ja kasvihuoneisiin. Viime vuonna yksi nainen sai surmansa.
Raketeista ehditään antaa 13 sekunnin hälytys, joka juuri ja juuri riittää eri puolille kylää rakennettuihin suojiin ehtimiseen. Ammukset putoavat ilman ennakkovaroitusta. Rivka selittää, että jatkuva jännitys kuluttaa henkisesti. Erityisen vaikea tilanne on lapsille. Lapset nukkuvat vanhempiensa kanssa tunteakseen olonsa turvallisemmaksi. Monet heistä ovat kuitenkin alkaneet kastella vuoteensa jännityksestä ja pelosta.
"Emme anna lasten kulkea vapaasti kylässä turvallisuussyistä, mikä turhauttaa heitä. Monet heistä tarvitsevat psykologista apua. Tästä huolimatta vain muutamat perheet ovat lähteneet Netiv Ha´asarasta."
Glen Alon kertoo, että ennen iskujen alkamista gazalaiset työskentelivät heidän kasvihuoneissaan. Suhteet olivat ystävälliset.
"Meitä kutsuttiin heidän pyhien viettoonsa ja häihinsä ja meillä oli tapana käydä ostoksilla Gazassa. Olemme edelleen puhelimitse yhteydessä useisiin aiemmista työntekijöistä. Monet heistä ovat nyt työttömiä. Jotkut meistä lähettävät heille jopa rahaa helpottaakseen heidän hätäänsä. "
Palestiinalaiset ääriainekset ovat päättäneet pitää parempana väkivaltaa ja tuhoa naapurisovussa elämisen sijaan ja he, niin kuin mekin, olemme sen traagisia uhreja, sanoo Glen. Uskallatteko uskoa rauhan olevan mahdollinen? Moshavin asukkaat vaikuttavat hyvin pessimistisiltä, eivätkä näe toivoa, että rauha saataisiin nopeasti.
Kymmenen kilometrin päässä Gazan rajalta sijaitseva Sderotin kaupunki on ollut kaikkein eniten rakettiterrorismin kohteena. Kuolonuhreja on kymmeniä ja loukkaantuneita satoja. Monta sataa rakettia on kerätty "rakettimuseoon", joka antaa groteskin kuvan todellisuudesta.
Osan turhautumisestaan asukkaat suuntaavat Israelin hallitukseen, joka ei heidän mielestään tee riittävästi tehdäkseen lopun piinasta. Kolmasosa kaupunkilaisista tarvitsee psykologista ja sosiaalista apua, kertoo sosiaalitoimiston johtaja Samuel Attias. 15 prosenttia asukkaista on lähtenyt Sderotista. Kadulla reaktiot ovat vihaisia ja epätoivoisia. Osa haluaisi säälimättömästi pommittaa paikkakuntia, joista raketteja ammutaan, toiset taas ovat alistuneita eivätkä usko koettelemuksen koskaan loppuvan.