Viime viikolla oli tilaisuus tavata suomalaisia europarlamentaarikkoja Brysselissä. Heistä valtaosa oli kutsusta saapunut paikalle.
Runsaalla läsnäololla ei ollut tietenkään mitään tekemistä sen kanssa, että paikalla oli runsaasti suomalaista mediaa ja että eurovaalit pidetään ensi toukokuussa.
Leikki sikseen. Ei ole pikkujuttu, ketkä 13 valitaan Suomesta europarlamenttiin 25. toukokuuta pidettävissä vaaleissa.
Mepin tehtävä on niin tärkeä, ettei heitä pitäisi mahtua kolmeatoista tusinaan.
Kun Suomen osuus 751 jäsenen europarlamentista on 1,73 prosenttia, on selvää, ettei olisi vara valita väärin. Sinne kannattaa lähettää Suomen parhaita miehiä ja naisia.
On sanottu, että suomalaismeppi vastaa vaikutusvallaltaan suomalaista ministeriä. Sitä on vaikea uskoa, jos mittariksi ottaa vaikkapa mepin ministerin verrattuna saaman vähän julkisuuden.
Suomalaisilla tiedotusvälineillä on syytä potea huonoa omaatuntoa unioniasioiden keskimäärin heikosta seurannasta.
EU-asioista on kieltämättä mennyt mediaseksikkyys sitten EU-taipaleen alkuvuosien. Kun Suomi oli ensimmäistä kertaa puheenjohtajamaa, se tuntui maailman tärkeimmältä asialta.
Moniko tietää nyt, mikä valtio hoitaa ensi vuoden alkupuolella puheenjohtajuutta?
Kreikka.
Lisäksi useimpien tiedotusvälineiden, niin suomalaisten kuin muidenkaan, taloudelliset rahkeet eivät enää tahdo riittää paikan päällä tapahtuvaan seurantaan.
Se on sääli, sillä EU-koneistossa tehdään isoja päätöksiä, joiden kaivelu jää turhan ohueksi. Ja se vähäinenkin huomio kohdistuu helposti sivuseikkoihin.
Paremmin julkisuuden valokeilaan pitäisi myös saada Brysselin Washingtonin jälkeen maailman toiseksi suurin, jopa 15 000 hengen lobbariarmeija. Sen kädenjälki kyllä näkyy päätöksissä, mutta sormenjäljet paljon vähemmän.
The New York Times -lehti vertasi äsken Washingtonin ja Brysselin lobbausta koskevia eettisiä sääntöjä ja totesi, että ne ovat heikommat rapakon tällä puolella. Lobbarien ei ole esimerkiksi pakko rekisteröityä.
Suomen meppikunta on pikkuhiljaa ammattilaistunut. Europarlamenttiin lähdettiin aiemmin turhan paljon joko jäähdyttelemään sisäpolitiikasta, jopa kielitaidottomana, tai sitten poliittiseen karkotukseen, kun tie nousi sisäpolitiikassa pystyyn.
Kolmas ja raadollisin syy oli asettua ehdolle eurovaaleissa oman puolueen äänisaaliin paisuttamiseksi ja hypätä sitten takaisin eduskuntaan.
Perustuslaki sallii menettelyn valitettavasti vieläkin, mutta onneksi tuo äänestäjän kuluttajansuojaa halveksiva sahauskäytäntö on vähentynyt. Viimeksi tempun teki perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Suomen meppikunnassa voi käydä kova myllerrys. Kokoomus on ollut eurovaalien perinteinen ykköspuolue, mutta gallupkuningas keskusta voi pyyhkäistä ohi ainakin äänimäärässä. Myös perussuomalaisten nousu näkyy varmasti eurovaalituloksessa.
Gallupit eivät silti välttämättä toteudu eurovaaleissa läheskään yksi yhteen. Kokoomus ja vihreät ovat yleensä menestyneet yli oikean kannatuksensa.
Keskustan sisällä on luvassa tiukka taisto. Helsingin Sanomista potkut saanut Mikael Pentikäinen kulkee Pohjois-Suomessa tie sonnalla, ja Hannu Takkula lähettää tiedotteitaan kuin viimeistä päivää.
Jos ja kun komissaari Olli Rehn lähtee ehdolle, neljäskin paikka on keskustalle mahdollinen. Kokoomuksen ehdokaspeli on vielä kärkinimien osalta hämärän peitossa.
Sdp putosi jo viime vaaleissa kolmesta kahteen paikkaan, joten puolueen heikko gallupmenestys ei kostautune taas paikkamenetyksenä. Vihreiden toinen paikka voi olla kiikun kaakun.
Vaikeinta on Sari Essayahilla (kd.) Hän käveli viimeksi europarlamenttiin perussuomalaisten kanssa tehdyn vaaliliiton peesissä, mutta nyt vetoapua ei ole tiedossa.