Kolumni

105 kunnian päivää ja mitä niillä saavutettiin – rauhan lähettiläänä Suomi on kokoaan suurempi maailmalla

Aamu Ala-Laamasen talossa Laamasenvaarassa Kuhmossa 30.11.1939 oli raaka. Laamasenvaara, kahden talon erämaakylä, sijaitsi Saunajärven suunnalla. Matkaa rajalle oli noin kolme kilometriä.

-

Aamu Ala-Laamasen talossa Laamasenvaarassa Kuhmossa 30.11.1939 oli raaka. Laamasenvaara, kahden talon erämaakylä, sijaitsi Saunajärven suunnalla. Matkaa rajalle oli noin kolme kilometriä. Rajakylien evakuoinnista oli annettu aamulla käsky, jota toteuttamaan lähti rajamies Kimpimäki ja sotamies Tauriainen.

Partion päästyä veljesten Jussi ja Antti Malisen taloon, vieraaksi saapui myös kutsumattomia vieraita. Sodan ensimmäinen uhri Kuhmossa oli 13-vuotias Eino, joka ammuttiin rekeen, kotinsa pihaan. Hän oli saapumassa setänsä Jussin kanssa pihaan myllykuorman kanssa.

Talossa olleet joutuivat käsikranaattitulitukseen. Asukkaat selvisivät hengissä, sillä Tauriainen nakkasi kranaatteja sitä myöten pois, mitä niitä tuli sisään. Yksi räjähti pirtissä ja talon lapset Anna ja Erkki haavoittuivat.

Sotamies Tauriainen kaatui lähtiessään hakemaan apua rajamies Kimpimäen kanssa. Talon asukkaat vangittiin. Jussin pienet lapset Hilkka ja Eila kuolivat jo menomatkalla.

Ala-Laamasen väki palautettiin juhannuksena 1940 kotiin. Osa talon lapsista oli saman ikäisiä kuin äitini äiti Kaisu, joka sodan aikana kasvoi nuoreksi naiseksi Utajärven Niskan kylässä kotirintamalla.

Talvisodan syttymisen muistotilaisuutta vietettiin viime lauantaina. Kuhmossa ja Suomussalmella moni halusi kokoontua muistamaan niitä hetkiä, jotka rajanpinnassa koettiin tuona aamuna tasan 80 vuotta sitten. Kainuun rajan komentaja eversti Mika Rytkönen kertasi tilaisuudessa Kilpelänkankaalla nämä Ala-Laamasen tapahtumat.

Rytkönen totesi myös, että Rajavartiolaitos on jo 100 vuotta ollut suomalaisten turvana niin sodan kuin rauhankin aikana. Niin se on tänäkin päivänä. Kuhmossa talvisota on myös läsnä taistelupaikkojen ja talvisotamuseon muodossa.

Neuvostoliiton ylivoima sodan alusta lähtien oli niin murskaava, että kun sitä ajattelee jälkikäteen, niin ainoana vaihtoehtona tuntuu näyttäytyvän antautuminen.

Näin ei kuitenkaan myöhempien sukupolvien onneksi tapahtunut. Kansakuntana olimme tuolloin nuori. Takana repivä kansalaissota. Kaikilla oli kuitenkin isänmaa, oma kieli ja kulttuuri, mitä puolustaa.

Avaan Helsingin Sanomat lentoasemalla Helsingissä 29.11.2019. ”Suomalaiset ovat tyytyväisyydessä Euroopan kärkeä”, kertoo otsikko. Tyypilliseen tapaan juttu alkaa ”Olemme Euroopan tyytyväisimpiä elämäämme, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, kun on marraskuu. Puhe on kääntynyt valon vähyyteen ja arjen vastuksiin: taas sataa, liikenne on jumissa, jo neljältä on pimeää”.

Tulee mieleeni: Suomi on Euroopan Kainuu.

Naurahdan ajatukselle. Sitkeä ja periksiantamaton, vaatimaton ja vähän kateellinen. Ei oikein meinaa uskoa omiin mahdollisuuksiinsa, mutta silti pärjää ja vieläpä hyvin.

Suomi on monilla mittareilla maailman paras maa. Se tuntuu käsittämättömältä menestystarinalta kun miettii, millainen Suomi oli vasta 100 vuotta sitten.

Myös minä olen saanut nauttia tämän kehityksen hedelmää. Minulla on ollut mahdollisuus kouluttautua ja pärjätä elämässä siitä riippumatta, mikä on vanhempieni ammatti, asuinpaikka tai tulotaso.

Kun katson aiempien sukupolvien elämää ja sodan aikaisia uhrauksia, en voi olla kiittämättä siitä, mitä minulla on.

Olemme saavuttaneet yhteiskunnan, jossa saan olla vapaa ja menestyä omilla vahvuuksillani ja joka huolehtii myös heikoimmista. Päivän politiikan melskeissä tämä saavutus tahtoo unohtua.

Kainuun maakuntalaulu voisi olla kaikkien suomalaisten laulu. ”Vainojen virmat oi vaietkaa, rapparit ryöstäjät kaiotkaa. Miekkaa ei tarvis, tarmoa vaan, puolesta hengen, heimon ja maan.”

Kainuun maakuntalaulu on mitä suurimmassa määrin myös rauhan laulu. Toive siitä, että saisimme elää rauhassa. Talvisodan ja kaatuneiden muistoa kunnioittaessamme, emme vaali sotaa, vaan vaalimme rauhaa.

Rauhan sanoma ja rauhan lähettiläänä toimiminen on ollut ja tulee olemaan Suomen tehtävä. Siinä tehtävässä Suomi on kokoaan suurempi maailmalla.

Käsissäni on isäni äidin, toisen mummoni, Ellan ”Lotta-Svärd” yhdistyksen säännöt. Ylälaidassa lukee Mieslahden kylä 1940. Pykälässä kuusi sanotaan: ”Lotta-Svärd” yhdistyksen toimivaksi jäseneksi voi paikallisosaston johtokunta ottaa jokaisen, lailliselle yhteiskuntajärjestykselle uskollinen naisen, jota kaksi (2) tunnettua ja luotettavaa henkilö jäseneksi suosittaa”.

Terve isänmaallisuus ei ole jotain, minkä joku poliittinen puolue tai aate voi omia. Se on sellainen tunne, jonka tulee olla kaikille mahdollinen ja jonka tuntemista saa kokea ylpeyttä.

Terve isänmaallisuus on globaalin kansalaisuuden rinnalla vaalittava asia. Se on kuin terve itsetunto. Uskomalla itseensä ja omiin vahvuuksiinsa ja kykyyn pärjätä elämässä, pärjää myös kansa.

Tytti Määttä on Kuhmon kaupunginjohtaja.