Vaikka partioliikkeellä on taivalta takana jo sata vuotta, ovat perusperiaatteet pysyneet kutakuinkin samana. Partiolupaus sitoo yli 28 miljoonaa partiopoikaa ja kymmentä miljoonaa partiotyttöä eri puolilla maailmaa. Ajat ovat muuttuneen, mutta pojat ovat yhä poikia ja tytöt tyttöjä.
"Partio on muuttunut yllättävän vähän. Jollakin tavalla uskon siihen, että käytännössä tytöt ja pojat ovat samanlaisia kuin vuosisadan alussa. Elämyksien saaminen, käsillä tekeminen ja aidot kokemukset kiinnostavat yhä. Se, että nukkuu pimeässä yötä talvileirillä kavereiden kanssa ja keittää nuotiolla ruokaa. Se on vahvempi kokemus kuin että saa piste-ennätyksen tietokoneen formulapelissä", sanoo filosofian tohtori, historiantutkija Marko Paavilainen, joka parhaillaan kokoaa Suomen partioliikkeen satavuotishistoriaa yksiin kansiin.
Paavilainen on itsekin ollut mukana partiossa sudenpennusta lähtien.
"Parhaat muistot liittyvät leiritoimintaan. Se, että oltiin kaveriporukassa pitkiä aikoja metsässä ja pärjättiin. Se oli upeaa", tutkija muistelee.
Nuotiotarinoita
ja elämänohjeita
Partioliike juhlii sadan vuoden historiaansa juhlatapahtumilla eri puolilla maailmaa. Suomessa partiolaiset kokoontuvat suurjuhlaan ensi viikonloppuna Tampereelle.
Oululainen Emmi-Lotta Vuollo, 16, on yksi suurjuhlille lähtevistä. Kun häneltä kysyy, mitä partio antaa, saa vastaukseksi uuden kysymyksen: "Mitä se ei antaisi?"
Pohjolan Pirteissä toimivan Emmi-Lotan mukaan partio kehittää vastuuntuntoa. Olennaista ovat onnistumisenilon tunteet.
"Muistan yhä, kun sain esimerkiksi ensimmäisen kerran vuoltua kiehisen. Olihan se mahtava tunne!"
Pohjolan Pirteiden vaeltajaosaston johtaja Simo Raiskila, 17, kertoo, että partiotaustan huomaa muussakin elämässä.
"Siitä on hyötyä esimerkiksi koulussa ryhmätyöskentelyssä", hän pohtii.
Pohjolan Pirteiden lippukunnanjohtaja Tomi Haarala, 29, muistuttaakin, että partion tehtävä on pohjimmiltaan juuri kasvatuksellinen. Partiolaisilta ei jää sormi suuhun, vaan tilanteesta kuin tilanteesta selvitään yhdessä. Lehtijutun kuvauksetkin pannaan hoitumaan ihan tuosta vain.
"Meillä on se sanonta, tiedäthän", Haarala virnistää.
Ai niin. Se sanonta kuuluu: "Ole valmis" tai "Aina valmiina."
Kasvatuskysymyksistä kiinnostunut kenraali Baden-Powell ryhtyi vuosisata sitten ratsuväen tarkastajasta poikapedagogiksi ja julkisti menetelmänsä kirjassaan Scouting for boys.
Kirja oli poikien kannalta mielenkiintoista luettavaa. Se sisälsi nuotiotarinoita, elämänohjeita, käytännöllisiä taitoja sekä jännittäviä piirustuksia. Kirjasta tuli myyntimenestys, ja se käännettiin usealle eri kielelle.
Helsinkiläinen voimistelunopettaja Kaarlo Suonio suomensi kirjan. Se ilmestyi kirjakauppoihimme nimellä Partiopojat.
"Siinä oli selkeät ohjeet, kuinka partiota harrastetaan. Se oli vähän kuin lukisit sudenpentujen käsikirjaa. Varsinkin tuon ajan Englannissa se oli vallankumouksellinen kirja siinä mielessä, että englantilainen koulujärjestelmä oli ja on osittain vieläkin varsin autoritäärinen. Baden-Powell kehotti lapsia itse toimimaan toistensa kasvattajina ohjekirjan opastamana", historiantutkija Paavilainen kuvailee.
Uutta oli, että lapsiin luotettiin. Tuon ajan maailmassa täysi-ikäisyyden raja kulki pitkälti yli kahdessakymmenessä.
"Toki täytyy muistaa, että Englannissa Baden-Powell oli valtava sankari, tuon ajan kansallissankari ja megatähti", Paavilainen muistuttaa pohtiessaan partion suosion syitä.
Baden-Powell oli noussut Iso-Britanniassa kansan tietoisuuteen johdettuaan buurisodassa Afrikassa (1899-1902) Mafekingin kaupungin puolustusta. Hän palasi kotiin kansallissankarina. Juuri ennen sotaa hän oli julkaissut pienen oppaan sotilastiedustelusta. Sen sisältö tuntui kiinnostavan myös pikkupoikia.
Baden-Powell oli huolestunut nuorison tilasta ja tulevien sukupolvien kyvystä pitää yllä brittiläistä imperiumia. Moni laittoi buurisodan alussa brittiarmeijan taisteluissa kokemat nöyryytykset maan kehnon miesaineksen syyksi.
Tämä oli hyvä kasvualusta uuden kasvatusmenetelmän suosiolle.
Ennakkoluulona sotilaallisuus
Mutta entäpä ne ennakkoluulot? Kaikki tämä sotilaallisuus, joka partioliikettä tuntuu silloin tällöin ympäröivän?
"Yksi suurimmista ennakkoluuloista liittyy juuri sotilaallisuuteen. Saatetaan ajatella, että partio on tyttöjen ja poikien armeijan esikoulu. Sitä se ei missään nimessä ole", historiantutkija Paavilainen tähdentää.
Paavilaisen mukaan partioliikkeen rinnastaminen sotilaallisuuteen on yhtä vierasta kuin vertaisi Pelastusarmeijaa armeijaan.
"Toki monet taidot, kuten leiriintyminen ja suunnistaminen, ovat samoja kuin armeijassa. Organisaatiomuoto on samantapainen, mutta partiossa organisaatio on vain väline, jolla toimitaan. Ilmakivääriä kummemmalla ei ole ammuttu. Partio on rauhanjärjestö", Paavilainen korostaa.
Suomeen perustettiin partiolippukuntia jo vuonna 1910, mutta toiminta ei voinut levitä, sillä Suomen venäläistetty senaatti asetti partiolle toimintakiellon syksyllä 1911.
"Venäläiset pelkäsivät partioaatetta. Uhkaksi koettiin, että partioaate saattaisi yhdistää Suomen kansan. Partioon kun otettiin mukaan lapsia erilaisista ryhmistä: oli eri kieliryhmiä, eri sosiaaliluokkia, oppilaita kansa- ja oppikoulusta. Kaikki tämä herätti pelkoa. Venäjän näkökulmasta rikkinäinen Suomi olisi ollut helpommin hallittavissa", Paavilainen selventää.
"Partio on aina kuulunut demokraattiseen yhteiskuntaan", hän muistuttaa.
Neuvostoliitossa partioliike oli kielletty. Italiassa näin kävi Mussolinin aikana, samoin natsi-Saksassa ja sen valtaamissa maissa. Toisen maailman sodan jälkeen kielto napsahti Itä-Euroopan maissa.
"Sitä ennen esimerkiksi Puola oli ollut yksi johtavimmista partiomaista", Paavilainen huomauttaa.
Nykyään partioimattomia maita ovat ainakin Pohjois-Korea, Kuuba ja Kiina.
Tyttöenergiaa
vaimon johdolla
Suomessa partiokielto päättyi Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Partiotyttöliikkeen järjestäytyminen eteni meilläkin.
Maailmalla partiotyttöjen kansainvälinen neuvosto aloitti työnsä vuonna 1920 Baden-Powellin vaimon, Olaven, johdolla. Neuvosto korvattiin myöhemmin Budapestissa partiotyttöjen maailmanjärjestöllä.
Suvi Mahlakaarto tyttölippukunta Oulun Valppaista muistelee olleensa ensimmäisellä kesäleirillänsä vuonna 1987. Hän oli silloin kymmenvuotias.
"Kyllä leiriajat muistuvat mieleen kaikkein parhaimpina. Sitä kautta olen saanut pysyviä ystävyyssuhteita", Mahlakaarto kertoo.
Hänen mukaansa partion merkittävin tehtävä on opettaa vastuunottoa.
"Partiossa saa vastuuta nuoresta pitäen, se on tärkeintä mitä siellä oppii", Mahlakaarto miettii. Hän korostaa, ettei partio ole pelkkää taitojen oppimista ja solmujen solmimista, vaan partio voi sisältää monenlaista toimintaa. "Vain mielikuvitus on rajana."
Suurimmaksi nuorisojärjestöksi
Sotien jälkeen partiosta muodostui Suomen suurin lapsi- ja nuorisojärjestö.
Vuoden 1944 välirauhan sopimuksen nojalla Suojeluskunta ja Lotta-Svärd -järjestöt kiellettiin. Kymmeniätuhansia tyttöjä ja poikia jäi ilman toimintaympäristöä.
"Ei se ole mikään salaisuus, että pikkulotta- ja sotilaspoikajärjestöjä muutettiin partiolippukunniksi", sanoo historiantutkija Marko Paavilainen.
Emmi-Lotta Vuollon elämässä partio on melkein sama asia kuin perhe. Vuollon perheessä nimittäin partiossa mukana ovat myös veljet Akseli ja Eetu sekä Kari-isä ja Liisa-äiti.
Isä kertoo, että kuljetuksia sinne sun tänne on harrastuksen parissa saanut järjestää aika ahkerasti.
Isä itse on ollut mukana partiossa pikkupojasta lähtien. Aikuisena omien lasten kanssa partion parissa on saattanut vierähtää perjantai-ilta jos toinenkin.
"Esimerkiksi erilaisuuden ymmärtäminen on partiossa hyvin tärkeää. Mukana on monenlaisia näkemyksiä", Kari Vuollo korostaa.
Vuollon perheestä suurjuhlille Tampereelle matkaavat Eetu ja Emmi.