Tömps ja läts! Ulvovan tuulenkin läpi kuuluva outo ääni saa professori Lemmetyisen pään pyörähtämään. Vaan näky hänen päänsä vasta pyörälle saakin: kuraisessa lätäkössä kuutosen raitiovaunun pysäkin edessä istuu pingviini. Ihan ilmielävä pingviini.
Pingviini pudistelee kuraa siivistään, katsoo professoria ja avaa nokkaansa: -- Minä missä oikein olen?
Nyt professori-ressu jo uskoo, että hänen opiskelijansa ovat pilailumielessä livauttaneet hänen iltapäiväteehensä yrttejä. Että puhuvia pingviinejä, ja keskellä joulukuista sadetta ja loskaa? Kyllä tämä ilmastonmuutos sitten aiheuttaa kataluuksia, ennen vanhaan ne hanget korkeat nietokset... Tuhannet ajatukset sinkoilevat Lemmetyisen päässä.
-- Minä missä olen, pingviini toistaa nyt jo hieman terävästi.
-- Helsingissäsuomessa. Mistäsinätännetulit, professori latelee hengästyneenä.
-- Jäälautan päällä leikin kotirannassani Etelänapamantereella, ja siihen nukahdin. Merellä heräsin, suli lautta suli. Ja sitten hui, tuuli kamala minut tempaisi, korkealla lensin, pitkään, kauas. Ja tähän tömähdin minä. Minä nyt miten kotiin pääsen, pingviini kertoo jo nokka hieman väpättäen.
Se on se ilmastonmuutos, professori ajattelee, sehän se pingviinejäkin lennättää. Professorin tulee eksynyttä pingviiniä sääli ja pyytää tätä kotiinsa. Kerrassaan kiintoisa tutkimuskohde!
Pingviini nousee lätäköstä ja ojentaa siipensä: -- Julle olen minä.