Oulu

Kiimingin susihavainto varmistettiin – hukan ei uskota olevan vaaraksi ihmisille

Susi liikkui Kiimingissä Kuisman perheen talon läheisyydessä lauantaiyönä. - Olimme todella hämillämme sudesta, joka oli tullut lähelle asutusta, kertoo kuvan lähettänyt Mirjami Kuisma. KUVA: Mirkuis / Lukijan kuva
Oulu 14.5.2018 11:57
Kaleva

Kiimingin Alakylässä tehtiin varma susihavainto lähellä talon pihaa lauantaiyönä, riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö kävi tunnistamassa suden jäljet.

Kysymyksessä on ilmeisesti sama yksilö, joka juoksi Alakyläntietä Oulun ja Kiimingin Alakylän välillä lauantaina iltapäivällä.

Kiimingissä Rajalantiellä asuva Mirjami Kuisma kertoo nähneensä perheensä kanssa suden talon pihatiellä lauantaina puolenyön jälkeen.

Kuisma selittää, että perheen ulkohäkissä ollut saksanpaimenkoira piti ensin oudon haukun kunnes äkkiä vaikeni. 

– Näimme suden hyvin lähellä talomme nurmialuettamme, jossa hetkeä ennen oli ollut pari pupua. Molemmin puolin tietä on taloja ja asutusta.

Kuisman perhe katseli ulos ja näki suden liikuskelevan pihatiellä 5-10 minuutin ajan. Sitten susi luikki talojen välistä pururataa kohti.

Petoyhdyshenkilö kävi lauantaina päivällä varmistamassa jäljistä, että kysymyksissä oli todellakin ollut susi. Havainto kirjattiin suurpetohavaintojärjestelmä Tassuun. 

Toiminnanohjaaja Pentti Tolonen Kiimingin-Ylikiimingin riistanhoitoyhdistyksestä arvioi jäljen perusteella, että kysymyksessä on todennäköisesti sama susi, joka liikkui Kalimenkylällä ja Ritaharjussa Oulussa kuukausi sitten.

Suden epäiltiin liikkuvan Iin Ojakylän koulun läheisyydessä huhtikuun lopussa ja vanhempia pyydettiin hakemaan oppilaat kotiin. Tässä tapauksessa havaintoa ei ole varmistettu sudeksi.

Susi ei pääse tulvajoen yli

Tolosen mukaan seudulla kulkeva susi on todennäköisesti vaeltava nuori yksilö, joka ei ole päässyt Kiiminkijoesta yli. 

– Yksinäinen susi hortoilee seudulla. Kun joki on tulvassa, se ei pääse yli. Asutusten lähellä olevat rusakot houkuttelevat sitä.

Tolonen ei näe sudessa vaaraa ihmisille, vaan uskoo sen jatkavan matkaa kohti pohjoista ja poronhoitoaluetta.

– Susi pelkää ihmistä valtavasti. Se etsii rauhallisempia paikkoja.

Oulun vs. riistapäällikkö Harri Hepo-oja kommentoi, että tähän aikaan vuodesta tulee usein susihavaintoja. Edellisvuoden pentueet hajoavat ja nuoret sudet ovat liikkeellä.

Riistakeskuksen Oulun aluetoimistoon ei ole tullut useampaan kuukauteen tietoa, että alueella olisi ollut häirikkösusia, joita pitäisi karkottaa. Hepo-Oja uskoo Kiimingin suden jatkavan matkaansa ilman että sitä pitäisi erityisesti karkottaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (46)

Kysymys: kuinka pitkäksi aikaa olisitte valmiita jättämään 2v lapsenne suden kanssa kahdestaan pihalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se taitaa olla niin, että ihminen on sudelle vaaraksi, moni susi on ihmisen toimesta tullut surmatuksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ei ole kaviorekisteriä esim porot ja hirvet. Ei tarttis tappaa kun vois kirjata havainnot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirvi on ihmisille vaarallisin eläin! Keskittyisivät nämä ns metsästäjät TAPPAMAAN niitä,eikä tarhaamaan!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nälkänen susi niinkuin koira tai ihminenkin on mielestäni vaarallinen ja vaikka olen äänestänyt mitä milloinkin niin en lukeudu mihinkään joukkoon erityisesti vaan ajattelen itsesuojeluvaistolla ja sillä järjellä mikä minulle on annettu ja kokemuksella jota elämän varrella on kertynyt ja lukenut joitakin asioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän noin kaukana kehäykköseltä oleva susi voi olla mitenkään ihmisille vaarallinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Selvä tapaus, ei jäljistä päätellen vaaraksi ihmisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Komea eläin tuollainen susi , vaaraton ihmisille , korkeintaan jonkun rakin pistää kulkiessaan poskeensa ,mutta niistä ei tule pula.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla nuori susi kun on noin pieni käpälä. Tai sitten tuon henkilön käsi on käsittämättömän suuri. Aikuisen suden käpälä on yli 10cm leveä eli samanlevyinen kuin minun kämmen ja minä olen aika iso mies.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuvan jälki oli yli 10cm pituus- ja leveysmitta. Tassureikisterissä virallinen mitta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmeisesti ei sama , juupa tai ei . Kuusamossa -09 vuonna Iivaaran suunnalla ei pitänyt olle ensimmäistäkään mutta löytyi suomen suurin susi lauma , 15 kpl .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän niitä ole vakituiseenkin molemmin puolin jokea, oli sitten tulva, tai ei. Täällä vähän syrjemmässä ei juuri susi- tai muutkaan petohavainnot juuri uutiskynnystä ylitä, edes naapureiden kesken.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä on täällä Siikajoella Karhuja Susia ja Ilveksiä aivan mökin läheisyydessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei susi ole ihmisille vaarallinen, sinne pikkulapset vaiin kirmailemaan hukkasten kanssa, vai mitä sanoo "viherpiipertäjät" ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kukaan ei ole väittänyt etteikö susi olisi vaarallinen eläin.

Ja miksi teitä joitain jatkuvasti kiinnostaa aina haukkua viherpiipertäjiä tai vihervasureita? Jotain traumoja? Paljon järkevämpää porukkaa he ovat kuin tuollainen puskistahuutelija.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (46)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Lahtari haikailee 100 vuotta vanhoja ihania lahtiaikoja, silloin sai lain nojalla hävittää väärinajattelijoita. Lue lisää...
Piti olla sovinto!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image