Kol­mi­loik­kaa­ja Kris­tii­na Mäkelä kar­siu­tui fi­naa­lis­ta, Bolt radalle illalla

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä hyppäsi tänään karsinnoissa yleisurheilun MM-kisoissa Lontoossa.

Kristiina Mäkelä
Kristiina Mäkelä
Kuva: FRANCK ROBICHON

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä karsiutui kolmiloikan finaalista yleisurheilun MM-kisoissa Lontoossa lauantaina.

Mäkelän kisa alkoi vahvasti. Ensimmäisellä suorituksellaan hän sai kisojen parhaan tuloksen, 13,92 metriä. Kaksi muuta karsintasuoritusta kantoivat 13,69 ja 13,77 metriä.

Finaaliin olisi tarvittu 14, 07 metrin tulos.

– Kaikkeni annoin, mutta hyppy ei ollut aivan kasassa, sanoi Mäkelä Ylelle kisan jälkeen.

– Juoksu oli repaleista. Toisessa hypyssä oli hirveää kiertoa. Ei vaan lähtenyt, ei voi mitään.

Mäkelä joutui tulemaan karsinnassa toimeen ilman valmentajaansa Suren Ghazaryania, joka ei saanut viisumia Britanniaan.

– Totta kai aina lähden siitä, että teen parhaani enkä anna minkään vaikuttaa, mutta tietysti voi kaikenlaista spekuloida, Mäkelä kommentoi Ghazaryanin puuttumisen merkitystä.

Suomalainen valmentaja Petri Ruotsalainen totesi Mäkelän suorituksen jälkeen Ylen haastattelussa, että kyseessä oli kuitenkin Mäkelältä kauden paras tulos. Lontoon MM-kisat ovat sairasteluista kärsineelle Mäkelälle tänä kesänä vasta toiset.

Lauantaina Lontoon kisoissa nähdään tukku karsintoja ja alkueriä. Illalla vuorossa on myös finaaleja, kun stadionilla ratkotaan miesten kiekonheiton ja pituushypyn sekä naisten 10 000 metrin juoksun maailmanmestaruudet.

Lauantai huipentuu miesten 100 metrin finaaliin. Jamaican juoksijatähti Usain Bolt on sanonut, että Lontoon MM-kisat jäävät hänen viimeiseksi arvokisoikseen.

Katso MM-kisojen otteluohjelma sekä suomalaisten suoritusajat.

Ilmoita asiavirheestä