Hymy oli herkässä Kallella ja koko kalamiesporukalla.
Lohi laitettiin pakkaseen ja siitä saadaan keitettyä monta kertaa Kallen lempiruokaa, perinteistä lohikeittoa.
Haukiputaalainen Juusolan perhe on lomaillut vuodesta 2012 lähtien kesäisin parin viikon ajan kalastuksen merkeissä Tenolla, heillä on ystäväperheen kanssa mökki Utsjoella.
Perheen äiti muistelee, että jo viisi vuotta sitten Kalle väsytti ensimmäisen titti-lohensa.
Hanna Juusola kertoo, että lohikesä on ollut Tenolla antoisa, uudet kalastussäädökset ovat purreet. Kalastajien piirissä kerrotaan, että useita yli 20 kilon lohia on saatu saaliiksi.
Osallistu Kalakuvakisaan
Kaleva etsii kesän 2017 tunnelmallisinta kalastuskuvaa tai -videota. Kannattaakin pitää kamera visusti mukana, kun lähtee suven kalastusreissuille.
Kilpailuun voi osallistua lähettämällä valokuvia tai videoita kalastustilanteesta tai itse saaliista. Lähetä kuvasi numeroon 13222 tai laita kuvat ja videot tulemaan verkkolomakkeen kautta. Kirjoita viestin yhteyteen "kalakuva". Lisätietoa kilpailusta täällä.
Kilpailuaikaa on 31. elokuuta saakka.